torstai 21. syyskuuta 2023

Lavatanssin hurma

Vastaani tuli vuonna 2020 julkaistu kirja Lavatanssien hurma. Se on kovakantinen ja paljon näyttäviä värikuvia sisältävä Henna Karppinen-Kummunmäen toimittama teos.

Kirjan sujuvasti soljuva teksti on helposti omaksuttavaa ja sen lukaisee illassa. Ehkäpä aiheeseen tutustuminen on haluttu tehdä kynnys matalalla mahdollisimman helpoksi. Hyvä tunnelma ja kepeä ote säilyvät alusta loppuun saakka. 

Lavatanssin hurma.

Ymmärtääkseni kirjan pääasiallinen viesti onkin tutustuttaa aiemmasta harrastuneisuudesta riippumatta kaikki kiinnostuneet lavatanssikultturin pariin. Edellisen kerran tästä aiheesta on Suomeksi toimitettu kirjallisuutta jo useampi vuosikymmen sitten, joten tietojen päivittäminen on enemmän kuin paikallaan. 

Tanssimiseksi sanotaan rytmillisesti jaksotettuja järjestäytyneitä liikekuviota. Ihmiskunta on harrastanut tanssimista koko olemassa olonsa ajan. Heimokulttuureista alkaen on voitu tanssia joko yksin tai ryhmissä. Tanssimista on voitu harjoittaa jossain tietyssä paikassa ja joskus tanssilla on myös haluttu aiheuttaa vaikutusta katsojiin. Tanssimista on jatkettu esihistoriasta antiinkin ajoille ja sieltä uuteen aikaan saakka. 

------------------

Länsimaisen paritanssin varhaisimmat kirjalliset merkinnät kirjattiin muistiin Tegernseen luostarissa vuonna 1030. Beijerisen munkin kirjoituksessa kylätanssin kerrottiin sisältävän hyppyjä sekä käsieleitä. Tanssimaniasta on tosin erinäisiä mainintoja ympäri Eurooppaa jo 700-luvulta alkaen. Tanssiaskeleita ryhdyttiin merkitsemään muistiin 1400-luvulla. Pohjoismaissa kuten Ruotsi-Suomessa tanssittiin 1500-luvun lopussa masurkkaa ja polskaa.

Paritanssia on harrastettu vuosisatojen ajan. Esimerkiksi Valssia on tanssittu nykymuotoisena 1700-luvulta alkaen! Kerrotaan että 1800-luvulla eräs Böömiläinen tyttö keksi tanssin, joka nimettiin polkaksi. Polkan suosion myötä muotiin tuli myös muita asioita, kuten kaikkien nykyään tuntema pallokuvio(kuosi) eli polka dot. Niin ikään naisten (aikanaan kapinallinen) lyhyt tukkamalli on nimeltään polkkatukka

Paritanssikultturi oli rikasta vielä 1900-luvun alussa. Mainittakoon että Ranskassa ja Italiassa soi vielä tuohon aikaan mitä moninaisin paritanssittava musiikki. Yhdysvalloissa soitettiin ja tanssittiin Jazzin ja Bluesin lisäksi suuressa osassa maata kaiken kansan tansseja, kuten neliötansseja (Traditional square dance). Sitten suosioon tulivat palloilusalitanssit (Ballroom dance).

Yhdysvalloissa sekä Euroopassa paritanssikultturin kulta-aikaa elettin 1900-luvun alusta aina 1950-luvulle saakka. Suomessa puolestaan vallitsi toisen maailmansodan aikana vuodesta 1939 alkaen erikoinen lain määräämä tassikielto

Poliisit myös vahtivat että kansa noudatti tanssikieltoa. Kiellosta huolimatta järjestettiin laittomia nurkkatansseja. Nurkkatanssit olivat nopeasti kokoon kutsuttu tilaisuus, jotka järjestettiin lavalla, riihessä tai vaikkapa jonkun osallistujan kotona. Matot vain potkaistiin nurkkaan ja kyläpelimanni soittamaan. 

Nurkkatanssit

Tämä vaihe olikin kyläpelimannien kulta-aikaa. Säestäjäksi riitti pelkkä haitari. Muistan lapsena kerrotun että nurkkatanssien soittimeksi saattoi riittää vähimmillään pelkkä kampa! Ajatus oli minusta niin hauskan kapinallinen että oli suorastaan pakko soittaa mainitulla soittimella My Fingerstyle Guitar-levyn extraraidalle Jätten Jorm sång.

Tanssikielto Suomessa päättyi lopullisesti vasta vuonna 1948 ja alkoi suoranainen tanssibuumi. Joka niemen notkoon ja vaaran laelle nousi paikallinen (kuusikulmainen) mutterilava. 

1960-luvulla länsimaita järisytti musiikillinen Britti-invaasio. Beat ja rock-musiikin myötä suuren kansanryhmien harrastama paritanssikulttuuri haihtui Euroopasta ja Yhdysvalloista nopeasti kokonaan. Tanssiminen jäi siellä harvojen hallitsemaksi vakavaksi kilpailutoiminnaksi. Ruotsissa sentään keksittiin bugg.

Suomalaiset jatkoivat tanssimista luvan kerran saatuaan. Tanssimusiikki oli maassa eri tyylilajeja vertailtaessa kaikista suosituinta. Kuusikymmentäluvun uudet ulkomaiset ainekset sulautettiin sulavasti osaksi lavatanssikulttuuria. Rautalanka ja beat soivat valssien ja tangojen väissä. Vuosikymmenien kuluessa lavoilla on nähty vaikutteita erilaisista tanssilajeista, kuten vaikkapa latinalaisia rytmejä

Tanssimista Suomessa harrastetaan edelleen laajasti ja kulttuuri elää vahvasti ajassa. Parasta Suomalaisessa lavatanssikultturissa on se, että kaikki askelkuviot ovat oikeita. Tanssietiketissä on olemassa ainoastaan yksi sääntö: - ota toiset huomioon. Video: Ismo & Pelipojat

Ainutlaatuinen Suomalainen tanssilavakulttuuri on itseasiassa listattu myös Unscon Kansallisen elävän kulttuuriperinnön sopimuksen luetteloon! Listalle nimettynä tanssilavakultturin on mahdollista hakea pääsyä kunnioittavalle Unescon kansainväliselle listalle. Mainittakoon että vuonna 2020 sinne hyväksyttiin Suomalainen sauna. Toivotaan että seuraavaksi olisi lavatanssien vuoro!

Tanssimisen terveysvaikutuksia on tutkittu paljon viime vuosina. Niiden mukaan tanssiharrastuksella voi saavuttaa monipuolisesti terveyshyötyjä. Tanssinharrastajat ovat kyllä tienneet sen jo aikoja sitten. 

