Kauppis Heikki - Savolainen soittaja sekä kirjalle aiheen antanut "Roaska" (Raaska)

Savolainen soittaja

Heikki Kauppinen (1862-1920) oli lähtöisin avioton lapsi Iisalmessa. Lapsuusaikaa leimasi vaatimattomat olot. Työikään tultuaan hän oli Juhani ja Pekka Ahon isällä renkinä rovastilassa, jossa aloitteli kirjoittelua. Talon nuoret veljekset ystävystyivät Heikin kanssa tukien tämän kirjoitustyötä. Taiteilijanimeksi tuli Kauppis Heikki. Näin luotiin kuvaa helpommin lähestyttävästä kansankirjailijasta. Suomessa oli kansallinen "kultakausi" jossa oltiin heräämässä omaksi kansaksi. Savolaiset taiteilijat tieteilijät ja urheilijat toivat tähän kehitykseen suuren panoksen. Suomen kansanriveistä nousevalle, Suomeksi tehdylle ns. laatukirjallisuudelle oli huutava tarve. Sivistyneistöllä oli huoli kansan sivistymisestä eli kansan kehittymisestä "oikealle" uralle. Niinpä heidän johdollaan vakavia hankkeita suosittiin kun taas kevyttä viihdettä painettiin. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat.

Heikki Kauppinen.

Leppävirran yksityisen seminaarin käytyään Heikki toimi Iisalmen seurakunnan kiertokoulun opettajana. Oli sitten pariin otteeseen toimittajana kuten Ahon veljesten Juhanin ja Pekan Savo-lehdessä Kuopiossa vuonna 1887. Hän avioitui Vuonna 1890 Lapinlahden Nerkoolta kotoisin olevan Hanna Korhosen kanssa. Oli myöhemmin Minna Cantin liikkeessä myyjänä kunnes palasi Iisalmeen kiertokoulun opettajaksi.

Vuosina 1893-1908 hän johti Kehvolla Pulloniemessä sijainnutta kasvatuslaitosta. 1800-luvun puolenvälin jälkeen oli ollut katovuosien seurauksena oli tullut paljon orpoja. Kymmenen vuotta myöhemmin orpopojille oli perustettu ympäri maan kasvatuslaitoksia, joista Kuopion maakunnan poikien koulussa Heikki toimi opettajana. Lapset olivat haastavia opetettavia eikä kielteisesti asennoituvan naapuruston kanssa toimiminen ollut sen helpompaa.

Alkuvuosien kysyntä ja suosio kirjailijana oli laantunut ja Heikillä oli pitkä tauko luovassa työssä. Hänestä tuntui kansankirjailijan maineen muuttuneen enemmänkin taakaksi. Aika oli muuttunut. Heikillä oli puuhaa koulun toimivaksi saattamisessa.

Myöhemmin kirjailijatyö taas jatkui ja Kehvolla vieraili mm. Minna Cant, Juhani Aho ja J.H. Erkko. Siellä valmistui mm. toinen uran pääteoksista "Aliina". Täällä Heikki alkoi myös koota aineksia myöhemmin tunnetuimpaan teokseensa "Savolainen soittaja". Suorittaen samalla opintoja saaden virallisen kansakoulunopettajan pätevyyden. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta joista seitsemän jäi elolle.

Heikki suunnitteli hakevansa Nilsiään mutta tuli valituksi Ulmalan kansakoulun opettajaksi Iisalmeen. Jossa virassa oli kuolemaansa asti. Siellä myös valmistui hänen elämänsä viimeinen loppuun tehty romaanihankkeensa "Savolainen soittaja". Teoksessa mm. pohditaan hyvän ja pahan eroa. Samoin körttiläisten näkäkulmasta hyväksyttävän ja kielletyn musiikin eroa. Kuten myös hyväksyttyjen soittimien eli kanteleen ja jopa vielä yksinkertaisemman virsikanteleen eroa paheksuttuun pelimannikultturin edustajaan viuluun.

