keskiviikko 12. elokuuta 2015

Fender Tremolux

Minulla oli pieni harjoitusvahvistin Fenderin Super Champ. Siinä oli putkipääte ja sitten ties mitä mallinnuksia. Soitin vahvistimella vuosia Tweed asennossa ja laittimeen alkoi tulla pikkuhiljaa jos jonkinlaista pikkuvikaa. Tuli puhetta Vepsäläisen Karin kanssa asiasta että olisikohan vahvistimessa jotain käyttökelpoista osaa jos rakentaisi uusiksi sen?

Fender Tremolux DIY

Kari tutki tilanteen ja hyödynnettäviksi entisestä tulivat muuntaja, vahvistinkotelo, chassis sekä pääteputket. Toivoin laitteeseen Fender Tweed tyylistä kytkentää, mutta tremololla jos vaan mahdollista? No silloin selvisi että lähes vastaava kytkentä on mallinimellä Tremolux.

Vahvistin takaa suojakansi poistettuna.

Tremolux kytkennöissä paras-soundisena ja näin halutuimpana on pidetty nimenomaan ensimmäistä vuonna 1955 käyttöön otettua kytkentää eli 5E9. Se on kautta aikain ensimmäinen tremololla varustettu Fender. Nimi tuli siitä kun yhdistettiin Tremolo ja Deluxe eli Tremolux. Kytkentää variantilla tehtiin vuoteen 1960 asti ja Tremolux mallia valmistettiin kesään 1966 asti. Tuotannossa jatkoi tästä eteenpäin rinnakkaismalli Vibrolux

 Point-to-point kytkentärima, putkenkannat ja muut
mahtuivat sopuisasti chassikseen.

Sisääntulot 5E9 kytkennässä ovat identtiset mutta tähän kytkentään toisesta tehtiin hieman modattu. Samoin tremolo on Karin oma patentti! Enpä voi sanoa kuulleeni yhtä miellyttävää pehmeän paksua ja syvää tremoloa. Käyttöä saa ohjattua polkimella

GT6V6C pääteputken vieressä 2X 12AX7 ja 12AY7

Etupaneliin siis tulivat / In1 / Vol.1 / In2 / Vol.2 / Tone / Tremolo Speed / Tremolo Depht. Sekä etu- että takapaneelin reiät laitoin piiloon Pelle Peloton hengessä mustalla jesarilla eli ilmastointiteipillä. Potikan nupiksi tuntui klassikkopyörylät sopivalle tässä projektissa. 

Alkuperäisissä vahvistimissa käytettiin Jensenin 12" kajareita mutta tähän paikalle tuli 10" 8 ohm Celestion G10 Gold. Tehoa vahvistimessa on ehkä n. 15w joka riittää mainiosti pienille klubikeikoille tuottamaan lavalle riittäväsi mellakkaa. 

Jokainen kitaristi tietää vuosien kantokokemuksen jälkeen mitä tarkoittaa VOX AC 30 tai Marshalleilla resuaminen maailmalla. Tämän vahvistimen paino sekä ulkomitat ovat todella muusikkoystävälliset! Sitäpaitsi PA hoitaa musiikin ulospäin, joten mielestäni isot vahvarit ovat vähän sama asia kuin autoissa pitkä konepelti.



Vuonna 1956 Fender Tweed Deluxen sai hintaan 129,50$. Samaan vahvistimeen saatettiin kytkeä klubikeikalla laulu, sähkökitara, steelkitara ja ehkä vielä huuliharppu. Vuonna 1958 Fender Tremolux vahvistimen sai 70$ lisähinnasta, siis saman vahvistimen tremololla varustettuna. Listahinnaksi tällöin tuli 199,50$. Vuonna 2011 aloitettua uusintapainosta markkinoidaan käsinkytkettynä jo ihan muuhun hintaan.



Täytyy kyllä todeta että vahvistin täytti odotukset täysin. Se on sopivan pieni ja kevyt harjotuksiin sekä pikkukeikoille. Eikä yhdellä potikalla hoidettavaa sävyn säätöä tarvii olla ruuvaamassa alvariinsa, hehe.

Vahvistin toimii niin klassikkomallin- kuin budjettikitaroiden kanssa tosi hyvin. Se tuottaa haluttua "vanhaa" soundia johon korva on nykyään kallellaan. Tämä on uskomaton 10 tuumainen, laulaa hyvin ja on ehdoton ykkönen pikkuvahvistimissa. Kiitoksia kovasti Karille vieläkin kytkennästä!



tiistai 11. elokuuta 2015

Niemi sukua koolla

Sunnuntai 19 Heinäkuuta järjestettiin laatuaan ensimmäinen Josias ja Selma Niemen jälkipolvien tapaaminen. Järjestelyryhmässä olivat Toini Heikkinen, Pentti Niemi, Ilpo Niemi ja allekirjoittanut. Kokoontumispaikaksi valittiin sama maisema johon Niemen pariskunta asettui Savoon tullessaan vuonna 1899. Paikka on Palonurmen kyläläisten kokoontumispaikka eli Nuorisoseurantalo Poukama. Seuralla oli äskettäin ollut satavuotis-juhlat. Seuran nykyinen talo on rakennettu kylän ytimeen samalle tontille kuin alkuperäinen.