Olen sitä mieltä että jokaisen itseään Suomalaisena pitävän tulisi yleissivistyksen takia käydä ainakin kerran elämässään Suomalaisella kesätanssilavalla. Lavatanssit on Suomalaisuutta aidoimmillaan. Tanssimuusikoista taas on sanottu että jos soittaja ei osaa tanssia yhtään, se on kuin kokilla ei olisi makuaistia.

Toivottavasti myös matkailupalveluiden tarjoajat huomaisivat tanssilavakulttuurissa piilevän potentiaalin. Mikäpä olisi sen eksoottisempaa 2020-luvulla kuin viedä ulkomaalainen turisti ihka aidolle supisuomalaiselle kesälavalle!

Kesällä 2023 läpi Suomen kiersi vaihtoaskel kansalaistaidoksi-hanke. Allekirjoittanutkin sitten osallistui erinäisiin kesälavojen tilaisuuksiin. Voin kyllä kertoa että hauskaa oli. Hankkeen innostamana tuli hakeuduttua oikein tanssikurssille, ainakin syksyn ajaksi. Nauru pidentää ikää, eikun joraamaan!

Elämänkertoja

Innostuin tänä kesänä taas pitkästä aikaa lukemaan kirjoja. Nipussa oli omasta hyllystä löytyvät Eric Claptonin, Albert Järvisen ja Jimmy Pagen elämänkerrat. Viimeisimmäksi kasaan tuli lisättyä Alpo " Teddy Guitar" Hakalan elämän vaiheista kertova keväällä 2023 julkaistu ja kirjastosta löytynyt kirja.

Elämänkertoja.

Edellä mainituista kitaristeista elossa tällä hetkellä ovat ainoastaan britit. Tästä tuleekin mieleen eräs takavuosien juttu, kun täällä Suomessa katsottiin suut pitkällään. Van Halenista tuttu David Lee Roth veteli lavalla Jack Danielsia suoraan pullon suusta pullon pohjat taivasta kohti. Oli se hurja!

David Lee Roth keikalla.

Eihän täällä tietenkään auttanut jäädä yhtään pekkaa pahemmaksi. Myöhemmin tosin saatiin kuulla, että ulkomailla ei olla ihan niin pikkutarkkoja kuin Suomessa. Rothin pullossa oli pelkkää jääteetä. 

Edellä mainittujen teosten kirjallisen annin voi aika hyvin kiteyttää mainioon akkaa päälle-sarjan Vähän jeesiä-jaksoon.



sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Sixteen Tons - The Merle Travis Story by Merle Travis & Deke Dickerson

Viime vuoden loppupuolella BMI julkaisi Deke Dickersonin toimittaman Merle Traviksen elämänkerran. Kirja sisältää myös laajasti Traviksen omakirjoittamia muisteluja sekä arkistomateriaalia, joten kirjan kirjoittajaksi on merkitty molemmat edellä mainituista. Deke mainitsee aineistoa olleen käytettävissä niin runsaasti, että ainoastaan tärkeimmät osat pääsivät mukaan julkaisuun.

Sixteen Tons - The Merle Travis Story
by Merle Travis & Deke Dickerson

Tämä 446 sivuinen tietojärkäle sisältää lukuisia sukulaisten, puolisoiden, lasten, muusikoiden, ja ystävien sekä yhtestyökumppaneiden haastatteluja. Mukana on lehtileikkeitä sekä triviaa, jota ei ole saatavilla mistään muualta. 

Ihmettelen suuresti että täytyi kulua aikaa peräti neljäkymmentä vuotta Merlen poismenosta ennen kuin noinkin suuresta maasta löytyi riittävästi intoa toteuttaa projekti?! Onhan kyseessä sentään Yhdysvaltojen kautta aikojen suurin kitaristi. 

Sen lisäksi Merle oli aikaansa edellä ollut monitaituri ja innovaattori, joka kehitti sähkökitara- ja vahvistinkulttuuria sekä laitteita. Yhteistyössä olivat esimerkiksi Standel, Bigsby, Gibson ja Guild. Merlen soittotekniikka, Travis Picking, tunnetaan yhtenä Americana-näppäilysoittotyylinä. Sanon suoraan että tämä kirja on kuttuuriteko, josta olisi syytä antaa Dickersonille jonkinlainen virallinen tunnustus!

Travis oli aikaansa edellä myös elämäntavoiltaan ja hän eli kuin Rock'n Roll tähti ennen varsinaisia rock-tähtiä. Kynttilän polttaminen kahdesta päästä otti veronsa mutta se ei himmennä yhtään Merlen virtusiteettia kitaransoittajana. Muusikon karisma oli niin vahva, ettei hän tarvinnut esintyessään välttämättä mitään muuta bändiä. 

Kirjan parissa meneekin runsaasti aikaa, koska siitä avautuu niin suuri maailma että sisäistäkseen sen täytyy asioihin palata ja kerrata kuvioita yhä uudelleen. 



sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Golden Roots of Rockin'

Uusin levyni Golden Roots of Rockin' on kuunneltavissa sähköisissä musiikkipalveluissa kuten esimerkiksi iTunes/Apple Music, Deezer, Spotify, YouTube Music, Tidal, Amatzon, Qobuz, Pandora, Claro Música, iHeartRadio, Anghami, Tecent, NetEase, TikTok, Resso, Boomplay/Ayoba, Snapchat, Jaxsta, Joox, Napster, LyricFind, Facebook/Instagram.  

5.7.2023 käynnistyy 70-vuotis juhlavuosi Elvis Presleyn, Scotty Mooren ja Bill Blackin vuonna 1954 julkaisemasta ensisinglestä That's All Right / Blue Moon of Kentucky. Julkaisin Golden Roots of Rockin'-levyn täyttyvän juhlavuoden kunniaksi. Levyn coverit ovat Blue Moon Boysien vuosien 1955-1956 Louisiana Hayride keikkalistasta. Levyn valmistelu kesti kaikkiaan yhdeksän vuotta. Levyn musaa pystyy käyttämään vaikkapa Rock’n’swing-tanssissa.

Golden Roots of Rockin'.

Löysin takavuosina bootleg-levyn kirpputorilta. Musiikin tekninen laatu oli toivottoman surkea mutta tunnelma oli todella vahva. Soitto oli vapautuneempaa kuin esimerkiksi aikalaisilla Sun-records levyillä. Olin aina siihen asti kuvitellut että Sun-rcords levyillä Elvis, Bill ja Scotty olivat parhaimmillaan. Myöhemmin tuo keikkakooste-bootleg on julkaistu virallisesti Elvis '55 (Recorded Live At the Louisiana Hayride)-nimellä.