Savolainen soittaja romaanin teksti ilmestyi ensin jatkotarinana Pirtti lehdessä 1913-1914 Nimellä "kannot ja vesat". Siinä eletään Heinäjärven kylän maisemissa Pohjois-Savossa 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä. Tarina esitetään Villen kokemana kasvutarinana, jossa on paljon kirjailija Heikkiä itseään. Kirjan toisessa pääosassa on Villen kasvinkumppani Veerti. Hän on puolestaan saanut paljon aineksia paikallisesta pelimannista nimeltään Eero Tuovinen. (Riitta Kasurinen, Jukka Kasurinen: Siilinjärvi)

Kirjassa Veerti palaa maailmalta taitavaksi kehittyneenä ja varakkaana soittajana ahtaasta alusta huolimatta. Körttiläisten arvomitassa "suruttomiin" lukeutuvana hän yllätyksellisenä luovuttaa omistamansa tilan perustettavaksi köyhien lasten kouluksi ja Ville laitetaan hallinnoimaan sitä. Soittaja menehtyy äkillisesti ja alussaan oleva hanke vesittyy koska se on tehty "vain" suusanallisena. Tosielämässä kirjailija Heikki oli tutustunut ikäiseensä musikanttiin, "Roaskaan" (Raaska) viimeistään Kehvolla ollessaan ja saman tyylisistä taustoistaan johtuen tusivat varmaankin sammuutta.

Tähän voi lisätä että Savolainen soittaja-kirja näyttää saaneen jotain vaikutteita myös toiselta lähellä sijainneesta aikalaiselta henkilöltä eli Heikki Halosesta ja hänen äidistään. Tästä on laajempi, A.O Väisäsen tutkielma (Erkki Pekkilän toim. kirja -Hiljainen haltioituminen s.175 alkaen). Erikoista muuten että samaa asenteiden kumua löytyy vielä tänä päivänä, sata vuotta myöhemmin entisiltä herännäisyyden ydin alueilla.

Eero "Roaska" (Raaska) Tuovinen

Eero "Roaska" Tuovinen syntyi 3.10.1862 Käärmelahdessa Pistekankaalla. Hänestä on olemassa varsin rajallisesti tietoja. Vanhemmat olivat Pekka Tuovinen ja Stina Kaisa os. Eskelinen lähtöisin Koivusaaresta. Kyläläiset on tienneet kertoa että siinä suvussa oli velhoja ja tietäjiä.

30.03.1906 Pohjois-Savo

Äidin kuolemaan saakka elettiin tämän sukulaisissa. Sen jälkeen Eeron isä toimi Ranta-Toivalan-Kelloniemen lossilla. Eero lähti ensin puusepän oppiin jota tietoa jaettiin kiertokurssilla. Musiikista kiinnostuneena hän hankkiutui sen jälkeen Kuopion pataljoonan soittokuntaan jossa annettiin soitto-oppia. Venäläisillä jotka olivat tuolloin Suomen siirtomaa-isäntiä oli Kuopion kaupungissa varuskunta.

22.12.1906 Salmetar

 Konserttimatkalla Savonlinnassa 1880-luvulla sotilaskuntasoittaja Tuovinen piti muutaman palvelustoverinsa kanssa yksityiskonsertin. Tämän johdosta tuli erotetuksi armeijasta. Niin ryhmä lähti kotimatkalle Kehvolle ja matkan aikana syntyi "Riähkä-Jussin Polkka".

Koivusaaren jota Savonkyläksikin kutsuttiin Höntän talon Karoliina oli Roaskan mielitty mutta tyttöä ei kelpuutettu pelimannelle. Karoliinan sisko Selma on muuten maalattu Juho Rissasen taulussa "Tyttö". Seuraavassa soittoversio "Riähkä-Jussin Polkka". Sitä luultavasti kuultiin Siilinjärvellä Myllyn Maneesilla joka oli juhlapaikka ennen Manttua. Lyyli Pajakkalalta on saatu mukava aikalais-muistelu (Karppinen Pertti, Kauppinen Eila: Entistä Siilinjärveä)

On kerrottu että komeaksikin sanottu kookas mies antoi kasvaa partansa yli kahdeksankymmentäsenttiseksi. Kookas, armeijan vanhassa sinellissä liikkunut soittaja herätti huomiota liikkuessaan. Ja soittomatkoillaan hän oli tietenkin paljon. Näin hänet saattoi tavata uusilla kulkumuodoilla sisävesilaivalla, junassa tai asemalla junaa odottamassa viulunsa kanssa.

Myöhemmin vuonna 1900 hän asui Pyylammella loisena eli vuokralla. Soiton lisäksi Eero nikkaroi paljon ja hänen puutyönsä voittivat palkintoja. Eerolla ei tiedetä olleen perhettä jos hän olikin tapaillut naisia. Eero sairastui nelänkymmenenkahdeksan iässä vatsahaavaan jonka heikentämänä teki testamentin. Mies oli tunnettu nuukana ja varakkaana. Niin hän oletti testamentin mukaan itsekin olevansa.

Eero Tuovinen kuoli 24.10.1910 Jostain syystä varoja oli kuitenkin oletettua vähemmän ja perustettu rahasto ei jakanut yhtään apurahaa eikä "Roaskan elämänkertaa" ole kirjoitettu toisin kuin hän toivoi. Olisipa mukava saada tietää miksi? "Roaska" on haudattu Siilinjärvelle. Hänen viulua säilytettiin 60-luvulta alkaen Pöljän kotiseutumuseossa, jossa se oli merkitty poistettujen esineiden luetteloon vuonna 2002.

Korkea kivi pääkäytävän varrella Siilinjärven hautausmaalla.

Gabriel Maximus - De effectibus fascino naturalibus (1733)

Lueskeltuani Savon historiaa sivumennen mainittiin henkilöstä joka oli kirjoittanut minusta mielenkiintoiselle vaikuttavan Suomen ensimmäinen filosofian väitöskirjan! Aloin penkoa ja kuinka ollakaan myynnissä löytyi yksi kappale kirjasta. Vuonna 1985 painetttin näköisversio vuonna 1733 julkaisusta kirjasta. Kirpputori josta se löytyi oli menossa viikonlopuksi kiinni, vaan ehdin parahiksi.

De effectibus fascino-naturalibus

Kirkon usko oli rantautunut Suomeen Kruunun uskona ensimmäisen vuosituhannen täyttymisen jälkeen. Alkuun uskot elivät rinnakkain varsinkin Venäjän vastaisella rajaseuduilla. Vuosisatojen aikana kehitys eskaloitui ja kansanuskomenot kriminalisoitiin 1600-luvulla. Konkreettinen maininta rumpumenoista loveenlankeamisineen Suomessa muualla kuin Lapissa on kuvattu ainoastaan tässä vuonna 1733 painetussa kirjassa. Ei ole tietoa matkustiko Gabriel heimojen risteykseen valtakunnan itäkolkalle huvikseen jossa sitten sepitti omiaan? Vai kirjoittiko hän tositapahtumista joiden seurauksena myöhemmässä "puhdistustyössä" onnistuttiin totaalisesti? Joka tapauksessa sata vuotta myöhemmin 1800-luvun alussa rajan sulkeutuessa länteen ja auetessa itään Elias Lönnrot kumppaneineen tallensi sanojensa mukaan viimeiset, runsaat mutta pirstoutuneen väljähtyneet elävän kansanuskomuksen rippeet suodattaen niistä "alkuperäisen" Kalevalaksi. Ihmetyttää kyllä kovasti se miksi Elias ei mainitse Gabrielia ollenkaan? Lönrott kirjoitti:

"Muutamat ovat arvelleet vanhoilla Suomalaisilla noitarummunki käytännössä olleen, mutta siitä asiasta vanhat runot eivät tiedä mitään. Olisihan niin mainiosta arpomis-aseesta, kuin Lappalaisten noitarumpu oli , pitänyt jäämään jotain jälkiä, vaan kun ei niitä tavata, jota vastoin muista arpomistavoista kylliksi kerrotaan, niin melkeimpä siltä näyttää, kuin olisi se hoku, että Suomalaisetki ennen vanhaan viljelivät noitatrumpua tullut siitä, kun luultiin heitä , niinkuin monessa muussa taikauskoisessa vetivät Lappalaisille vertoja, ei noitarummunkaan suhteen huonompia olleen. Semmoiset paikkain nimet, kuin esim. Koutaniemi Paltamon pitäjässä, jossa noitarummun Lappalainen nimi Govdes l. gobdas kuvailee, eivät kuitenkaan voi mitään  parempaa selitystä asiassa antaa."

Lisättäköön edelliseen vielä Kannus-sanan monet merkitykset.

--------------------------------------------

1700-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttanut Gabriel Maximus on kokolailla merkillinen henkilö Suomen hirstoriassa. Hänen  kerrotaan olleen syntyisin noin 1710 Lohjalla Suuren Pohjan sodan aikana, luultavasti talollisen poikana Maksjoen kylästä. Turun katedraalikoulun oppilas hän oli 1723 –1729 valmistuen siellä ylioppilaaksi.

Turun linna 1724.

Turun tuomiokapituli osoitti muutama vuosi Pohjan Sodan jälkeen hiippakunnan papistolle vuonna 1729 kiertokirjeen. Gabrielin on arveltu juuri valmistuneena ylioppilaana innostuneen tästä. Kirjeessä papistoa kehotettiin keräämään kansanrunoutta, tarinoita tai legendoja talteen ja lähettämään näistä kopiot tuomiokapitulille. Myös taikauskoiset runot oli sisällytetty kehoitukseen ensimmäistä kertaa Suomessa.