Syvärinlahti nykypäivinä, Poukama rajautuu juuri oikealle.

Silloin 1900-luvun taitteeseen tultaessa elettiin voimakkaan rakentamisen ja kansakunnaksi heräämisen aikaa. Suomalaiset olivat toimeliaita joka elämän alueella kuin vaikkapa taiteissa tai urheilussa kun Suomea juostiin maailman kartalle. Silloin Suomen maaseutu eli ainutlaatuista kukoistuskauttaan, väestö lisääntyi voimakkaasti ja joka puolella korpia raivattiin pelloiksi. Oltiin toimeliaita kun Suomalaiset halusivat näyttää maailmalle että olemme kansakunta jolla on muutakin kuin kieli.

Hannes Kolehmainen Kuopiosta.

Näin Palonurmessakin jossa rakenettiin ensimmäinen kansakoulu. Kylän raitti alkoi Syvärinlahden sisävesi laivasatamasta josta liikennöi höyryvenhe "Nilsiä" aikataulun mukaan. Siinä oli yhteys maailmalle. Kylän raitilla oli kauppakartano josta sai kaikenmoista tarviketta. Lisäksi kylällä aloitteli toimintaansa meijeri. Toisella puolen järveä oli laajan emäkunnan Nilsiän kirkonkylä. Se oli jakaantumassa kolmeksi kunnaksi ja yksi ehdokas uudeksi kirkon paikaksi keskusteluissa oli myös Palonurmi.

Savo-lehden ilmoitus vuodelta 1910

Kylän raitilla oli tuolloin myös nahkurinliike jossa Josias sitten aloitti. Lisäksi Josias ehätti olemaan kylän osuuskassan perustajajäsen ja pitkäaikainen aktiivi. Kuten myös kylän osuuskaupan perustajajäsen. Kymmenen vuoden päästä pariskunta sai huudettua huutokaupasta hyvän kokoisen maatilan. Josias hoiti nahkurin tointaan viljelyn ohella ja perhe kasvoi. Lapsia tuli kaikkiaan kymmenen joista yksi kuoli pienenä ja toinen 19 vuotiaana. Kaksi pojista menehtyi sodassa. Josias ja Selma asuivat Savossa ja Palonurmessa koko loppuikänsä, Josiaskin yli 50 vuotta.

Pariskunnalle on tullut reilussa sadassa vuodessa aika tavalla jälipolvia ympäri maan. Järjestettyyn sukutapaamiseen saapui paikalle väkeä varsin runsaasti. Vajaat sata henkeä! Ensimmäisiä serkkujakin oli vielä hyvissä voimissa ja mukana.

Poukama.

Iltapäivä vierähti vanhoja sekä uusia tuttuja tavatessa ja kuulumisia vaihtaessa! Päätettiin perustaa johtoryhmä valmistelemaan seuraavaa, parin vuoden päästä pidettävää tapaamista. Siihen kuuluvat Toini Heikkinen, Pentti Niemi, Ilpo Niemi, Anna Luttinen, Virpi Koistinen, Marko Niemi ja Merja Niemi. Eipä tiedä jos suvun piiristä löytyy innostusta historian tutkimukseen ja seuraavaan tapaamiseen saataisiin uutta vanhaa tietoa arkistoista ja muista? Ja tietysti nykypäivän kuulumisten vaihtaminen on aina muuten mukavaa.

Paikalla otettiin ryhmäkuvia (joita voi kysellä Marko Niemeltä). Lopuksi Marko vielä johdatti kiinnostuneita Sammalniemen tilalle tutustumaan paikkaan.

Oli kyllä erikoisen mukavaa tavata vanhat ja uudet tutut!

maanantai 10. elokuuta 2015

Fender Stratocasterin nauhanvaihto

Tuossa kesällä päätin toteuttaa suunnitelman Straton nauhojen uusimisesta. Itse nauhat olivat vielä toimivat mutta niissä oli käytön kannalta ongelma. Nimittäin ne oltiin jo hiottu niin matalaksi että venytyksiä tehdessä kieli upposi  kynnen alle. Keikalla tästä seurasi se että veret tirsui kynnen alta. En uskonut seikkaa vaivan aiheuttajaksi ennen kuin vasta toisella kerralla.

Vanhat nauhat lähtivät pois siististi.

Aikanaan kun hankin soittopelin kitarapajalta, siellä sanottiin ettei tämän ikäiseen (1973) soittimeen kannata alkaa vaihdattamaan nauhoja, kun entiset ovat kuitenkin vielä kunnossa. Itse aloin kuitenkin miettiä että soitin kyllä jää tässä kunnossa vähälle käytölle näillä nauhoilla joten käytettävyys on ykkösasia. Ei muuta kun homma työn alle.

Vaahterakaulan hionnan alussa.

