maanantai 24. marraskuuta 2014

Viljo Rauta: Isoviha

Tulin hankkineeksi pari vuotta sitten kirjan Isoviha ja lukaisin niteen juuri uudestaan. Sen on kirjoittanut kilrjailijanimi Viljo Rauta. Kustantantaja on Sanatar Helsingistä vuonna 1944 ja kyseinen opus edustaa myöhempää painetusta kahdesta painoksesta. Ensipainos oli ollut vuotta aiemmin. Ulkoasultaan kirja on rapeaa paperia sekä heikkoa nidosta pehmeillä kansilla, onhan painoaika jatkosodan aikaa. Pölyä on seitsemässäkymmenessä vuodessa kertynyt ihan kiitettävät määrät ja niinpä kirja saakin asua minulla olleessaan minigrip-pussissa.


Oikealta nimeltä Vijo Rauta on toimittaja-kirjailija Viljo Kalervo Niukkanen ja hän on käyttänyt joissain yhteyksissä myös nimimerkkiä Asko Sorro. Vikipedian mukaan hänen tuotantonsa on koostunut "pääosin historiallisista seikkailuromaaneista ja -kertomuksista". Isovihaa lukiessa tämä kaikki trivia on helposti havaittavissa. Kirja kuuluu hirstoriallisten kertomusten puolelle ja mielestäni toimittajamainen työskentelytapa kuultaa kovasti läpi. Kappaleet ovat irrallisten lehtirtikkeleiden oloiset koostuen yksittäisistä tapahtumien kuvauksista, mitä nyt historiallisista lähteistä on esille saatu kaivettua. Jotenkin siis kokonaiskudos tuntuu puuttuvan. Myös sotavuosien propaganda-asennne on turhan kiitettävästi mukana. Kauheuksia ja kansanmurhaa on tässä 1700-luvun suurimmassa Suomalaisten kärsimässä sodassa harrastettiin varmuudella ja sen kyllä ymmärtää ilman asian alleviivaamistakin.


Puutteistaan huolimatta kirja on nyky suomalaiselle suositeltava lukukokemus. Se on paljon parempi kuin yksikään nykypäivä hajuttomista, mauttomista, suomettumisen pilaamista, vähättelevistä ja ylisievistelevistä aikakautta kuvaavista unettavista kirjoituksista. Kirjassa käsitetään ja käsitellään nuo Suomen kansan säilymisen kannalta todelliset kohtalon vuodet 1700-1721 suoraan sanoen. Nykypäivän tutkijoilta aikakuden käsittely on jäänyt liian selvästi tuoreempien sotien jalkoihin. Ikäänkuin vähemmän kauheana.


torstai 20. marraskuuta 2014

VOIMA R 100

Olin tuossa Pauli Lundénin kanssa yhteyksissä ja hän kertoi omistavansa  2 kpl VOIMA R100 -vastavaihekytkennällä (Radiot 3/2011) toteutettuja päätevahvistimia. Lisäksi pakettiin kuuluuvat kaiuttimet sekä ENGL neliputkinen etuaste.


Olisi se röyheä lähteä keikalle tämän paketin kanssa, ei tulisi joka paikassa samanlaisia vastaan. Tai saada nämä Köykän keksinnöt sitten studioon talteen. Tämä pari on palvellut uransa alkuajan käsittääkseni Savonlinnan oopperoissa. Tapio Köykän paja jota kutsuttiin radiotehtaaksi sijaitsi kivijalassa Helsingissä Sipoonkatu 11.


Kaiuttimena kaapissa näyttää pötköttävän Celestion G12 Vintage 30 pari. Oikein sopivat elementit VOIMA vahvistimen jatkeeksi.


R100:n tausta on muista firman vahvistimista tutuksi tulleen näköinen.


Konepellin sisälle on liimattu kytkentä ja siellä näyttää olevan huoltomiehen merkintä 20 päivä huhtikuuta vuonna 1961.


Eipä uskoisi että putkenkannat ovat 60-luvun alusta! Onnekseen tällä laitteella on näköjään ollut aina hyvä huolenpito.


Laitehuone etupuolelta kuvattuna. Ei ole korroosio eikä edes hapettuminen päässyt tulemaan!

Jos muistan oikein, niin Köykän jälkeen Voimaradio oy:tä pyöritti hänen entinen työntekijänsä Kari Koivunen? Sitten nuoremmat polvet jatkoivat toimintaa Espoossa Kimmeltie 1:ssä? Ja kuluvan vuoden aikana 2014 toiminta päättyi. Nimen muututtua EKS nimiseksi valmistettiin vuosituhannen alkupuolelta lähtien mm. Otus-merkillä DJ-laitteita vuoteen 2014 asti. Eli kauas on entisestä tultu. Mutta palataanpas lähtöruutuun.

.
R100 naamapuolelta. Remu Aaltonen oli innostunut muistelemaan Paulille taannoin heidän yhteiskeikalla 60-luvulta tutuksi tulleita VOIMA vahvistimia! (Pauli vinkkasi että hän saattaisi olla halukas päästämään VOIMA-vahvistimensa hyvään kotiin jatkamaan soittoa). Muista yhteyksistä olen sittemmin kuullut että VOIMA-vahvistimet ovat olleet yllättävänkin tärkeitä laitteita Hurriganesien alkuvuosien keikkakalustossa.

VOIMA R100
Valmistusmaa: Suomi
Tuotemerkki: Voima, Voimaradio oy Helsinki
Valmistettu: ennen vuotta 1961
Tyyppi: Päätevahvistin
Putket: ECC85 ECC85 ECC85 EL34 EL34 EL34 EL34
Kaiuttimet: erilliset tässä Celestion G12 Vintage 30 pari
Teho: 100 W
Kotelointi: Metalli
Mitat: 390 x 315 x 215 mm / 15.4 x 12.4 x 8.5 inch
Patenttinumero: 27332&33483.
Luokan "B" vahvistin. Kohina alle -76dB. TIM-särö eliminoitu.
Paino: 18 kg / 39 lb 10.4 oz (39.648 lb)



perjantai 7. marraskuuta 2014

Saunaband Vol I

Saunaband - Vol I

Saunabandin julkaisema EP:n on saatavilla CD-levyllä sekä yleisimmissä musiikkipalveluissa

Saunaband Vol 1 kuunneltavissa seuraavissa musiikkialustoilla.

Äänityssessiot tapahtuivat kesällä 2014 Juankoskella soittokunnan talossa sekä viimeisteltiin Ismon kotistudiossa. Äänityssessioiden aikaan Rami T. oli juuri siirtynyt bändistä sivuun. EP-levyllä kiteytyy Saunabandin kiihkeiden vuosien toiminta

Levyllä siis soittavat seuraavat muusikot:
Ismo Pentikäinen, kitarat ja laulut
Jukka Kuronen, basso sekä taustalaulut
Ari Koistinen, rummut
Tatu Korhonen, keyboard sekä taustalaulut
CD layoutin toteutti Jukka Savolainen



Luokses uudelleen säv/sov Ismo sovitus Saunaband




Mies matkallaan. Säv. Jukka K. San. Ismo P. Sov. Saunaband 


Et saa antaa periksi. Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband


Rock'n Roll Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband