perjantai 1. helmikuuta 2013

Suomi-kitara


Silloin tällöin minulta kysellään Suomi-kitaran ideaa. Että mikäs juttu se oikein on? No se menee niin, että vuonna 1982 Juice Leskinen julkaisi sivilisaatio levyn. Levyltä ei noussut suurempia hittejä, mutta kansi oli vaikuttava. Näihin aikoihin aloin päästä vanhempieni luottamusta nauttineen täysi-ikäisen kaverini mukana lähiseudun menomestoihin. Eli nuorten kansoittamiin live rock paikkoihin Huvikumpuun Siilinjärvelle, sekä Kaavin Iloharjulle. Näissä paikoissa tulin nähneeksi lukemattomia kertoja Eput, Popedat Ja Juicet Suomi-kitaroineen.


Neljäntoista vanhana olin soittanut kitaraa pari vuotta. Sivilisaatio levynkantta herkeämättä tuijottaessani mietin, että tuollaisen minäkin haluaisin vielä jonain päivänä. Vasenkätisenä kitara olisi mielestäni vielä näyttävämmän näköinenkin! 


Käsitöistä kiinnostuneena tein kitaran rakentamiseksi jotain innostuneen haparoivia yrityksiä piirustuksineen ja suunnitelmineen. Lopulta projekti tuntui kuitenkin ylivoimaisen vaikealle toteuttaa. 
Ja niin hanke jäi häipyen jonnekin muistin syövereihin vuosiksi.

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin muuttaessani Juankoskelle palasi mieleen tuo nuoruuden haave. Aloin tutkailla hankkeen totauttamismahdollisuuksia ihan tosissaan. Lisämotivaattoriksi keksin itselleni, että nyt olisi oikea aika, koskapa asuin Juankoskella, Suomi-kitaran ideoineen Juicen kotikylässä.Toisekseen omat 40- vuotispäivät olivat lähestymässä vuoden päästä. Niin mikäpä olisi mieleisempi syntymäpäivälahja!

Hyvä ystäväni Kari Vepsäläinen oli säilönyt kitaran bodypuuksi oksattomia läppälankkuja jo pitkän aikaa.  Luonnonmukaisesti kuivaten niistä tulee oikein hyviä instrumenttipuita. Sopivia lankkuja valitessa niitä voi kopsuttaa yhteen, kuin kuivia saunapuita ikään. Ja suorittaa valintaa ulkonäön lisäksi myös soinnin perusteella. Mieleiset lankut löytyivät.


 

Keskelle tuli laitettavaksi sydänpuusta leikattu lankku. Ajattelin senkin, jos ei parantavan sointia lisää, niin ainakin tekevän visuaalisesti kauniimman lopputuloksen. Koskapa pinta oli tulossa naturaaliksi. Ja kauniit puut siis pelkästään lakattavaksi. Ei maalattavaksi. 

Näin huomasin yht'äkkiä olevani suunittelemassa ja rakentamassa täydellä tohinalla haaveilemaani instrumenttia!

Hankkiuduin Juankosken kansalaisopiston Jaakko Seppäsen vetämään puutyöpiiriin. Siellä oli pelit ja laitteet puun työstämiseen. Jaakolta sainkin seuraavan talven aikana paljon hyödyllisiä vinkkejä.
Samalla alkoi kannen suunnittelu. Aioin aluperin laittaa kartan ja akryylipleksin päälle esikuvansa mukaan, mutta joku piirissä ehdotti mainosteippausta!

Heureka! Niinpä yhteyksiä karttakeskukseen ja sieltä Suomen kartta sähköisenä mainostoimistoon. Josta ennakkoon ilmoittamani kokoinen mainosteippauskartta minulle! Tekniikaksi kitaraan valitsin hienon kitaratyypin, Fender Telecasterin, Suomi-kitara esikuvansa mukaan.


Sirkkelöin pölkyt siis lankuiksi, jotka liimasin levyksi. Sitten oli vuorossa oikaisuhöyläys, ja kaulataskun jyrsintä. Tämä jyrsintä on ehkäpä eniten tarkkuutta vaativa työvaihe. Sovitus onnistui hyvin. Seuraavaksi seurasi vannesahaus kitaran, eli tässä tapauksessa Suomen, muotoon. Sitten mikrofoni- sekä kytkinaukkojen jyrsintä. Lisäksi lankkuun tuli tarpeellisten ruuvien ym. reikien poraus. Lopuksi tein lankulle hionnan sekä lakkauksen.


Kaulan hankin puolivalmiina, koskapa se on varsin työläs valmistaa kaularautoineen kaikkineen. Halusin myös pelata varman päälle ensimmäisen kitaran kohdalla. Se oli Hoscon laatuvalmiste Japanista ja tuli minulle Milbrooksista. Kaulassa oli  tehdaspökkelö profiili, jonka hioin sitten 90-luvun Jenkki Telen kaulan mittoihin. Talla, virittimet ja kaikki kikkareet hankin SP-elektroniikasta Oulusta. Mikeiksi tuli tallaan Jenkkitelen standari mikki. Ja kaulaan budjetti puikko. (Mikä on odottanut päivittämistä parempaan sieltä saakka).



Seuraavaksi karttatarran liimaus bodyyn ja taas lakkausta. Lakaksi tuli nitroselluloosa-lakka 50-luvun keräily-fendereiden esikuvan mukaan.





Soittimesta tuli erittäin kevyt (erona esikuvastaan) ja varsin kelpo instrumentti. Kitaraan tuli toiveiden mukaisesti pitkä sustain ja painokin jäi alle normi-telecasterista! Onnekseni jätin haaveen toteutuksen näihin päiviin, koska tekniikan ala on kehittynyt huikeasti. Kitarasta tehtiin juttu myös karttakeskuksen asiakaslehteen 2/2008.






Kaulan kiinnityslevyyn teetin kaiverrukset kultasepällä syntymäpäivästä. Ja voin kertoa, että tuli mieleinen syntymäpäivälahja! Kitara sai lempinimen Neiti.
Myöhemmin kitara pääsi vielä tositoimiin soittaessani Juankoskelaisessa Band 3.30:ssä, joka soitti pelkästään Juicen biisejä.

Runko: Leppä
Kaula: Vaahtera (Hosco)
Virittimet, talla: Gotoh
Mikrofonit: Kaula Gotoh, talla U.S.A Fender
Potikat: CTS

Band 3.30 konsertista 22.4.2010 Suomi-kitaran soolo-soundia kuunneltavissa kohdassa4:20