Kun Martinin nauhojen hionta kerran onnistui päätin suorittaa nauhanvaihtotyön itse. Ensin kitaran lukitseminen pöydän kanteen niin, että kaula lepää nollamomentissa muototukeen. Sitten kielet pois ja kaularaudan löysytys puolikierrosta. Vanhat nauhat pois ja nehän lähtivätkin siististi kolvilla sekä muotoilluilla pihdeillä. Kaula on vaahteraa joka on lakattu. Joten se on nauhojen poistamisen jälkeen jo siksikin hiottava (tässä tapauksessa) 7.25 radius sand blockilla (jonka tein valmisteluvaiheessa).

Vaahterakaulasta tuli oikein hyvä.

Tämän jälkeen nauhaurien puhdistus ja syvyyden tarkistaminen sekä korjaus. Uudet nauhat tuli valittua vintage profiililla olevaksi. Sitten uusien nauhojen katkominen työstövaralla lisättyyn määrämittaan ja paikalleen asentaminen puristimella, jossa 7.25 profiililla oleva painin. Nauhan kruunupäiden tasaushionta ja lakkaus. Halusin kaulaan kaksikomponentti lakan ja koska minulla ei ole maaliruiskua enempää kuin maalamoakaan pyysi Aaro Leinolta apua. Merkiltään polyesteri 2-komponenttilakka oli Hempel Diamond (sekoitussuhde 1:2) ja sitä on saatavilla hyvinvarustetuissa maalaustarvikeliikkeissä kuten vaikkapa Puijon väri.

Kaula on valmisteltu kruunupäiden muotoiluviilaukseen.

Sitten lakan viimeistelyhionta 800 ja 1200, nauhojen kevyt tasaus sand blockilla ja nauhojen päiden muotoiluviilaus. Lopuksi vielä koko otelaudan käsittely teräsvillalla, karhunkielellä ja hiomatahnalla. Tämän jälkeen puhdistus, kaularaudan säätö ja kielet paikalleen ja testailemaan ja loppusäätöön.

Kruunupäistä tuli oikein hyvät.

Testailujen ja säätöjen jälkeen täytyy sanoa että hanke onnistui oikein hyvin. Kaulasta tuli hyväsoittoinen kielet alhaalla eikä särinää ilmene missään kohtaa. Kaula on hyvä ja venytellä voi ihan vapaasti missä vaan asemissa. Tosin nyt jos saisin päättää valitsisin ehkä mieluummin nykypäivän tehdasmalleissa käytetyn nauhaprofiilin.


Jos haluaa tietää aiheesta lisää niin seuraava You Tubesta löytyvä videosarja on mielestäni varsin havainnollinen. Part 3 näytetään nauhojen irroittaminen, Part 7 sandblock hionta, Part 10 nauhojen asennus ja niin edelleen.


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Teleen Twisted kaulamikki

Tuossa muutama kuukausi sitten tuli tilaisuus päivittää Telen etumikki vähän käytettyyn Twisted-malliin joita on käytetty mm. Fender Custom Shop Teleissä suunnittelijana Alan Hamel. Ideana mikissä on tuottaa tuttu Telecaster soundi sillä erotuksella ettei se olekkaan enää mutainen vaan raikas ja ryhdikäs. Tekniseen toteutukseen löytyy runsaasti taustatietoa kiinnostuneille. Alussa mikkejä ei ollut erikseen myynissä, mutta nykyään niitä on helposti saatavilla.



Seikka on tuntunut jakavan Telen soittajien leiriä niin, että jotkut ovat vielä kallellaan entiseen menoon. Löysinkin mikin siksi käytettynä varsin käypään hintaan testattavaksi. Monet ovat kokeiltuaan ottaneet twisted soundin omakseen ja niin huomasin liittyväni tähän joukkoon. Kytkin mikin käytetyn neliasentokytkennän sijasta kylläkin perinteiseen kolmiasentokytkentään. Tallassa soi Seymour Dunchanin Hot joka soi selkeästi kovemmin jo standardin kaulamikin aikaan. On hyvä että vaihtoehtoja löytyy joka makuun ja mahdollisimman moni saa soittimistaan fiiliksiä jotka vievät touhua eteenpäin!

torstai 6. elokuuta 2015

Suutarilta apua Gibson laukun kantokahvaan

Tuossa muutama päivä taakse päin Les Paulin kotelo yllätti kantokahvan hajoamisella kesken kävelyn?! Kotelo tietenkin tipahti maahan ja minä jäin ällistyneenä ihmettelemään tapausta. Onnekseen soittimelle ei käynyt kuinkaan. Tässä nähdään Amerikkalaisen laatutuotteen viimeistelyaste. Case tehdään jonkun sanoiksi vasemmalla kädellä. (Minusta on kyllä parempi sanoa huonommalla kädellä). No joka tapauksessa ei kyllä olisi odottanut moista tapahtuvaksi. Eipä siinä sitten kuin alkaa miettimään ratkaisua tapahtuneeseen.

Suutarinliike Kuopion Prismalla.

Kantokahvahan on nahkaa, joten onnistuisikohan saada suutarilta apua asiassa? Se selviää kysymällä, joten marssin lähiseudun Prisman suutarinliikkeeseen. Suutari otti työn vastaan ja totesi kahvan olevan oikeasti muovia, joka jäljittelee nahkaa ja vieläpä huonolaatuisesti?! Voihan Gibson minkä teit!

