Bendix (Vuosina 2007-2012)

Bendix - Ajelehdin.

Bendix-levy Ajelehdin on kuultavissa kattavasti eri musiikkialustoilta:

Pari vuotta vuotta musiikillista taukoa pidettyäni vuonna 2007 palasi bändikuviot taas mieleen. Ennen kaikkea se kuinka mukavaa yhteisoitto parhaimmillaan onkaan. Niinpä perustin rokki-trion. Rumpuihin tuli Mika Tirkkonen ja bassoon edellisen työkaveri Juha Mylläri.

Ohjelmistossa oli omaa tuotantoa sekä lainabiisejä kuten tässä seuraavassa klipissä Scuttle Buttin'.

Musiikillisesti palasin oman bänditouhun alkulähteille ja kaivelin ohjelmistoon aikanaan kirjoittamiani biisejä uudestaan työstettäväksi. Harjoittelimme vuoden verran ja saimme setit kuntoon. Vain vuoden päästä julkaisimme albumin Ajelehdin. Tämä jäi yhtyeen ainokaiseksi julkaisuksi.

Bändin kotisivuilta.

Kitarana minulla oli Fender Stratocaster vuodelta 1973 johon laitoin Texas speciaalit. Toisena käytössäni oli Fender Telecaster. Vahvistimena oli käytössä Voima 405. Efekteinä oli Echolette josta otin vain etuaste-soundia. Lisäksi rakentelin särö-pedaalin itse eli Tubecreamer-klooni. Harjoittelin kovasti ja soittokunto palautui takaisin.

Syksyllä 2008 bändin yhteissoitto oli alkanut hioutua valmiiksi joten voitiin lähteä keikoille. Samalla kypsyi ajatus laittaa kappaleet levylle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinpä levyn biisien pohjat nauhoitettiin kahden päivän sessioissa. Kitarat ja laulut lisättiin sitten "kerralla raita purkkiin" -tekniikalla.

Levyn kappaleet on lueteltu järjestyksessä nimi, sävellysvuosi ja sanoitusvuosi:
Mennään                       1985/2007
Yksin blues                   1985 2007
Luona virran                 1985/2008 aurinkoisena kesäaamuna klo 5 Juankoskella.
Tuu takaisin                  1986/2007.
Aamu yö                       1990/2008
Vapaa lähtemään          1993/2007
Ajelehdin                      1993/2007
Tahdon olla onnellinen 1994/2007
Tähdet taivaan               2002.
Älä anna periksi             2005/2008
Laiskotellen blues          2007
Poika                              2007
Meen ja teen on             2007
Vapaa oon                      2008

Musiikin levylle sovitti bändi. Levyn kuvat otti Laura Pentikäinen. Kansien ulkoasun suunnitteli ja toteutti Jukka Savolainen. Bendixin levy Ajelehdin julkaistiin toukokuussa 2009. Musiikki on juurevaa bluesrockia. Totea se itse! Voit kuunnella sekä ladata Bendix Ajelehdin levyn kappaleita verkossa kaikissa yleisimmissä jakelukanavissa.

Teimme pikku-keikkoja lähialueella ja soittomme vahvasta blues-vaikutuksesta johtuen keikkailimme erillaisissa blues-tilaisuuksissa. Tekemämme levy sai alueellista kannatusta ja noteerattiin valtakunnallisesti.

Mika Tirkkonen, Ismo ja Juha Mylläri.

Esiinnyimme yhdessä Howard Glazerin kanssa Kaaviblues-festivaalillla kahteen otteeseen. Vuonna 2009 ja toisen kerran vuonna 2012. Musiikki on yhteiskeikalta Kaavilta; Rummuissa Hannu Nenonen ja bassossa Juha Mylläri.

Kaavi Blues Bendix Howard Glazerin kanssa.

Mahtava meno.

Seuraavassa pätkä Kaavi Bluesista. Rummuissa kävi tuuraamassa Hannu Nenonen.