Henrik Argillander, luultavasti alunperin Kauhanen.

Gabriel onnisti pestautumaan (sodassa Norjan retkellekin) osallistuneen Kuopioon Kirkkoherra Henrik Argillanderin (josta mainitsen blogissani isien isät) perheeseen saamaan kipeästi kaivattuja ansioita. Siellä näet tarvittiin kotiopettajaa. Kirkkoherran lapsista Abraham Argillander kirjoitti myöhemmin sivumennen omaelämänkerrassaan. "vuonna 1730 sain kotiopettajaksi Gabriel Maximuksen ja vuonna 1732 ylioppilas Anders Kyanderin". Ylioppilas Andersin nimikaima isä oli Rantasalmen rovasti ja veljensä taas Leppävirran kirkkoherra Johan.

Päästyään vapaalle Niuvanniemen Kartanolta Gabriel hakeutui takamaille Savon rykmentissä palvelleen Majuri Juhana Henrik Fieandtin avustamana kuulemaan ja näkemään paikallisten tietomiehien eli tietäjien vapaehtoisesti tai pakolla lukemia lukuja kansanrunoja eli "loitsurunoja" sekä toimia. Näistä hän kokosi materiaalia väitöskirjansa tarpeisiin. Muistiin tallentui viisi pitkää runoa sekä kansanparannustekoja! Se olikin tähän asti selvästi suurin kirjallinen tallennus aiheesta Suomessa. Kaksisataa vuotta aiemmin Mikael Agricola oli listannut Suomalaisten epäjumalat Psaltarin alkusivuille.
Vähä-Savon tuomari Johan Henrik Wijkman (jolla itselläänkin oli epäselvyyksiä) syytteli Gabrielin majoittanutta Henrik kirkkoherraa joitain vuosia myöhemmin (suojelu) rahan ottamisesta vastaan kielletyn kansanuskon harjoittajilta.

Stronmsdalin perustajaosakas ja kruunun virkamies
Brynolf sekä suhtautuminen kansanuskoon
1740-luvulla kirjasta Forsberg - Juankoski

Maxeniuksen työn ohjaaja oli Fiskarsin patruuna, fysiikan professori Johan Thorwöste. Suuren Pohjan sodan jälkeen oli huutava pula virkamiehistä. Niinpä hänet tämän lisäksi oli nimitetty vuonna 1729 Fil. tiedek. promoottoriksi, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Porvoossa) ja lisäksi hän hoiti Uusmaalaisen osakunnan inspehtorin tehtäviä. Lisäksi palkkapitäjänsä Liedon kirkkoherra 1728 (virkaan 1729) ja Turun tuomiokapitulin jäsen 1729–36 ja Akatemian rehtori 1728–29.
Siihen aikaan oli usein tapana että professori kirjoitti väitöskirjan josta väittelijä osoittaakseen hallitsevansa Latinan ja Kreikan taidon sitten väitteli. Tässä tapauksessa ohjaajan kiireellisyyden vuoksi kirjan kirjoittaminen lienee kuitenkin jäänyt väittelijälle itselleen. On erikoista huomata että vain kolme vuotta aiemmin, vuonna 1726 ohjaajan oma virkaväitös oltiin hylätty taikauskoisena kirkon uskoisten toimesta (?!)
Myöhempinä vuosina Thorwöste oli jatkuvasti poissa yliopistosta eikä ehtinyt suorittaa kaikkia tehtäviään. Niinpä paikalle jääneiden toimesta Thorwösten sanottiin "kenenkään kaipaamatta" jättäneen akatemian ja lähteneen kirkkoherraksi Taivassaloon vuonna 1736, kolme vuotta Maxeniuksen kirjan jälkeen, jossa hän eli elämänsä loppuun.

                                 -------------------------------------------------------

Ensimmäinen sivu Maxeniuksen kirjasta.

Gabriel Maxenius julkaisi väitöskirjansa De effectibus fascino-naturalibus vuonna 1733 (eli Hublin suomeksi referoima versio Runoloitsujen vaikutuksia). Maxenius kuvaa siinä esimerkiksi menoja, joissa käytettiin rumpua eli kannusta?! Kirjan suomentaja Nils G. Hublin arvelee rumpuaineiston tulleen suoraan väitöskirjan lähteenä mainitusta Lapponiasta (suom. Tuomo Itkonen 1963). Kumpi lienee oikeassa Nils vai Gabriel?