Parempi kuin aito Les Paul Case!

Viikon päästä tuli puhelimeen viestiä suutarilta että työ olisi noudettavissa. Hieman jännäsin kuinka homman on käynyt. Yllätys oli suuri kun sain kuulla että tilalla oli oikean sävyisestä oikeasta nahkasta tehty uusi kahva! Hee, tämähän on siis parempi kuin alkuperäinen! Toinen positiivinen asia oli se, että hinta oli kohtuullinen. Työ ei kustantanut kuin muutaman kympin.

Kuin alkuperäinen, vain sillä erotuksella että on parempi.

Juteltiin siinä sitten vähän ohi asian. Mieleeni tuli että minullahan on ollut jo vuodesta 1986 (hui!) lähtien käytössä suutarilla aikoinaan teettämäni hihna. Hän teki sen silloin toimittamastani mallista. Päällimmäiseksi laitettiin pehmeä miellyttäväkäyttöinen nahka ja siinäpä yksi syy että hihna on minulle edelleen ylivoimainen ykkönen!

Harvoin tulee ajatelleeksi kuinka hyvin toimiva,
tuttu kitarahihna onkaan tärkeä pointsi.

Kysyin suutarilta tehdäänkö siellä kitarahihnatilaustöitä? Hän sanoi että kyllä tilauksia otetaan vastaan (sen puitteissa mitkä vain ovat toteutettavissa).

Käsityönä tehty kitarahihna on 100% uniikki eikä samanlaista vastaan tule! Samalla tulee kannattaneeksi paikallista käsityöläistä. Eikä rahat mene monikansallisten brändien taskuun. Albert Järvinen muuten suunnitteli ja valmisti aikoinaan kitarahihnoja itselleen ja joitain myyntiinkin pienessä verstaassaan ennen kuin se iso paha rok tuli ja vei!

Mihinkäs ne minun vanhat kitarahihna-ideat on tullutkaan laitettua talteen...

tiistai 4. elokuuta 2015

Mystinen kantele

Kirjoitin noin vuosi sitten kanteleesta yleisesti instrumenttina. Selostin siinä löytöäni joka oli erikoinen tepahtumaketju sekin.

Nimittäin lainasin kirjastosta kirjan "Hiljainen haltioituminen". Kirjan on toimittanut Erkki Pekkilä. Kirjan sisältö on varsinaisesti tutkija professori A.O. Väisäsen aineistoa. A.O. Väisänen kommentoi seikkaperäisesti artikkelia, jonka on kirjoittanut Ruotsalainen tutkija Tobias Norlind vuonna 1923 sekä artikkeliin liittyvästä erikoisesta kantelelöydöstä. Lähes sata vuotta sitten kirjoitetussa artikkelissa kanteleen sanotaan sijaitsevan Härnösandin museossa.

Mieleeni jäi kaivamaan tuo mystinen kantele mitä sille nyt kuuluu? Olisipa unelma saada siitä vähän uudempia ja parempia kuvia kuin tuo lähes 100 vuotta vanha otos kirjan sivulla. Niinpä aloin etsiä ihan testillä museota, joka ilokseni sitten löytyikin! Lähetin heille kyselyn kanteleesta ja ihmetykseni oli suuri, kun museosta vastattiin kyseisen instrumentin edelleen löytyvän ja olevan heillä tallessa!

Mystisen kanteleen pohja.

Sain vuosi sitten museolta kuvia sekä luvan käyttää niitä blogauksessa jonka sitten väsäsinkin silloin. Viikko sitten sain yllätyksekseni uudestaan postia Murbergetistä. Sieltä kirjoitti kuraattori Inger Stenman. Hän pahoitteli sitä että museolta oltiin luvattu toimittaa myöhemmin parempia kuvia ja asia oli sitten jäänyt kunnes oli noussut vasta nyt uudelleen esille. Olin kyllä ehtinyt unohtaa koko jo jutun, ja tyytynyt saatuihin kuviin joten yllätykseni oli varsin iloinen!

Inger lupasi toimittaa viikon aikana parempia kuvia sekä taustatietoja josta postista tänään sitten tulikin loput.
Instrumentti on
Pituus: alle 44 cm
Korkeus: noin 16 cm
Syvyys: kapeassa päässä 8 cm ja leveässä päässä hieman yli 8 cm
Muoto kaareva ja pyöreä kuin vene.
Kansi puuttuu
Museon kotisivuilla on ollut aiemmin 3D kuva instrumentista ja se pyritään palauttamaan myöhemmin.


Historia kertoo että soitin on löydetty vuonna 1920 Sälsten Härnösandin rannalta lähellä Tobacco Monopolya. Sitten se jäi Murbergettiin luettelointinumerolla M7573.

On esitetty useita spekulaatioita tästä soittimesta: Paikallisessa tupakkatehtaassa on työskennellyt useita Suomesta tulleita naisia. On ajateltu että lapset olisivat voineet löytää soittimen kotinsa varastosta ja käyttäneet sitä leluna. On myös esitetty että alunperin soitin olisi saattanut tulla Härnösandiin Venäjän sodan tuhojen seurauksena vuonna 1600 (kaiverrukset, värit, jne viittaavat aikakauteen). Onko tässä yhteyksiä keskiajan laadukkaisiin veistoksiin? Vai olisiko tämä voinut olla hääsoitin ja lähtöisin Vatjan viidenneksestä,Votskaja zemlja? Tai Virosta?