Fender 6G15 Jousikaikutankki

Surf-insrtumentaalimusiikin soittajien ykköslaite kautta vuosikymmenien on ollut erillinen jousikaikutankki. Suomessa tätä jousikaikuasiaa on harrastettu vähemmän, mutta Amerikassa se on vielä nykyäänkin kohtuullisen suosittua. Sen lisäksi harrastuneisuutta löytyy Euroopasta. Surf musikkityyli tuli suosituksi 60-luvun aivan alussa. Siinä solistisena soittimena on usein kitara. Soundi on mahdollisimman kaiutettu eli "märkä".

 Kaikutankki valmiina kaikumaan.

Nykypäiviin asti kaikutankki-soundia ei olla onnistuttu tuottamaan riittävän onnistuneesti digitaalisena, joten analogiselle putkitekniikalla toteutetulle alkuperäiskeksinnölle on vieläkin kysyntää.

Alunperin ensimmäinen jousikaiku oli keksitty vuonna 1939 kun Laurens Hammondille myönnettiin patentti jouseen perustuvasta mekaanisesta jälkikaiunta-järjestelmästä. Hammond valmisti sähköurkuja joita käytettiin kirkoissa. Puheiden takia tilassa ei ollut kaikua ja urun kaiunta saatiin aikaan uudella elektromekanisella jousikaiulla. Viisikymmentäluvun puolenvälin seudussa huomattiin että tämä Hammondin urkuihin rekentama kaikupatentti toimii mainiosti myös kitarassa. Niinpä Leo Fender ensimmäisenä osti oikeudet alkaen valmistaa jousikaikuyksikköä 6G15.

Vuodesta 1963 lähtien Leo oli integroinut kaiun "Vibroverb" vahvistimeen ja pian se levisi merkin kaikkiin malleihin. Samalla tavoin vähän aiemmin oli yleistynyt tremolo. Erillisten kaikutankkien kysynnän hiipuessa 6G15 valmistus lopetettiin kokonaan vuonna 1967. Kaikua tarvitseville kitaristeille tämä vahvistinmerkki oli pitkään ainoa järkevä vaihtoehto. Vahvistimen sisälle rakennetun kaiun soundi ei ollut täsmälleen sama kuin entisessä erillisessä laitteessa, mutta riittävän hyvä.

DIY kaikutankki päivän rakentelun jälkeen.

Väritykseltään kaikutankkia tehtiin kolmea värisarjaa. Ensin tuotannossa oli ruskea tolex vehnänvaalealla-kankaalla vuosina 1960-1963, sitten blondi oxblood-kankaalla vuosina 1961-1964 ja viimeisenä musta tolex hopeakimallus-kankaalla vuodet 1963-1967. Kaikki kolme vaihtoehtoa olivat saatavilla samanaikaisesti vuonna 1963 joten Fenderillä päätettiin nimetä 90-luvulla tehty uusiopainos Reverb Unit '63 Reissueksi.

Kurkistus takakannesta sisälle.

Vuonna 1994 ilmestyi elokuva Pulp Fiction joka nousi kulttielokuvan maineeseen. Samaa myötä maailmalla palasi kiinnostus 60-luvun instrumentaali- sekä spaghetti Western-musiikkia kohtaan. Niinpä Fenderillä julkaistiin uusiopainos legendaarisesta kaikulaitteesta. 

Laitteeseen tehtiin täysin sama kytkentä kuin vanhassa 6G15:ssä käytettiin, mutta point-to-point kytkennän sijasta nykyaikaisesti piirilevyä käyttäen.

säätimet: Dwell, Mixer ja Tone.

Lisäksi 6K6GT putken tilalle oli muutettu Venäjällä valmistettu 6V6GT jota on vielä nykypäivinä saatavissa hyvästi sekä on hinnaltaan alkuperäistä huomattavasti edullisempi. Vanhan koulukunnan jousikaikuharrastajien mielestä soundi ei ollut täsmälleen sama kuin vanhoissa laitteissa. Muuntamalla kondensaattorin C10 ja vaihtamalla tilalle 6K6GT putken sävyn sai samaksi.

RCA tube 6K6GT sekä varalla Syvania.