Vuonna 2014 tapaturman seurauksena kunto meni kokonaan ja alkoi uudestaan soittamaan opettelu. Soittokunnon takaisinsaamiseksi tein "kuntoutushankkeena" rautalankalevyn. Opettelin myös sormisoittoa ja lopputuloksena akustisen bluespitoisen levyn. Levyjen myötä itseluottamus koheni. Noihin aikoihin sain sitten jostain päähäni, että haluan toteuttaa löytämästäni kirpparilevystä historian elävöittämishankkeen

Kylläkin jos olisin tuolloin tiennyt kuinka iso työ- ja opiskelumatka ideasta lopulta kehittyi, olisin ehkä jättänyt aloittamatta koko shown. Mutta nyt voi sanoa että olipa hyvä kun sitten kuitenkin tuli tehtyä. Tuli isän sanoeks paljon oppia, hehe.

Elvis kumppaneineen esitti 50-luvulla keikoillaan lainabiisejä, jotka oli sovitettu aivan ennenkuulumattomaan tyyliin! Materiaalina heillä oli ihonväristä riippumatonta hillbilly (myöh. Country) kuin blues musiikkia. kappaleiden sovituksessa käytettiin jazz soinnutusta (esim. 9-soinnut) ja hilbillystä tuttua thumb picking-kitarasoittoa. Bassossa käytössä oli slap soittoteknikka pystybassolla toteuttaen. Alunperin rumpuja ei kuulunut bändiin ollenkaan! Rytmin muodosti Elviksen iskevä kitarakomppaus, rytmikäs staccato bassottelu sekä Scottyn bassolinjaan soittama oktaavia korkeampi tuplaus.

Minun piti opetella Scottyn käyttämät lickit ja kuviot. Etsin myös muusikoita soittamaan esimerkiksi Billin slapback bassokuvioita, mutta testailuista huolimatta sopivia ei tuntunut löytyvän tai aikataulut eivät osuneet yhteen. Nykypäivän muusikot, itseni mukaanlukien, eivät osaa soittaa alkuperäisellä 50's tyylillä. Se vaatii paljon harjoitusta. Perustin jopa bändin ajatuksena tuottaa levy sen kanssa. Jokin kuitenkin aina tökki. Lopulta päädyin itse soittamaan levylle rumpuja ja stemmoja myöten aivan kaiken. Soittoa tuli kolmetoista kertaa viisi raitaa plus kolme-ääninen laulustemma. Välillä projeti täytyi laittaa tauolle ja tehdä muita hankkeita. Kädet oli jumissa ja tenniskyynäpäätä ym.

Juhannuksena 2021 aamukolmelta
yötöntä yötä viettämässä Isosyötteellä.

Lopulta itse äänitykseen kaikkineen kului vuosi aikaa välillä 2022-2023. Raidat ovat suurimmaksi osaksi nopeasti kerralla sisään soitettu. Soiton piti saada kuulostamaan tuoreelta ja elävältä, joten pienet tekniset virheet saivat jäädä kuuluville. Ne myös todistavat samalla ettei musiikkia ole manipuloitu. Minulle on erittäin tärkeää että soiton puhtautta kuten sävelkorkeuksia ja taimia ei ole keinotekoisesti korjattu. Kaikki on vanhanaikaisesti aitoa, eli ns. luomua. (Keinotekoista sävelpuhtauden korjailua on harjoitettu musiikissa 2000-luvun alusta asti ja nyt jo puhutaan keinoälyn luomasta musiikista!)

Hanketta varten piti valmistaa kitara sekä vahvistin. Kaiku on kuusikymmentä vuotta vanha ja piti kunnostaa ensin. Äänitys miksaus ja masterointi ovat omat. Äänityspöytää piti korjata välillä. Joskus työ saattoi keskeytyä kuukausiksi sairastelujen takia. Tietoa piti etsiä teemaan liittyen monesta suunnasta. 

Luultavasti vaikeinta rock- kitaransoitossa on soittaa katu-uskottavasti puhtaalla kitarasoundilla. Hankkeen myötä nousi arvostus Scotty Moorea (ja esim. Cliff Gallupia) kohtaan! 

Kaikkineen tästä levystä saattaa tulla päähanke minun soittajan uralla. Ainakin käytettyjen resurssien ja käytetyn ajan osalta. Levyhanke kesti kaikkiaan yhdeksän vuotta. 

Bel Air ja mä.

torstai 20. huhtikuuta 2023

Echo- ja Delay-kaikujen evoluutio

Tässä jutussa käydään läpi echo/delay-kaikujen kehitys 50-luvulta nykypäiviin. Vuosikymmenien kuluessa on rakennettu mitä erilaisempia kaikuja, joissa on nähty joskus villejäkin teknisiä ratkaisuja. Kaiku on ollut tähän saakka ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa tärkeä osa musiikkia. Kaiku on yleensä se efekti, joka huomataan vasta sitten kun se otetaan pois tai sitä muutetaan. Tämä mielenkiintoinen aihe vaatii lähempää tarkastelua. Seuraavassa on echo/delaykaikujen idean evoluutio.

Echo/delaykaikujen idean evoluutio.


Esi-historia

Ympäröivän tilan akustiikka on kiinnostanut ihmisiä jo ihmiskunnan aamuhämärästä asti. Vuosituhansia sitten ympäristön äänille herkistymisessä oli käytännöllinen peruste. Se saattoi esimerkiksi pelastaa henkesi. 

Ympäristön äänien tarkkailusta kehittyi automaattinen osa ihmisyyttä. Kymmeniä tuhansia vuosia sitten akustisesti erikoisesti kaikuvista luolista ja kallioseinämistä tehtiin paikkoja, joissa järjestettiin yhteisön rituaalit. Paikat koristeltiltiin kalliomaalauksin ja nykypäivinä maalauksilla varustetuista luolista ja kallioseinämistä on voitu osoittaa poikkeuksellisen hyvin soundaavia kohtia joita myös tutkitaan tieteellisesti.

Kyseisessä paikassa tuotettu ääni kuulostaa tavanomaisesta täysin erilaiselle, suorastaan yliluonnolliselle! Soundi sisälsi sekä tilakaikua (reveb) että heijastunutta (delay/echo) ääntä. 

Ihmiskasvoinen pyhä kallio.

Paljon myöhemmin antiikin Kreikassa heijastunut ääni nimettiin. Mytologian Ekho-niminen nymfi antoi nimensä nykyään echo-kaikuna tunnetulle kaikutyypille. 

Rakennettiin sitten temppeleitä ja myöhemmin kirkkoja sekä katetraaleja. Näissä paikoissa olennainen osaa paikan pyhää tunnelmaa muodostuu nimen omaan tilan akustiikasta ja sen kaiusta. Eli echosta ja reveb-tilakaiusta.