Pohjassa näkyy rauhallisesti ja suunnitelmallisesti tehtyjä raitoja sekä hienosti tehtyjä sileitä uria. Soittimen valmistaneen käsityöläisen käyttämä muotokieli on aiheuttanut paljon keskustelua ja pohdiskelua. Kaikki on tehty hyvin selkeästi ja houkuttelevasti. Linjoissa ei ole kiirettä ja ne tihentyvät kapeassa päässä sijaitsevaan tallaan.


Väri: Kannen sisustaa lukuunottamatta koko soitin on ilmeisesti ollut alunperin keltainen. Kaikki kohoavat osat ovat sitten päälle maalattu sinisen sävyllä. Jossain osissa on punaisia jälkiä, esimerkiksi leveän rautasatulan päädyssä.

Kapeamman pään puisessa "laiturissa" on linjassa seitsemän pientä koriste "leimaa". Myös tämä on aiheuttanut paljon keskustelua. On mahdollista että nämä ovat puutappien jälkiä, jonka jälkiä on löytynyt myös instrumentin pohjalla sekä ulkopuolella. Se muistuttaa keskiaikanakin käytettyä menetelmää.

Välineestä saa vaikutelman, että se on hyvin vanha ja on ajalta ennen teräskieliä ja rautaruuveja. Murbergetsin sivuilla on Karin Helsingin artikkeli aiheesta, jossa viitataan Tobias Norlindin vuoden 1923 ja Rauno Niemisen tietoihin.


Sisällä näyttää olevan jonkinlaiset resonaatio kielet? Leveämmässä päädyssä on kuusi kielitapin reikää reunalla.

Nykyisessä kunnossa soittimeen näyttää äskettäin (1800-luvulla?) asennetut rautaruuvit, talla, satularakennelmat sekä kielet.

Museon väelle itselleen tämä kokoelmista löytyvä kantele on myös edelleen suuri mysteeri.


Kuvat on ottanut Samir Hussein, Murberget Länsmuseet Västernorrland, Härnösand, Sweden.

Soittimen kaareva muoto antaa ymmärtää että se on oikeakätinen mutta viritystappien pää on suomalaisiin kanteleisiin verrattuna peilikuva?! Vai onko soitin sittenkin vasenkätinen? Lyhyin kielihän on kanteleissa lähinnä soittajaa. Mitoiltaan tämä on myös pienehkö yleisesti viisikielisiin kanteleisiin verrarruna. En myöskään tiedä Suomesta yhtään noin taitavasti (puu) koristeleikattua ja muotoiltua vanhaa kanteletta.

Museon inventointikortti.

Sitten tulee sellainenkin mieleen onko soittimessa ollut jalat joista yhden kanta on viisi sakarainen? Toinen kuusi sakarainen sekä kolmas kaksi tappinen ja H muotoinen?! Onko kuudes viritystapinreikä olkahihnaa varten? Sekä pohjassa oleva kolo solmupäistä narua varten? Äh. Niin mutta eihän näitä tosiaan ole kannettu kaulassa kuin kitaroita nykyään. Vai onko tämä 1800-luvulla eläneen koristeleikkausta harrastaneen puusepän kiero vedätys? On kyllä sellainen soitin tämä että mitä enemmän katsoo ja pohdiskelee sitä enemmän kysymyksiä mieleen putkahtaa? Ja sehän on aina hyvän soittimen merkki.
Joka tapauksessa erikoisen ainutlaatuinen soitin. Jos käytte museolla viekää terveisiä!

Kiitokset Inger Stenman ja Samir Hussein

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Martinin nauhojen hionta

Tässä on ollut taukoa blogailussa, vaan se ei tarkoita ettei olisi ollut puuhaa. Päin vastoin touhua on ollu melkein liiankin kanssa, niinpä someilut ovat saaneet jäädä huiliin. Nyt voisi pikkuhiljaa palata taas tännekin uutta väsäämään. Lukijavirta on ihmeellistä kyllä ollut tasaista koko kirjoitustauon ajan. Joitain uusia yhteyksiä on jopa tullut. Niistä sitten myöhemmin.

Tuossa alkukesästä totesin että Martinistani oli päässyt nauhat kulahtamaan urille. Jälkeä oli tullut tasaisesti ohuimmasta kielestä G-kieleen ja viidennellä nauhalla asti. Senhän tietää miten lovet vaikuttavat varsinkin Capon kanssa soittaessa. Eli soitin alkaa kuullostaa epävireiselle asemissa.

Siinä ei auttanut muu kuin alkaa puuhata asia kuntoon. Ensin tietysti piti ottaa selvää millaisia tekijöitä lähiseudulla olemassa. Heti kävi selväksi että vaikeaa on. Ei ole oikein tekijöitä Kuopion seudulla tai jos onkin, niin sitten on vaikea tavoittaa, saati saada soitinta remonttiin. Ja johonkin tolkkuun aikaan vielä huollosta takaisin kotiin.