Minun kaikutankki on 100% käsityötä. Rakensin laitekotelon liimapuulevystä. Valmistelin cassiksen ja Kari Vepsäläinen rakensi siistin elektroniikan huippukomponenteista. Kiitoksia vielä! Tein laitteeseen lopuksi vielä verhoilun. Kaikua tässä laitteessa piisaa tarvittaessa kakofoniaksi asti joten säätäminen on ensiarvoisen tärkeää. Pahammillaan soundi on miellyttävän avara ja elävä.

Accutronic-asennussuunnat.

Kaikutankki on elektromekaaninen laite ja yksi sen tärkeimmistä komponenteista on jousiyksikkö alkuperäisenä valmistajana Accutronic. Tässä laitteessa se on ns. pitkämalli sisältäen kaksi jousta. Malli 4AB3C1B on täysin vastaava kuin alkuperäinen. Numerosarjan viimeinen kirjain ilmoittaa tankin asennussuunnan ja se on ainoa seikka joka poikkeaa alkuperäisestä. Alkuperäinen on "C" eli kylkeen asennettava. Minun taas "B" eli vaakatasoon. Accutroniksilta on kerrottu että oikein asennettuna näissä ei ole soundieroa. Kaikupannun kiinnittäminen on tärkeä tehdä jousten varaan jotta mistään ei tule häiritsevää runkokosketusta sekä johtojen on päästävä lähtemään vapaasti. Lisäksi tankissa on käytetty Hammondin kompnentteja cassiksesta lähtien.

Jousikaikutankin tuomaa miellyttävämpää "halli"kaikua voi käyttää suuressa osaa kitaralla esitettävästä musiikista. Esimekiksi blues-kitaristit pitävät tästä erillisestä reveb-kaikutankista kovasti. Sen lisäksi että laite on hyvä spaghetti Western-sävelmissä, on Fender 6G15 monille surf-kitaristille se ainoa oikea.

Soittoura vuosina 1994-2005

Olin tullut soittajana tienhaaraan jossa oli tehtävä valintoja. Olin ollut tähän asti vannoutunut rokkari ja päivätöissä. Vetämäni bändi oli levinnyt vuosia sitten maailmalle enkä ollut kotiutunut muihin rokkiprojekteihin missä kävin. Akustisesta jutusta en ollut saanut kehitettyä pysyvämpää. Jouduttuani päivätöistä lomautetuksi aloin uskoa, että ainoa tapa työllistyä päätoimisena muusikkona edes jotenkin on alkaa soittaa tanssibändissä. Eli niitä lauluja mistä saa oikeasti leipää. Tiesin että Martti Huttusella on ohjelmatoimisto joten ilmoitin Martille olevani käytettävissä jos tarvitaan kitaristia. Se oli vuonna 1994.

Markku Hyttinen otti yhteyttä ja tarjosi keikkaa. Markulla oli ollut viihdekvartetti jotka muodostuvat niin, että bändissä on peruskomppiryhmä kuten rummut-basso-urut/haitari. Johon lisätään solistinen soitin, kuten saksofoni, trumpetti tai kitara. Tavalliset ravintolabändit olivat pelkästään rytmiryhmä eli rummut-basso-urut. Ne olivat halvempia kuin nelihenkiset yökerhobändit pienemmästä kokoonpanostaan johtuen. Ollen myös musiikilliselta ilmaisuvoimaltaan vaatimattomampia. 

Sodan jälkeen Suomalainen keksintö tanssikielto oli vapautunut lopullisesti vasta vuonna 1948. Lisäksi syntyi suuret ikäluokat jotka kaipasivat viihdettä. Suomessa oli musiikintekijoistä valtava pula ja 60-luvulta oltiin kerrottu tarinoita, kuinka basisti saatettiin ottaa nakkikioskin jonosta keikalle. 70-luvulla oli alkanut loiva mutta jatkuva kysynnän lasku. Tämä johti siihen että bändien oli kilpaillakseen vähenevistä keikoista parannettava toimintakulkttuuriaan. 90-luvun alkuun tultaessa ei kvartetteja enää juurikaan esiintynyt maakuntien hotellien yökerhojen housebändinä.