1900-luvulla alkoivat kehittyä nykypäivänä tunnetut äänen tallennustekniikat. Samaa tahtia niiden  myötä tutkittiin tekniikoiden suomia mahdollisuuksia sekä rajoituksia. Tuli äänielokuvien aikakausi. Elokuvien ääniin pystyttiin nyt luomaan erilaisia kohtauksia tehostavia ääniluuppeja. Alkoi keinotekoisesti tehdyn echo-kaiun aika.

Neljäkymmentä-luvulla alkoi kokeilut musiikissa. Reel-to reel nauhurit keksittiin alunperin Saksassa. Toisen maailmansodan jälkeen magneettinauhat yleistyivät maailmanlaajuisesti. Vuonna 1949 Saksassa patentoitiin magneettinauhatallennus ja -toistolaitteiden opas.

Putkiteknikkaa ja magneettinauhaa käyttävät delaykaiut

Yhden kiinteän äänipään kaiut 50-luvulla

50-luvulle tultaessa sähkölaitteet rakennettiin elektroniikkaputkilla. Putkitekniikalla on soundia parantava vaikutus. Yliohjauksen rajalle vietynä putkivahvistin tuottaa hieman kolmatta harmonista mutta hyvin paljon toista sekä neljättä harmonista säröä. 

Harmooniset kerrannaiset tuntuvat ihmisen korvassa miellyttävälle. Soundia kuvataan siksi usein termeillä avoin, ilmava, musikaalinen, kuulas ja luonnollinen. Ja jos halutaan hifistellä niin kytkennälläkin on merkitystä. TIM eli transienttisärö on epätoivottua.

Elektroniikkaputki, olennainen tekijä
50-luvun soundissa.

Suuri yleisö pääsi ihmettelemään ensimmäistä kertaa slapback (noin 140 ms) echo/delay-kaikua 50-luvun taitteessa. Les Paul-niminen monialainnovaattori tuotti uuden ja ihmeellisen musiikkinsa kolmipäisellä kelanauhureilla. Nauhurista oltiin kytketty pyyhintäpää irti. Nauhuriin äänitettiin soittoa ja lähes samassa hetkessä se poimittiin takaisin sotkien se alkuperäiseen "kuivaan" singaaliin. Näin kaiku oli valmis. 

Magneettinauhan yliohjautumisen tuottama särö koostuu ensisijaisesti kolmannesta harmonisesta, joten nauhan aiheuttama särö poikkeaa selvästi putkilaitteiden aiheuttamasta, parillisten harmonisten säröstä. Nauhasärö sekä nauhakompressio paransivat yhdessä kokonaissoundia lisää.

Tuohon aikaan Lester kehitteli lisäksi Ping-pong recording-tekniikkaa. Moniraita-äänittäminen oli vasta tulossa studioihin. Kotien laitteet olivat vielä monoja mutta niin oli myös tuotettu musiikki.

Kesällä 1954 Memphisissä nuori ääniteknikko Sam Philips äänitti uusimman kiinnitykseensä, alle parikymppisen Elvis Presleyn,ensi-singlen. Ajan tyylistä poiketen sessioissa ei käytetty studiomuusikoita vaan Sam oli pyytänyt tuntemansa kitaristin Scotty Mooren harjoittaman pikku combon äänityskuntoon. Scotty pyysi bändikaverinsa Bill Blackin bassoon. Ryhmä treenasi Scottyn kotona. Tuohon aikaan oli harvinaista että (solistin omat) bändit saivat itse soittaa levylle.

Yhden kiinteän äänipään kaikuja.

Single oli puhdasta kapinaa! A-puolelle laitettiin Blues standardi Thats All Right country thumb-pickin sovitettuna ja B-puolella Country valssi hitti röyhkeästi muutettuna 2/4 tahtilajiin sekä rajusti nopeutettuna! Tähän Sam halusi lisäksi kokeilla uutta tekniikkaa. 

Philips lisäsi kahdella kelamankalla Elvikseen lauluun efektin, jota ei osattu tehdä pari vuotta myöhemmin edes RCA:lla! Bill soitti pystybassoa vaativalla slapbass-tekniikalla, joka on ihan jotain muuta kuin hellää hivelyä.

Oli olemassa yksi ongelma. Tätä uutta ja harvojen osaamaa slap back-efektiä ei pystytty tuottamaan kuin ainoastaan studiossa. Keikalla piti edelleen soittaa kuivalla soundilla. 

Ray Butts kehiteli toisaalla echo-kaiun sisältänyttä vahvistinta. Ray haki patenttia US2804499A  huhtikuun 27 vuonna 1953. Butts esitteli keksimänsä Echo Sonic-vahvistimen sitten Chet Atkinsille, joka osti vahvistimen saman tien. Putkitekniikkaa ja magneettinauhaa käyyävät kaiut koottiin pommin varmalla poit-to-point tekniikalla. Ainoa huono puoli oli että se on hidasta käsityötä ja niin ollen kallista valmistaa.

Elviksen kanssa soittanut Scotty kuuli keikkamatkalla radiosta esikuvansa Chetin soittoa ja halusi välittömästi samanlaisen vahvistimen. Laitteella saisi aikaan tämän harvinaisen efektin myös keikalla! Alkoi malttamaton odottaminen

Vahvistimen säädöt kaiulle oli:
echo input, echo decay ja echo level. 

Ensimmäisen kerran Scotty soitti uudella vahvistimellaan levylle "Mystery Train"-biisin. Scotty käytti vahvistinta koko aktiiviuransa ajan. Vaikka tehtiin keksintöjä, niin vuoteen 1959 saakka Echo Sonic oli käytännössä ainoa kaiku-rakentaja Yhdysvalloissa.

 Echo Sonicin toimitusajat olivat pitkiä, niillä oli olemassa myös omat rajoituksensa:

  • Kaiku ja vahvistin olivat samassa paketissa, joten et voinut käyttää echoa muun vahvistimen kanssa.
  • Laitteessa oli ainoastaan yksi äänipää joka oli kiinteästi sijoitettu. 
  • Echo käytti lyhyttä nopeasti kuluvaa nauhasilmukkaa.

Monen kiinteän äänipään kaiut 50 ja 60-lukujen taitteessa

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat alkoivat tulla 50-luvulla teini-ikään. Euroopassa valveutunut nuoriso, kuten esimerkiksi eräs 13-vuotias Keith Richards olivat aktiivisia toimijoita, jotka kuuntelivat Radio Luxenburg-merirosvokanavaa. 

Radio Luxenburgin ohjelma lehti
loppuvuodesta 1956.

Radio Luxenburissa
 esitettiin lauantaisin klo 20.00 kahden tunnin Jamboree ohjelma. Vuonna 1956 tiskijukka Alan Feed alkoi esittää ohjelmassa 1/2 tunnin ajan rock and roll musiikkia! Tuohon aikaan ei vielä ollut satelliitteja, joten Feedin nauhoite kulki radiokanavalle fyysisessä muodossa uudelta mantereelta. Euroopassa ryhdyttiin kehitelemään 50-luvun kuluessa kiihkeästi monen kiinten äänipään echo-kaikuja. 