Radius eli harpin säde ja tässä vintage
straton mitta eli 7,25 tuumaa.

Entäpä jos kokeilisi itse? Kun ei kai se työ voi mitään rakettitiedettäkään olla? Selvisi että suomessa tuntuu olevan usein tapana viilalla suoritettu hionta. Siinä hankitaan erityinen kymppejä maksava nauhaviila tai tehdää sellainen itse sopivasta viilasta laittamalla päihin teipin pätkät kiinnipitoa varten. Sitten tussataan nauhat ja aletaan varovasti hioa pitkin kaulaa.

Tiedon saaminen suomesta oli kyllä hankalaa. Ehkä en osannut etsia oikeasta paikasta tai sitten täällä on tosiaan vallalla sitä nurkkakuntaista kitaran korjaus"salatiedettä". No sama se, tietoa on maailmalta.

16" sand block ja vastintuin.

Toinen tapa hioa nauhat on on käyttää oikealla radiuksella varustettua eli tässä tapauksessa 16" sand blockia. Sellaisia saa hankittua netissä ulkomailta, mutta halusin tehdä tuon hiomapalikan itse. Ensin hioin puupalikan täsmälliseksi kuutioksi 1/10 millin tarkkuudella. Sitten hioin yhdelle pitkälle sivulle tuon kourumaisen muodon. Apuna työssä oli ukkkini vanhat puusepäntyökalut. Sekä vatupassi! Sen varmasti suoralle kahden sentin levyiselle sivulle sai liimautuvan hiomapaperin kätevästi kiinni. Clas Ohlsonilta löysin muotokamman, jolla on hyvä seurara muodon valmistumista. Voimakkaalla valolla kamman takaa saa näkyville pienetkin virheet syntyvästä profiilista. Saatuani muodon valmiiksi laitoin palikan pintaan vielä kaksikomponenttilakan jonka sitten tarkistushioin. Kaulan profiilin muodolla tein vastinkappaleen alapuolelle. (Näitä molempia palikoita saattaa tarvita vielä myöhemminkin).


Muotokampa, höylä, kaavin, radiustulkki. 

Kitaran kieli vetää noin 10 kilon voimalla eli yhteensä kielillä on noin 60 kilon veto. Sitä vastustaa kaularauta vastaavalla voimalla toiseen suuntaan. Idea on saada kitara kauloineen "lukittua" pöytätasolle samaan asentoon kuin missä se on soitettoon viritettynä. Kaulan asennon lukitsemista varten tein vastinkappaleen välissään ohut kangas kaulaa vasten.

Hiomapaperia vatupassin pohjassa ja valmistuva vintage straton sand block.

Sitten kielet pois. Kaularaudan löysytys puoli kierrosta. Suojateippaus kitaran kanteen ja hiomaan.
Ensin tussasin nauhat ja varustin hiomapalikan kaksipuolisella teipillä johon sopivaksi leikattu 1200 hiomapaperi kiinni. Sitten varovasti hiomaan. Tarkaten hionnan etenemistä. Välillä kannattaa tarkistaa työn etenemistä myös suoran teräsmitan ja rakotulkin avulla. Kun lovet on saatu hiottua nauhoista pois seuraa teräsvillahionta (Pata-pata) ja/tai karhunkielellä päärmeiden poistamiseksi ja kulmien hienoiseksi pyöristämiseksi. Ja halutessaan vielä hiomavahalla kiillotus ja vahaus. Lopuksi otelaudan puhdistus normaalilla kodin puhdistusaineella. Kaularaudan kiristys takaisin, kielet paikalleen ja soittamaan.

Yllätyin itsekin kun soittimesta tuli näin jopa vähän herkempi soitettava kuin uutena. Intonaatio on taas kohdallaan joka asemasta Caponkin kanssa soitellessa. Niin, sitähän ne kitarasepätkin on aina sanoneet, että tehtaan jäljetä soitin on poikkeuksetta trimmattavissa vielä herkemmäksi.

Nauhojen hionta on loppu viimeksi sellaista puuhaa, että tekijällä täytyy olla jotain harrastuneisuutta käsillä tekemiseen. Ihan kylmiltään puuhaan ei ole järkevää ryhtyä.

torstai 26. maaliskuuta 2015

My Fingerstyle Guitar




Julkaisin uuden "my fingesrstyle guitar" albumin. Siitä on mahdollista kuunnella näytteitä tässä blogissa, CD:levyllä sekä musiikkialustoilla

my finferstyle guitar kuunneltavissa seuraavilla alustoilta.

Tämä lisäksi esiinnyin albumin ohjelmistolla kesällä 2015 seuraavasti: 
Urban City Blues Festival Kuopion kauppatori 25.4.2015 klo 12.00 
Kaavi Blues Festival  4.6.2015 klo 13 ja klo 18
Siilifolk Festival 2.7.2015 klo 14 (teltta). Näkymisin!