Artistit kiersivät 70-luvulla pystysolisteina talon kuukausi-palkatun trion säestäessä. 80-luvulla solisteilla alkoi olla omia bändejä. 90-luvulla kun minä aloitin, he kiersivät kvartetteineen yhden illan paikassaan hotellin hitti-iltana. Talon bändi soitti muut illat. Kahdesta neljään iltaan viikossa. Minun aloittaessani oli yleistä kahden viikon sopimus hotelliin. Aiemmin oli bändi soittanut kuukauden paikassaan. 

Pete, minä Markku.

Markku oli koonnut nyt trion jonka halusi kuulostavan isommalta bändiltä. Se onnistui käyttämällä koneita apuna. Soitintekniikka oli kehittynyt niin, että urkuja soittanut Petri Summanen lisäsi koneelta rummut ja basson. Markku lauloi soittaen perkussioita ja minä soitin kitaraa laulaen stemmoja. Koekeikkojen jälkeen homma vaan lähti jatkumaan ilman suurempia suunnitelmia. Alkuun nimenä oli Markku Hyttinen Group sitten Safir. Keikoisa suurimman osan möi Martti Huttusen ohjelmatoimisto.

Yleinen käytäntö tuolloin oli soittaa joko yhdeksästä puoli kolmeen. Tai sitten kymmenestä puoli neljään. Eli esiintymisajaksi tuli viisi ja puolituntia. Setti sisälti 45 minuuttia soittoa ja vartti taukoa. Lisäksi puoli tuntia soittoa loppuun. Illan aikana ehti siis soittaa noin 70 kappaletta!

Tein nuotinnuspalvelua solisteille.

Kitarana minulla oli Ibanez ja vahvistimena Charvell. Lauloin lisäksi kirkkokuorossa tenoria pari vuotta, se oli hyödyllistä. Ostin sitten ensimmäisen laatusoittimeni Gibsonin. Soittajan palkoilla hankinta ei olisi muuten onnistunut mutta satuin saamaan oikaisun verotukseen ja veronpalautuksia takautuvasti useammalta vuodelta.

Keva keikalta Outokummussa.

Kotona tein midillä musiikkia ja otin iskelmää haltuun. Tein taustat itselleni ja tein jonkun one-man keikan. Aloittelin nuottien kirjoituspalvelua, jossa kappaleista oli kunnollinen nuottikuva keikkakansiossa. Vaikka soittopestiä ei arvostettu monien mielestä, olin kuitenkin ylpeä että saatoin työllistyä muusikkona. Tein puolitoista sataa keikkaa vuoteen ja matkapäiviä lähes toinen mokoma. Jauhot sai myös kitaransoitonopettaja. 

Vuonna 1998 aloitin Arja "Lokki" Havakkaa säestävässä Linnut-orkesterissa. Solistibändit pysähtyivät vain yhdeksi iltaa paikassaan, joten silloin viimeistään tuli selväksi miten iso maa Suomi on. Soitimme kesäisin kesälavoilla keski- ja etelä-Suomessa, talvella paljon lapin hiihtokeskuksissa. Musisoimme tanssitaloissa ympäri Suomea sekä teimme myös pari kertaa vuodessa teimme pikku kiertueet Ruotsissa. Soittoamme kuultiin radiokanavilla ja olimme muutamaan otteeseen telkkarin kesäillan valssi ohjelmassa. Seuraava ote on helmikuulta 2000.

Soiton osuus kokonaisajankäytöstä oli ehkä kymmenen-kahdenkymmenen prosentin luokkaa. Muu meni matkustamiseen, roudaamiseen jne. Keikkamäärät olivat puolentoisasadan vuosiluokkaa siihen lisäksi toinen mokoma matkapäiviä. Soitimme bändinä ensin kolme kertaa 45 minuuttia. Sitten solistin kanssa kaksi kertaa 45 minuuttia ja vielä loppuun puoli tuntia bändin kanssa. Tein soittimilleni kunnon caset. Keikkoja möi polarartistit. Annoin muutamille kavereille yksityistunteja soittouransa alkutaipaleelle. En halunnut varsinaisesti sille alalle, koska jo pelkästään termi kitararansoiton opettaja on mielestäni pelottavan vastuullista hommaa jossa voi pilata toisen innostuksen lopuksi ikää. 