Usean kiinteän äänipään putkitekniikalla toteutettuja nauha-
kaikuja 50-luvulta.

Insinööri Bonfiglio Bini oli perustanut toisen maailmansodan jälkeen Bini Valenti Amelia-nimisen sähköliikkeensä osoitteeseen Via Pavoda 39, Milano. Liike valmisti alkuun Robers-putkiradioita. Yritys muutti sitten nimensä Costruzioni Radio Elettroniche Bini (CREB). 

Kerrotaan että peräti joskus vuosina 1953-1954 liike olisi valmistanut pienen, muutaman kymmenen kappaleen Binson-Ecorec-kaiun sarjan. Kerrotaan myös että ensimmäinen varsinainen 1. kaikumallin eli Echorec T5E valmistaminen olisi aloitettu niinkin varhain kuin vuonna 1955 ja Binson Echorec 2-mallin valmistaminen olisi aloitettu vuonna 1959. 

Toistaiseksi ei ole esitetty dokumentteja edellä mainitun tueksi. Siksi ilmoitettuihin vuosilukuihin tulee suhtautua varauksella. Joka tapauksessa Binsonilla oltiin aktiivisia viimeistään 60-luvun taitteessa.

Binson Echorec kytkentäkaavio on päivätty huhtikuussa 1960.

Binson kaiku käytti magneettinauhan asemasta Binsonin valmistamaa erikoista magneettilankarumpua, joka tuotti ainutlaatuisen omaperäisen soundin. Rummun toimintaidea vastaa rumpumuistiaRumpumuisteja voidaan sanoa kiintolevyjen esi-isäksi, niitä käytettiin hyvin varhaisissa tietokoneissa. 


Binsonin kiinteästi asennetut äänipäät olivat 75 ms, 150 ms, 225 ms 300 ms päässä lukupäästä. Rumpua kumirullavälitteisesti pyörittänyt moottori oli vakionopeuksinen. Etupaneelista oli valittavissa säätimellä 12 erillaista kaikusoundia. Ne alkoivat yhden pään kaiuista monimutkaisiin sekoituksiin. Äänipäät sijaitsivat erittäin lähellä rumpua. 

Äänipäiden sekä rummun välisen kitkan välttämiseksi rumpu tuli olla koko ajan liukkaaksi öljytty. Kuivunutta rumpua käytettäessä laitteen sai menemään nopeasti rikki. Koska äänipäiden tuli sijaita mahdollisimman lähellä rumpua, niin laite oli myös mekaanisille tärihdyksille erittäin herkkä. 

Kaupallisesti saataville tulleiden nauhakaikujen myötä laitteiden käyttäjät oppivat pian säännöllisesti tehtävän huollon tärkeyden. Huippusoundin hintana Binsonit olivat erityisen herkkiä huollettavia ja käytettäviä laitteita. Soundin pitämiseksi laadukkaana esimerkiksi äänipäät tuli puhdistaa säännöllisesti. Alkuvuosina kaikuja raskittiin ostaa pääasiassa äänitys-studioihin.

Isopropapnolia äänipäiden puhdistukseen.

Vuoden 1959 maaliskuussa julkaistiin Saksassa Münchenissä Artur Klemtin suunnittelema Echolette NG-2 kaiku Nämä on toteutettu putkitekniikalla ja käyttävät magneettinauhaa. Nauhatekniikan myötä laitteet olivat vähemmän alttiita häitiölle.

Echolette NG malli.

Samana kesänä vuonna  1959 oli
 Hannoverin teollisuusmessuilla esillä Werner Pinternagelin suunnittelema Dynacord Echochord Stereo niminen kaiku. Sekä Echolette että Dynacord ottivat nopeasti Keski-Euroopan saksankielisen alueen markkinat haltuun. 

Echolette NG 2 ja NG 4 kaikujen kytkentääviot
päivättiin 11 maaliskuuta 1959.

Milanossa kuuden kilometrin päässä Binsonin liikkestä myytiin Meazzi-merkkisiä kaikuja. Enrico Meazzi oli perustanut Meazzi yrityksen 24. heinäkuuta 1946. Alkuun yritys oli valmistanut ja tuottanut maahan kelloja. Meazzi sijaitsi osoitteessa via Bligny 27,  Milano. Vuonna 1953 veljeksien Remo ja Marino sekä Luigi Scarpini liityttyät yritykseen. Meazzi muutti sitten osoitteeseen Beatrice D'Este

Milanon muodikkaaseen ilmapiiriin hyvin sopien Meazzi alkoi edustaa lisäksi design-muotoiltuja soitinlaitteita kuten rumpuja, kitaroitakitaraosia sekä Fratellin valmistamia vahvistimia ja levysoittimia. Valmiiden tuotteiden lisäksi Attilio Olivieri Franco Caldironi ja Remo keksivät laitteita. Alihankkijat valmistivat ne ja Meazzi toimi jakelijana. Tuotenimiä olivat Meazzi, Fratelli, Framez sekä Hollywood-rummut. 

Meazzin kaikulaitteet toimivat alkuvuosina samalla magneettirumpuperiaatteella kuin Binsonit. On paljon mahdollista että yrityksillä oli tuohon aikaan liikeyhteyksiä. Syksyllä 1959 alkoi Britanniassa tapahtua. Tuli saataville Vox Echo-kaiku, joka oli Meazzin (alihankkijan) valmistama.

Melody Maker mainosti 19.syyskuuta 1959

Meazzin veljekset olivat hyviä myyjiä. He toimittivat kaikuja ulkomaille tilaajan nimellä varustettuna. Esimerkiksi mallia Meazzi Echomatic 1. myytiin Englannissa 19 syyskuuta 1959 alkaen nimellä Vox Echo. Mallista oli olemassa kaksi versiota. Viiden äänipään versio F, sekä kuuden äänipään versio J. 

Meazzin veljet sponsoroivat nousevan tähden Cliff Richardin bändiä ja The Shadows-yhtye levytti Echomatic 1-kaiulla Apachen vuonna 1960. Pankin räjäyttänyt kaikumania oli valmis. Hittejä alkoi tulla sarjassa. Tunnettuja Meazzilla levytettyjä kappaleita olivat esimerkiksi Wonderful Land



Vuosikymmenen vaihduttua heti 1960 alkuvuodesta Binson esitteli putkitekniikalla toteutetun, monta kiinteää äänipäätä sisältäneen kaiun Binson Echorec Babyn. Hank Marvin otti käyttöön Binson Echorec Babyn vuosina 1961-80. Bisoneita vietiin Yhdysvaltoihin Guild-Echorec- ja Britteihin Sound City Echomaster 1 -nimellä. Myöhemmin valmistettu Schaller Echo Sound perustui samaan tekniikkaan. Binsonit eivät olleet mitään edullisia ostoksia. Uusi kaiku oli lähes uuden Stratocaster-kitaran hintainen!