Kaavi Bluesista, Kuva: Ruud Dirks
Kokosin aineiston ja harjoitin sen esityskuntoon vuoden 2014 aikana. Marraskuun aikana olivat äänitykset jotka tapahtuivat ns. studiolivenä. Laulu, kitara ja stompin bass menivät purkkiin kertaottona. Muutamaan kappaleeseen lisäsin jälkeenpäin soittamani mandoliinin, banjon sekä Jätten Jorm Sångissa kammalla soitetun soolo-osuuden! Baby Please Don't Go kuoro-osuuksissa vierailee muusikkokavereita laulamassa. Miksaus ja masterointi tapahtuivat joulukuun aikana. Hanke olkoon kunnianosoitus mainioitten laulujen laatijoille.

Kaavi Bluesista. Kuva: Ruud Dirks

Seuraavassa hieman taustatietoa. Kitaransoitossa ylivoimaisesti eniten käytössä on plektralla soitto. Sen jälkeen paljon paljon pienemmällä prosenttiluvulla tulee kaikenlaiset muut näppäilytekniikat. Suomessa sormilla näppäilysoitto on kevyen musiikin puolela tähän asti lähes kokonaan huomiota vaille jäänyt soittotapa ja sen huomaa esimerkiksi vaikkapa wikipediasta verratessa hakusanoja näppäily sekä fingerstyle  sisältöjä.

Näppäilysoitto on täällä lähes yksinomaan klassisessa kitaramusiikissa käytetty tekniikka. Akustisella kitaralla esitetty muu musiikki kuten kansanmusiikki, folk, bluegrass, pop, jne on sitten soitettu plektralla. Reunahuomautuksena mandoliinisoittoa suoritetaan ainoastaan plektralla. Sieltäkö käsitys kielisoittimien "plektrapakollisuudesta" lienee meillä on lähtöisin? Noh, niin tai näin tämä albumi on tehty yhtä kappaletta lukuuottamatta näppäilemällä eli "fingerstylellä".


Albumin vanhimpia kappaleita on trad. sävellys Railroad Bill. Tosi tapahtumiin pohjautuva teksti kertoo lainsuojattomasta voimakkaasti ristiriitaisia tunteita herättäneestä henkilöstä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun syvässä etelässä sisällissodan jälkeisen rakentamisen aikana. Kappale on tuon aikaisen rotujen ja taloudellisen kuilun symboli muistuttaen meitä siitä, mitä pahaa eriarvoistunut yhteiskunta saa aikaan.

Vuosisadan alussa vanha trad. melodia  Hesitation Blues levytettiin useana ragtime-versiona. Hyvä biisi, jonka minäkin halusin albumille.

Plektralla soitettuna on tällä albumilla yksi kappale ja se on Memphis bluesia edustava ja vaudevilleissäkin aikanaan esitetty Nobody Knows You When your Down And Out. Kappale on vuodelta 1923.

Näppäilemällä soitettua ja Pohjois-Amerikassa alkuaan kehitettyä musiikkia kutsutaan fingerpicking soitoksi. Fingerpicking-blues sai alkunsa kun mustat muusikot alkoivat imitoida kitaroillaan suosiossa ollutta piano ragtime-tyyliä. Mikäpä olisi ollutkaan parempi harjoituskaveri kuin soittaa kylän ainoan automaattipianon mukana.


Joissain paikoissa tosin saattoi olla Edisonin fonosylinteri soitin. 1920-luvun taitteessa jotkut näistä kitaristeista alkoivat päästä laajemminkin esille ja suosikkejani ovat mm. sokea kitaristi Arthur "Blind" Blake. Valitsin albumilleni Arthurin säveltämän kappaleen, jonka hän levytti uransa loppuaikoina eli mystinen Diddie Wa Diddie.

Toinen elämäntarinaltaan vähintään yhtä mielenkiintoinen muusikko on "Missisippi" John Hurt. Johnin versioimana kiinnostuin kappaleista Make Me Pallet On Your Floor, jossa matkamies kyselee yösijaa olkien päälle.

Toinen Johnin versioima on Creole Belles (alunperäinen levytys vuosisadan alusta). Hurt keikkaili aktiivisesti niin ikään 20-luvulla. Suurille estradeille hänet keksittiin vasta vanhoilla päivillään ja perinnetutkijain ansiosta.

Nykypäivänä molempien mainittujen muusikoiden käyttämää kitaravaihtobasso-soittoa sanotaan ragtimeksi (kuten pianolla soitettua). Näiden soittajien uran aktiivivaiheessa 20-luvulla oli voimassa kieltolaki. Salakapakoissa muiden juhlapaikkojen ohella tarvittiin viihdykkeenä automaattipianon ja gramofonin lisäksi elävää musiikkia.


Muita juuri ennen 30-luvun lamaa levyttäneitä on myös eräs ensimmäisiksi Delta Blues muusikoiksi mainituista eli Pappi Robert Wilkins. Häneltä halusin albumilleni mukaan avoimessa D-virityksessä Capon kanssa taianomaisesti kulkevan kappaleensa Prodigal Son. Uskonnollisesta viitekehyksestä huolimattaan tarina on hyvin universaali. Kappale on myöhemmin tunnettu myös brittimuusikoiden plagiaationa.