Ruotsin siirtolaisten lehdestä.

Vesa Pennanen toimi bändin leaderina. Soololaulu palasi ohjelmaani stemman lisäksi. Lisäksi siihen kuului sivutoiminen bassottelu. Vahvistimeksi oli vaihtunut Line 6. Rummuissa oli Hannu Nenonen. Soitin bassoa bändin setit ja solistin esiintyessä kitaraa. Näin saatiin  artistin hitin kysynnän lisäksi kustannustehokas paketti. Joten keikkoja tehtiin todella paljon.

Solisti pelleilee Tampereella erään kiertueen jälkeen
josta minä jatkoin keikalle Helsinkiin.

Hannun jälkeen tuli Petteri Leminen rumpuihin. Pari kertaa kerran olimme myös televisiossa, vuosina 2000 ja 2001 TV-2 Huvinvuoksi ohjelmassa.

Yksityispuolella tein ensimmäisen singleni "Nyt soi kitarain". Seuraavana syksynä perustettiin kotipaikkakunnalle elävänmusiikin yhdistys jonka puheenjohtajana toimin.

Hannu Nenonen, minä ja Petri Summanen keikkabussin kanssa.

Havakan bändissä Hannu tuli takaisin rumpuihin. Vesan lopetettua bändissä sen vetäminen jäi minulle. Pyysin Petri Summasen urkuihin. Ajoin keikkabussia 60 000 kilometriä vuosittain.  Bändissä olo aikana tuli kierrettyä keikkapaikat läpi Suomen useaan kertaan. Samoin kävimme esiintymässä siirtolaisille Suomenlahden tuolla puolen useaan otteeseen, sekä laivoilla. Hankin ensimmäisen Stratocasterini. Olin Linnuissa vuoden 2002 syksyyn saakka, neljän vuoden ajan. Säestin lisäksi satunnaisesti erinäisen määrän iskelmäartisteja tunnetuimpana varmaankin Reijo Taipale.

Vuoden 2002 syksyllä Teijo Rekonen kysyi soittamaan Caminito-orkesteriin. Teijo on harmonikansoiton maailmanmestari vuoden 2000-duettosarjassa. Säestimme tangokuningas (1988), Kari Piirosta keikkaillen ympäri Suomea sekä lahden tuolla puolen. Teijon lisäksi bändissä soitti Jyri Hietapakka rummut ja Mika Rekonen basso sekä viulu!

Yksityispuolella julkaisin keväällä 2003 ensimmäisen pitkäsoitto cd-levyni "Kaunein sana". Äänitin ja miksasin sen kokonaan. Sittemmin toimin eri projekteissa, kuten esimerkiksi Marja-Liisa Kuosmasen, Marja-Leena Gröhnin tai Koillisväylä levyillä.

Kotisivut vuonna 2000.

Entisestä ambulanssista tuli
hyvä keikkabussi.

Syksyllä 2003 keksimme Markku Niirasen kanssa perustaa oma bändi. Markku oli halukas siirtymään päivätöistä luovalle alalle. Täyssoittolevyni oli saanut hieman huomiota maakuntaradiota myöten, joten bändin nimeksi tuli Markun vaatimuksesta Ismo Pentikäinen & Pelipojat. Rumpuihin tuli Henry Mikkonen ja bassoon Kalle Parviainen, rokkipojat. Vahvistimeksi minulle tuli VOIMA ja echolette-kaiku. Teimme Markun kanssa myös vähän duo-keikkoja. Keikkoja myi alkuun Markku sitten Pohjoisartistit.

Takana Henry Mikkonen Markku Niiranen ja
Kalle Parviainen edessä minä.

Ostin vanhan Mersun pakettiauton keikkabussiksi mutta laadukkaat PA-kamat ja valot. Kotisivut tuli nettiin. Saadaksemme bändin työllistymään kunnolla Markku ilmoitti sen SM-kisoihin. Siitä taas seurasi se että voittaaksemme täytyi yhtye hioa huippuunsa. Moniäänistä laulua ja tyylikkäät sovitukset. Näet muut sijat kuin voittopaikka eivät merkinneet työllistymisessä mitään. Olin aika vaativa enkä päästänyt itseäni sen enempää kuin bändiäkään helpolla. Etenimme loppukilpailuun Ylläkselle, jonne tuli bussilastillinen eli puolensataa kannattajaa mukaan! Voitimme sitten tanssibändien SMORK 2004-kisoissa Suomenmestaruus hopeaa. 