10 päivä maaliskuuta 1960 päivätty
Binson Echorec Baby kytkentäkaavio

Britteihin syntyi oli omaakin kaikulaite-tuotantoa. Muusikko-yrittäjä Charlie Watkins (1923-2014) oli avannut veljensä Regin kanssa vuonna 1949 Watkins Electric Music -levykaupan Lontoossa. Kaksi vuotta myöhemmin he olivat siirtäneet liikkeen Balhamiin alkaen myydä haitareita ja kitaroita. Charlie ei hallinnut elektroniikkaa, joten hän palkkasi elektroniikkaa harrastaneen Arthur O'Brien rakentamaan vahvistimen. Vuonna 1954 Watkins julkaisi ensimmäisen varsinainen kitaravahvistimensa nimeltään Westminster. 

Euroopassa oli tuohon aikaan Italialaisen musiikin buumi ja Marino Marini oli laajalti tunnettu artisti. Hänen nimellään mainostettiin Vox Echoa, kuten aiemmassa ilmoituksessakin huomattiin. Watkins kävi kuumana, sillä nyt oli käsillä buumi johon piti tarttua.

Vuonna 1959 Watkins Electric Musiciin palkattiin elektroniikka- ja sähkömekaanikan insinööri Bill Purkis. Taitavan suunnittelutyön lisäksi hän oli persoonallisuus eikä hän jaksanut keskittyä tekniseen toteutukseen. Watkins muisteli myöhemmin -sanoisin, että hän oli mielenkiintoisin insinööri, jonka kanssa olen koskaan työskennellyt

Dynacordin omistaja keksijä Werner Pinternagel haki 30 joulukuuta 1959 kansainvälistä patenttia myös toiselle kaikulaite-innovaatiolle. Innovaatiossa oli yksi liikuteltava äänityspää. Äänipää pystyi olemaan esimerkiksi varrenpäässä. Vaihtoehtoisesti äänipää sijoitettiin liukuvaan kelkkaan! Valmista laitetta ei saatu nähdä vielä.

Osoitteessa 66 Offle Road, London musiikkiliikettä pitänyt Charlie Watkins saattoi viimein huokaista helpotuksesta. Pitkän odottelun jälkeen Purkins suunnitteli kaikulaitteen kolmessa kuukaudessa. Ensimmäinen, kultaiseksi maalattu versio oli pian valmis. Kaikuja alettiin kutsua Copycateiksi. Koeversio MK I meni nopeasti kaupaksi ja pian tuli myyntiin ensimmäinen varsinainen Copycat tuotantokaiku-versio MK II. 

17 kesäkuuta 1961 Melody Makersissa ollut ilmoitus.

Dynacordin yhden äänipään kaikulaitteelle haettiin Saksassa patenttia kymmes elokuuta 1961 mutta kesti kuitenkin vielä neljä vuotta ennen kuin kuin yhtiö toi markkinoille markkinoille ideaa käyttävän kaikulaitteen. Tuotenimeksi tuli D Dynacord Echocord Mini.

Yhden liikuteltavan äänipään kaiut 1950-1960 lukujen taitteessa

Yhdysvalloissa keskityttiin yhden liikuteltavan äänipään kaikujen kehittellyyn. Kaikuihin kuului nauhasilmukka. Repeat-säätimellä märän signaalin sai lähetettyä yhä uudestaan uusille kierroksille. Näin märän signaalin pystyi saamaan kiertämään tarvittaessa vaikaa äärettömästi Kaikuihin saattoi kuulua myös looppereiden esi-isä sound on sound silmukka. 

Yhden liikuteltavan äänipään putkitekniikalla
toteutettuja nauhakaikuja 60-luvulta.

Ray Stolle keksi Ecco Fonic kaiun. Patenttia haettiin 3 elokuuta 1959. Stolle aloitti yhteistyön Fenderin kanssa. Fender valmisti laitteeet. Surf kitaristit ottivat kaiut innokkaasti käyttöön.

Ecco Fonic 11 päivä
huhtikuuta 1960

Laitteen ominaisuudet olivat:
  • Kaiku pystyttiin kytkemään mihin tahansa vahvistimeen. 
  • Siinä oli yksi äänipää. Sitä pystyi liikuttelemaan. Mainoksen sanoin -Variable Delay Control -toiminnon avulla soittaja voi valita haluamansa suoran kaiun toistonopeuden! Se voi olla mikrosekunnista jopa puolen sekunnin viiveeseen! 
  • Käytössä laitteet osoittautuivat epäluotettaviksi. Don Randall kommentoi kaikua -testikäyttäjät eivät ole olleet tyytyväisiä ja vaikuttununeita koneen luotettavuudesta.

Sitten nähtiin erikoinen yhden äänipään Tel-Ray öljykannu-delay. Putkitekniikalla valmistetun kaiun toistonopeutta pystyi myös muuttamaan. Ensimmäistä kertaa kaikuidean veljekset Ray ja Marvin Lubow saivat  jo 14 syyskuuta 1956. 

Seuraavaksi 21 helmikuuta 1958 haettiin patenttia, mutta meni 60-luvun alkupuolelle ennen kuin lopullinen tuote saatiin markkinoille. Kaikua valmistettiin sitten lisensioituna useilla erilaisilla tuotenimilläAdineko Memory System-lisenssin kaikua alkoivat valmistaa Fender, Gibson, Rickenbaker, Standel, Acoustic, Univox ja Vox.

Adineko-muistijärjestelmää kutsuttiin öljytölkin viiveeksi sen ainutlaatuisen rakenteen takia. Öljytölkki sisältää ruokaöljyä ts. elektrolyyttiöljyä. Moottorilla pyöritetään pientä kumihihnaa. Voima välitetään vauhtipyörään, jossa on öljykannu. Öljy auttaa varastoimaan signaalin synnyttävän sähkövarauksen, joka poimitaan talteen ja yhdistetään kuivaan soundiin. Tuloksena oleva ääni ei ole niin puhdas ja täsmällinen kuin nauhaviive. Laitteesta lähtee toisinaan omituisen kiemurteleva kaiun sekä sävelkorkeuden yhdistelmä.

Vuonna 1963 esiteltiin Yhdysvalloissa yhden liikuteltavan äänipään putkinauhakaiku Echoplex. Se osoittautui hyväsoundiseksi ja toiminnaltaan luotettavaksi. Noin minuutin pituinen nauhasilmukka sijoitettiin kasettiin päättymättömän nauhalenkin idealla. Tällä kaiulla soitettaessa pääsi heti 50-luvun tunnelmaan. Tuntui kuin olisi matkustanut Sun-rcordsin studiolle soittamaan.