Taitomies, taikuri eli tietäjä iänikuinen
sekä kannus ja loveen lankeaminen.

Seuraavassa tutkaillaan tämän mielenkiintoisen väitöskirjan rahoittajat sekä tukijat. Alkulehdillä heidät kiitellään vuolain superlatiivein: Ensimmäiseksi Kiitokset saa sotasankari majuri Henrik Johannes Fieandt (1683 - 1741). Hän oli syntyisin Virolainen karoliini taistellen suuren Pohjan sodan aikana Liivinmaalla, Inkerinmaalla ja Suomessa. Jossa jäi venäläisten vangiksi Napuen taistelun jälkeen.

Kajaanin linna ennen venäläisten suorittamaa räjäytystä 1716.

Paettuaan sotavankeudesta hänet ylennettiin Kajaanin linnan johtajaksi, joka oli Kruunun uloin koillis-linnake Venäjää vastaan. Henrikin puolikuntoiselle sotaväelle ei tullut piirityksessä apujoukkoja. Joten viimein oli antauduttava reilun kuukauden vastarinnan jälkeen. Fieandt karkasi toisen kerran vangitsijaltaan päästen perheineen Ruotsiin. Hän oli osallistunut Karl Gustaf Armfeltin surullisen kuuluisaan Norjan sotaretkeen ja Kirjan tekemisen aikoihin Fieandt jatkoi palveluaan Savon rykmentissä. Hän oli varmasti paras turvallisuuden takaaja Gabrielille.
Myöhemmin hattujen sodassa Majuri Fieandt kaatui Lappeenrannan taistelussa. Ansioistaan johtuen Ruotsin kruunu aateloi hänen lapsensa. (Mainio tutkielma: P. E. Svinhufvud, Majuri Juhana Henrik Fieandtin elämänkerta, 1881)

Daniel Jusenius.

Seuraavaksi kiitetään Akatemian rehtori, Heprean ja Kreikan professori Daniel Juslenius. Hänet oli mainittu isovihan aikana vuonna 1713 Lohjalla ennen Ruotsin evakkoreissua. Daniel tunnetaan ensimmäisenä Suomalaisuuden puolesta puhujana. Sen tueksi hän oli jopa kehitellyt varsin lennokasta ensimmäistä versiota Suomen kansan mytologiasta.  Hänen kirjoittamansa Suomi-Ruotsi-Latinan sanakirja on ensimmäinen laatuaan. (Kuriositeettina muistettakoon Agricolan ansiot pari vuosisataa aiemmin Suomalaisen tekstin nostamiseksi. Muuten kieli-asia oli propagandan ja valittujen suosimisen ohella Kruunulta oiva työkalu kansan ruodussa pitämiselle, sen sai tuntea aikanaan myös Agricola.)

Sitten Gabriel Maxeniusen kiitokset menevät seuraavasti: "Gregorius Arctopolitanus Lohjan kyläläisten ansioituneelle sielunpaimenelle ja vakavamieliselle lääninrovastille" Tällä henkilöllä varmaankin tarkoitetaan Grels Arctopolitanusta. Hänet tunnettiin entisenä Turun linnan pappina ja vuodesta 1721 alkaen Lohjan kirkkoherrana sekä vielä lääninrovastina. Hänet muistetaan tekemistään lahjoituksista. Grels piti omalla kustannuksellaan (taulu 3) myös koulua, runoili sekä suomeksi että latinaksi. Hän oli Gabrielin synnyinkylän sielunpaimen.
Grelsillä oli muuten lahjakas poika, lähes saman ikäinen nimikaima Gabriel joka kuoli väitöskirjan ilmestymisen aikoihin. Sitä ennen hän oli ehtinyt väitellä Upsalassa "De origine ac Religione Fennorum" sekä "De vario objecto logices". Ne ovat tutkimuksia suomalaisten alkuperästä ja uskonnollisista käsityksistä.

Seuraavana on kiitosvuorossa on  Johannes Kyander "Leppävirran mitä valppaimmalle ja taitavimmalle sielunpaimenelle" Johan Kyanderille". Johan oli Norjan sotaretken käynyt pataljoonan saarnaaja ja tuossa vaiheessa Leppävirran kirkkoherra. Hänen veljensä oli Gabrielin jälkeen kotiopettajana Argillandereilla.