Pelipojat Piazzassa Tahkolla.

Bändin toiminnan huippuhetki oli seuraavana kesänä kun esiinnyimme pankin 100v juhlissa vajaalle 2000 hengen yleisölle. Juuri ennen lavalle nousua bändi ilmoitti lopettavansa tähän keikkaan. 

Markku kertoi siirtyvänsä takaisin päivätöihin ja Henry sekä Kalle keskittyivät Deestyleen jonka olivat juuri perustaneet.

Jäin pyörittämään kalliiden PA-kamojen, bussin ja sovittujen keikkojen palettia. Samalla alkoi uuden kokoonpanon rakentaminen.

Kotisivut vuonna 2005.

Tero, Pete, Panu ja minä.

Ja niin löytyikin oikein taitavat muusikot. Uusi kokoonpano oli Tero Ylisirkka basso, Petri Kainulainen rummut ja Panu Rouvinen piano sekä akustinen kitara. Harjoittelimme setit kasaan ja osallistuimme uudestaan vuoden 20051 tanssiorkestereiden Suomenmestaruuskisoihin.

Pohjois-karjalan maakuntalehden aukeamalla.

Tein samalla toista levyäni "Sileä kivi" johon sävelsin ja sanoitin kaiken. Sovituksen lisäksi äänitin ja miksasin materiaalin. Toimin vielä taloudellisena tuottajana. Bändin jäsenet soittavit levylle. Kiersimme samalla keikoilla entiseen malliin. Keikkabussi kesti onneksi hyvin keikkamatkat, mutta jouduin kyllä korjaamaan sitä keikkojen välillä usein.

Hyvä, unohdettu levy.

Etenimme kokoonpanolla Ylläkselle tanssibändikisojen SMORK 2005 loppukilpailuun . Mukanamme oli taas bussilastillinen kannattajia ja Markku Niiranen ajoi bussia. Bändi eteni kaksipäiväisessä kisassa loppuvaiheeseen asti jossa oli viisi bändiä. Bändimme soittotaso oli noussut selkeästi edellisestä mutta niin oli kisojenkin taso. Osallistuneista bändeistä lisäksi kaksi oli aikaisempia voittajia kuten Varjokuva. Tulimme kovassa kisaasa viiden parhaimman joukkoon mikä on kyseisenä vuonna tosi hyvä saavutus.

Keikkajuliste: Takaa vasemmalta Panu Rouvinen,
Pete Kainulainen ja Tero Ylisirkka
edessä allekirjoittanut.

Mandoliinillä "Sileä kivi"-levyn
julkaisukonsertissa.

Ylläksen lehti Kuukkeli.

Paikallislehti Pitäjäläinen 28.4.2005

Bändi oli erikoisen hyvä ja kehityskelpoinen. Siitä innostuneena opettelin soittamaan lisäsoittimena mandoliinia. Jos bändi olisi saanut toimia ja hitsautua seesteisemmässä historian vaiheessa siitä olisi voinut kehittyä mitä vaan.

Yksitoista vuotta kestäneellä päätoimisella muusikkouralla oli lomat jääneet pitämättä. Nyt oli sen aika. Kilpailujen jälkeen teimme sovitut keikat. Hankkiuduin koulutukseen ja aivan uusiin kuvioihin eripuolelle Suomea. Äänitin vielä lupaamani joululevyn sekä säestin pääkaupunkiseudulla Juhani Rautiaista muutamalla keikalla. Hänen keikoilla oli kiva olla vaihteeksi taas rivimuusikkona. Muita soittajia bändissä olivat Ako Kiiski bassossa, Vesa Aaltonen rummut sekä Pekka Kuorikoski piano ja viulu. Tähän oli hyvä päättää päätoiminen soittajuus. Laitoin kitarat koteloon totaalisesti seuraaviksi muutamaksi vuodeksi.