Echoplex EP-1

Echoplexissä nähtiin ensimmäistä kertaa käytännön toteutus delay-kaikuajan säätämiseksi liuku-uralla. Äänipäätä liikutettiin mekaanisesti urassa liu'uttamalla. Patenttia haettiin 13 päivä Tammikuuta vuonna 1964. 

Maeston kautta CMI:n jakelema Echoplex otti markkinat nopeasti haltuun Yhdysvalloissa.  Echoplex EP-2 soundista muodostui pian yhden äänipään nauhakaikujen standardi, johon verrattiin muita.



Puolijohdeteknikkaa ja magneettinauhaa käyttävät delaykaiut


Sähkötekniikassa alettiin siirtyä 60-luvulla transistoreihin. Tuotantolinjat pystyttiin automatisoimaan. Laitteista pystyttiin tekemään nyt entistä pienempiä, kevyempiä. Ne pystyttiin valmistamaan aiempaan verrattuna moninkertaisesti nopeammin ja ennen kaikkea paljon halvemmalla. 

Erilaisia transistoreja.

Samalla luovuttiin putkitekniikan tuomasta harmoonisesta säröstä, lämmöstä sekä vahvistimen lämmetessään tuottamasta tuoksusta. Toisin sanoen useita aisteja kokonaisvaltaisesti ruokkivasta tunnelmasta

Transistorivahvistin tuottaa hyvin vähän toista harmonista mutta erittäin paljon kolmatta, viidettä ja seitsemättä harmonista säröä, eivätkä tuota lainkaan parillisia harmonisia. Lopputulos siten kuulostaa korvaan vähemmän miellyttävälle. Varsinkin putkilaitteiden jälkeen puolijohdevahvistimia saatettiin kuvata termeillä kireä, metallinen, tunkkainen, ja terävä.

Radio-, hifi- ja soitinmaailmassa mukauduttiin yleiseen muutokseen. Valmistajat onnistuivat voittamaan haasteet vaihtelevasti. Vuonna 1966 nähtiin ensimmäiset puolijohde echo-kaiut. Euroopassa Dynacord julkaisi yhden liikuteltavan äänipään ja magneettinauhaa käyttäneen Echocord Mini-kaiun. Yhdysvalloissa Fender esitteli Ecco Fonicista solid state-version nimeltään Electronic Echo Chamber.


Vuonna 1970 Echoplex julkaisi yhden äänipään solid-state version EP-3. Samalla aloitettiin jakelu Euroopassa Englannissa. Echoplex EP-3:a on pidetty yhtenä onnistuneimmista kaikujen transistori-päivityksistä. Kaiun ottivat käyttöönsä esimerkiksi Eddie Van Halen, Andy Summers, Jimmy Page Brian May ja Hank Marvin. Echoplexiltä tuli sitten EP-4 ja Sireko-versiot. Meazzista julkaistiin Echomatic PA 306 ja Copycatista MK III puolijohdemallit.

Echoplex EP-3

70-luvun taitteessa Japanilaiset ryntäsivät joukolla kasvaville kaikumarkkinoille. Insinööri, keksijä sekä sarjayrittäjä Ikutaro Kakehashin perustama Ace Tone alkoi valmistaa puolijohdetekniikkaa ja magneettinauhaa käyttävää EC-1 Echo Chamber-kaikua. 

Siirtyminen puolijohdetekniikkaan.

Japanissa valmistettiin OEM tuotteita, jotka sitten jaettiin ympäri maailmaa. Täsmälleen samaa kaikua myytiin tilaajan antamilla nimellä esimerkiksi: JMX ET-520 Echo Machine, JBX ET-520 Hagström, JMX ET-520, Vorg Echo Orbit EO-1, Pearl EO-301 - Echo Orbit ja Pearl Echo Orbit EO-302. Esa Pulliainen on tehnyt Pearl Echo Orbitista Suomessa erityisen suositun kaiun.


Ikutaro perusti Ace Tonen jälkeen Roland Corporationin. Sitten Rolandille perustettiin Boss-tytäryhtiö. Vuonna 1974 julkaistiin Roland RE-201 ja vuonna 1977 RE-301 Space Echo-mallit. Rolandia alkoivat käyttää esimerkiksi Brian Sezer ja Hank Marvin.

Roland RE 201


Analogiset BBD-kaiut

Seuraava kehitysaskel oli Bucket-brigade device(BBD)-tekniikan tulo kaikuefekteihin. Philips Research Labsissa Alankomaissa keksijät F. Sangster ja K. Teer olivat luoneet edullisen puolijohdesirun jo vuonna 1969. 

IC-piirien kokoaminen saatiin automatisoitua transistorilaitteita valtavasti tehokkaammaksi. Pystyttiin tekemään huomattavasti edellistä suurempia sarjoja huomattavasti edullisemmin. Laitteista pystyttiin rakentamaan samalla entistä pienempiä. 

Viive IC-piirillä rakennettuja kaikuja kutsutaan analogisiksi delayksi. Ne käyttävät yksittäisiä analogisia signaalijännitenäytteitä. Näytepätkät siirtyvät eteenpäin niin sanotulla ämpäriprikaati-tekniikalla. Vertaus tulee muinaisten aikojen tavasta sammutta tulipaloja. Vesisankoa (signaali) siirretiin rivissä kädestä käteen joesta palopaikalle asti. 

Käytetty siirtotekniikka aiheuttaa kellokohinaa. Kohinan poistamiseksi sekä tulo- että lähtösignaalia täytyi alipäästösuodattaa vahvasti. Esimerkiksi kolmen kHz taajuudella vaimennus oli -3 dB! Tästä jotuen myös viiveen mielekäs maksimiviive rajoittui pisimmilään 300 millisekuntiin. Kohinan vaimentamiseksi soundia piti siis heikentää, huonontaa.

Uuden tekniikan edut kuitenkin ylittivät sen haasteet. Paine kasvoi ja lopulta oltiin valmiita luopumaan naukakompressiosta sekä magneettinauhan yliohjautumisen tuottamasta säröstä (jotka koostuvat ensisijaisesti kolmannesta harmonisesta). 

Markkinoille alkoi saapuia kaikupolkimia. Ne olivat huoltovapaita ja helppoja käyttää. Tähän saakka kaiut olivat olleet sähkömekaanisia laitteita. Nyt ei ollut enää nauhaa eikä moottoria eikä liikkuvia osia. Muusta ei tarvinnut huolehtia kuin että virtalähde oli mukana. 

Ensimmäisestä (BBD) analogisen delay-kaiun valmistajan titteliä on ehdotettu usealle vaihtoehtoiselle valmistajalle. Vuodesta 1974 alkaen nähtiin lyhyen vuoden sisällä lukematon määrä kaikulaitevalmistajia.