Kieltoajan sekä laman jälkeen jokilaivojen reitiltä tulleita Delta Blues suosikkejani ovat muusikot "Big" Joe Williams jolta Baby Please Don't Go. Laulun on arveltu olevan alunperin vanha orjuuden aikainen puuvillapelloilla käytetty ja työtä rytmittänyt yksisointuinen vuorolaulu eli työlaulu.

Legendaariselta Robert Johnsonilta on kaksi kappaletta niin ikään avoimessa D:ssä kulkeva Dust My Broom.

Sekä avoimessa G:ssä capon kanssa menevä Traveling Riverside Blues jossa molemmissa on pullonkaula mukana. Tässäkin sävellyksestä ovat myöhemmin britit kunnostautuneet tekijänoikeukorvauksien kähveltämisessä.

Neljäkymmentä luvulle tultaessa Merle Travis toi suuremmalle yleisölle tutuksi niin sanotun "Travis"-näppäilyn, Merleä arvostanut Chet Atkins sanoo kehittäneensä tyylissään Travis-soittoa. Nykypäivinä tunnettuja "Travis"-tekniikan jatkojalostajia on mm. Chetin esikuvakseen maininnut Tommy Emmanuel. Hän on puolestaan lisännyt omiin esityksiinsa mm.  perkussiivisyyttä.


Viisikymmen luvun sävellyksistä mukana on Big Bill Broonzyn aina mukava Country Blues Hey Hey. Bill oli esiintynyt jo 20-luvulta alkaen Blaken ja kumppanien kanssa, mutta suuri yleisö  "keksi" hänet vasta viisikymmentä luvulla folkloristien myötä. Eruoopassa Bill tuli tutuksi tehtyään joitain kiertueita. Eteenkin Britteihin Billillä on ollut suuri vaikutus. Valitettavasti Bill kuoli varhain jo ennen kuusikymmen lukua.


Kuusikymmentä luvulla folk-aalto pääsi suurimpaan suosioonsa samaan aikaan kun britit tekivät musiikillisen invaasion Amerikkaan versioimalla amerikkalaisten omia vanhoja blues levytyksiä! Fingerpicking tyylillä musisoinut Lightnin' Sam Hopkins sävelsi tuolloin Once Was A Gambler. Texasilainen Sam oli musisoinut 30-luvulta lähtien ilman suurempaa menestystä vaikka hän oli ollutkin erittäin tuottelias. Suuret konserttisalit koittivat hänelle kuin John Hurtille Folk aallon myötä.

On sanottu että useilla blues-artisteilla muutokset tahtien määrissä vaihtelevat satunnaisesti. Minä puolestaan väitän että niin Samilla kun vaikkapa Robert Johnssonilla tai John Hurtilla nämä muutokset ovat tietoisia ja harkittuja. (Ainakin omissa sovituksissa se ovat sitä). 4/4 kappaleessa on väliin laitettu 2/4 sekä 5/4 tahteja. Tai sitten on voitu poistaa 4/4 tahdista puolet. Kaikki tämä kuitenkin toistuu säännöllisesti ja joka kierron ajan! Näin kappaleeseen on saatu "kansanomaisuutta" joka meille säännöllisen 4/4 tahdin toistajille on erikoisen vaikeaa.


Näppäilysoitossa banjolla käytetään usein sormiplektoja etu- keskisormessa, nimettömässä sekä peukalossa. Ragtime- tai Travis-tyylissä riittää usein pelkkä peukaloplektra. Tällä voidaan bassottelun ohella hoitaa vaihtelevasti  myös arpeggio- sekä melodia osuuksia. Näppäilysormien kynnet saa hyvään kuntoon vaikkapa klassisen soiton oppaiden ohjeilla.

Kuusikymmentä luvun britti-invaasion blues vaikuttein John Mayallin säveltämä Telephone Blues toimii albumin tuoreempana fingerstyle-esityksenä. Levyn kansikuvat on Marika Pentikäisen.

Albumin sävellysajankodaltaan nuorin kappale on Toots Thielmansin hauska animaatiosävellys Jätten Jorm Sång on vuodelta 1974. Soitan biisissä akustisen kitaran lisäksi banjoa, mandoliinia sekä kammalla! 


Kampa soittimena on kazoon esi-isä. Kammalla maniskan säestämänä on soitettu Suomessa aikoinaan kieltolain aikaan jopa nurkkatansseja. Voipaperi vain taitetaan kamman piikkien päälle ja näin rakennettu soitin asetetaan huulien väliin. Huulet laitetaan kevyesti voipaperin päälle ja aletaan laulaa kuten kazoolla. 

Soittimella saadaan tuotettua ilmoille hieman pärisevää soundia. Soittimesta kertoi minulle pikkupoikana eräs vanha kotikylän soittaja "kylämuusikko" Taito Oinonen. Hän kertoi laittomista ja jännän salaisille kuulostaneista nurkkatansseista. Isäni neuvoi minulle sitten soittimen oikeaoppisen kokoamisen sekä soittotekniikan. 

Kappaleen alkuperäinen oikeudenomistaja myönsi alunperin julkaisuluvat CD:lle sekä sähköisiin jakeluihin. Myöhemmin ne peruutettiin sähköisistä palveluista. Kappale on siten on saatavilla nykyään ainoastaan CD:llä.