Sitten Henrik Tammelin, asessori. Tärkeä mies kotikulmilta Lohjalta. Entinen Uudenmaan ja Hämeen läänin lääninrahastonhoitaja sekä Helsingin pormestari ennen miehitystä. Myöhemmin valtiopäivämies ja tilallinen.

Seuraavaksi kiitellään työn ohjaaja Johannes Thorwöst. Hänet on mainittu lukuisin tittelein jotka esiteltiin jo aiemmin.

Viimeiseksi Johannes Serrenius. Hänet mainitaan "Kirkkonummen valppaalle ja taitavalle sielunpaimenelle". Johannes on entinen pataljoonan saarnaaja joka joutui sodassa vangiksi 1708 ja vapauduttuaan sai toimen Kirkkonummen kirkkoherrana vuodesta 1726 jossa toimessa oli kirjan kirjoittamisen aikaan. Luultavasti hänellä ei ollut perhettä.

---------------------------------------

Seuraavaksi ote kirjasta, ensimmäinen ja Gabrielin mielestä tärkein runo eli tietäjän varaussanat:

Seuraavassa käänsin saman tekstin taiteellisella vapaudella 2010-luvun versioksi. Biisiä voi esittää vapaasti räppinä tai duurissa 5/4 tahtitisen esim. "tupakkarullan" melodialla. Taikavoimasta ei ole huolta sillä tietäjät jättivät tarkoituksella kertomastaan muutamat sanat pois tehden taikavoiman tyhjäksi. Kyseiset varaussanat kertonevat vuoresta louhitusta ja valetusta vaskisesta idolista taikasauvan eli kurikan päässä.

Sauva, ryhmysauva, keppi, kurikka

Soittoversio osoitteessa: Varaussanat

Kaveh ennen jieroin jia- roi

Kaveh ennen päästön pääs- ti.

Var’et  sä mi-  nua  pääs- tä

Luojan luomal-  le lau-  lul- le.

Ei minussa miestä lie- neh

Kuin ei tuossa veikois- sa- ni.

Joka hii-  sissä  a- sui

Vuo-  rissa  vala-  e- li.

Sillä housut lahke- his- ta

Puolta- toista polven pääl- lä.

Ei tuuli pohjoi- nen- kaan

Hiusta korval-  ta ko-  ho- ta.

Vaski- nen on veka- ra  -

Pää  vertaa  harti-  ois-  ta.

Tammi- renkaan  kurik- ka  -

luuta polves-  sa po-  ro-  ta.

2000-luvun vaskinen, valettu
veikko, vekara.

Kirjassa käytetty 1700-luvun Kreikka sekä Latina lienevät haastavia tulkittavia. Runot ovat kirjoitetut Suomeksi. Nils. G Hublinin 1985 tiivistäen tekemä referointi on suppea ja epämääräinen. Kreikankieliset tiivistelmät ovat professori Holger Thesleffin laatimat. Olisipa mukava nähdä vielä jonain päivänä teos täysin käännettynä.

Maxeniuksen omana aikana väitöskirjaa moititttiin kilpailijan eli kirkon toimesta taikauskoiseksi ja näin se painui unholaan. Joka tapauksessa Gabriel vihittiin papiksi 1734 Porvoon hiippakunnassa. Siitä ura urkeni Helsingin kirkkoherran apulaiseksi ja triviaalikoulun laulunopettajaksi, jossa hän oli ylempi kollega vuodesta 1736. Sitten tapahtui jotain ja ura lähti taantumaan. Vuonna 1741 alkoi hattujen sota, (joka oli Kruunun kaksivuotinen revanssiyritys huonosti päättyneen Pohjan Sodan jälkeen). Gabriel haki Mäntsälän kirkkoherraksi, mutta ei tullut valituksi. Vuoden päästä Gabriel erosi triviaalikoulun opettajan toimestaan.

Gabriel henkikirjoitettiin vuoden päästä väliaikaispastorin tittelillä Antskogin ruukissa, Pohjan pitäjässä. Viiden vuoden päästä (1743) hänen kerrottiin oleskelevan ilman virkaa Turun hiippakunnassa eikä hänellä ole mainitaa perheestä. Näin loppuvat tiedot reilun kolmenkymmenen ikäisestä Gabriel Maxeniuksesta (?!)

Olisipa kiinnostava tietää mitää Gabriel teki loppu elämänsä? Ja mikä vei hänen uran kansanrunojen kerääjänä edelläkävijästä suureen tuntemattomuuteen. Päinvastoin kuin Elias Lönnrotilla sadan vuoden päästä.