Kaikulaitteita olivat esimerkiksi Electro-Harmonix Memory Man, Dynacord EC 280 Electronic Echo, Marshall Time Modulator, Tycobrahe Analog Delay Line, Boss DM-1 ja DM-2 Delay Machine, MXR Analog Delay, SD-50-delay ja Ace Tone EH-100.

Analogi delay-kaikujen saapuminen markkinoille.

Muutaman vuoden kuluessa onnistuttiin lopulta voittamaan BBD:n liittyneet haasteet, mutta viidessä vuodessa digitaalinen viivetekniikka oli kehittynyt harppauksin eteenpäin. Anagogi dalay-kaiut vanhenivat nopeasti. 

Digitaaliviiveet

70-luvun alussa digilaitteiden laskentateho oli kehittynyt sille tasolle että markkinoille alkoi tulla digitaalitekniikkaan perustuvia laitteita. Pikkuhiljaa ne alkoivat syrjäyttää analogilaitteita

Digitaalisessa tiedonsiirrossa analoginen signaali ensin muunnetaan digitaaliseksi (AD-muunnos) eli dataa kuvaavaksi numeerisiksi arvoiksi. Näin saavutetaan pienempi häiriötodennäköisyys ja parempi virheenkorjaus. Analogisen järjestelmän ääretön määrä lukuja muutetaan digitaalisen rajatuksi määräksi. 

Käsittelyn (eli kaiussa viiveen) jälkeen signaali palautetaan takaisin analogimuotoon (DA-muunnos). Informaatiota katoaa myös tässä tekniikassa (koska näyte on rajallinen). Siihen vastataan laadukkaammilla AD/DA muuntimilla sekä suuremmilla sekä syvemmillä näytteenottotaajuuksilla. Kuulijan on vaikea enää erottaa ääntä käsitellyksi. 

Analogisiin delayihin verrattuna signaalin muuntaminen digitaalisen sirun 0:ksi ja 1:ksi toi hyötyä. Signaali pystyttiin siirtämään ilman kohinaa ja kohinan tuottamaa heikkenemistä. Digi-sirujen taajuusvaste oli myös leveämpi sekä dynaamikka laajempi. 

Digitoinnilla pystyttiin myös tekemään siihen asti mahdottomia tehtäviä, kuten sävelkorkeuden siirtoa tai harmonisointia ilman signaalin heikkenemistä. Markkinoille alkoi tulla laulajien äänenkorkeutta ja rytmiikkaa manipuloivia laitteita, vokodereja. Niillä myös alettiin korjaamaan (kuulijoiden huijaamiseksi) laulajan epävireistä ja rymistä ääntä.

Digitaalisiin piireillä olivat omat ongelmansa kuten esimerkiksi kvantisointi, värinä, epälineaarisuus, ei-monotonisuus tai aliasing. Maallikoille ne eivät sano mitään mutta käytännössä kuulostivat kuulijan korvassa epämiellyttävänä ilkeänä ja luonnottomana soundina, jossa oli epämusiikista vääristymää tai signaalin sekoittumista.

Alkuun digiviiveet olivat isoja ja ne piti rakentaa räkkiin.  Vuonna 1971 Eventide Clock Work julkaisi viiveen DDL 1745. Hinta oli tähtitieteellinen, kymmeniä tuhansia dollareita, joten viiveet olivat lähes kaikkien muusikoiden ulottumattomissa. 

Studioissa nähtiin kaikuja Korgin SDD-3000. Lexicon PCM 41 Digital Delay Processori julkaistiin vuonna 1980. Korg SDD-3000 Programmable Digital Delay 1982. Nähtiin myös Roland SDE-3000 Digital Delay. Vuonna 1984 julkaistiin Electro-Harmonixin 16-Second Digital Delay, vuonna 1985 räkkikokoiset Eventide H3000 Ultra Harmonizer ja vuonna 1986 TC Electronics TC2290 Dynamic Digital Delay. 

Digiviiveet saapuivat markkinoille.

Kymmenessä vuodessa tekniikka kehittyi ja halpeni kuluttajien kukkarolle sopivaksi. Lopulta kehitettiin halpoja ja kompakteja DSP (Digital Signal Processing)-lastuja. Niissä oli parannetut ominaisuudet, suurempi joustavuus ja pidemmät viiveajat. Kehittiin nykyään tunnetut joka paikkaan levinneet pedaaliviiveet.


Pedaaleissa ehdittiin nähdä Boss DD-5 Digital Delay kunnes markkinoille tulivat DSP-lastuiset 
Strymon Timeline, El Capistan ja Volantine sekä Eventiden TimeFactor- ja Space-pedaalit. 

Tämä hetki ja tulevaisuus


Digilaitteiden hienosta kehittymisestä huolimatta analogiviiveet eivät häipyneet markkinoilta vaan voivat paremmin kuin koskaan ennen. Tarjolla on sekä vanhoja että uusia BBD-tekniikan putiikkiyrityksiä, kuten esimerkiksi CoolAudio ja Shanghai Belling kaikulaitteilla Toneczar Echoczar. Analog Man ARDX20, MXR:n Carbon Copy tai Way Hugen Aqua. Moog Music julkaisi Moogerfooger MF-104MSD Super Analog Delayn.

Nykytään on saatavilla myös uusia, magneettinauhaa käyttäviä laitteita. On mahdollisuss palata alkuperisen tekniikan äärelle.

Putki- ja magneettinauhatekniikka on palannut markkinoille.

Vuodesta 2004 alkaen on ollut saatavilla uusia Yhdysvalloissa valmistettavia Fulltone Tube Tape Echoja. Fulltone käyttää putkitekniikkaa ja magneettinauhaa. Kaiussa on yksi liikuteltava äänipää Echoplex EP-2:n hengessä. 


Nykyajan valmistustekniikalla 50- ja 60-luvun henkeen valmistetuista sähkömekaanisista laitteista pystytään tekemään toimintavarmoja ja helppoja huoltaa. Varaosia on hyvin saatavilla. Kaiut ovat kohinattomia, joten äänityskäytössä ne kelpaavat myös hifisteille. 

Vuodesta 2019 alkaen  on ollut saatavilla Australialaisia Roland RE-201 hengessä rakennettuja magneettinauhaisia ja DSP lastuisia Echo Fix EF-X2 ja vuodesta 2022 lähtien Echo Fix EF-X3-kaikuja. 
 

Tanskalaiset Sebastian Jensen ja Lars Dahl palasivat perustamaansa T-Rex Engineeringiin takaisin. Jensen ja Dahl omistavat nykyään myös Binson Echorec tuotenimen. T-Rex julkaisi vuoden 2023 NAMM-näyttelyssä uuden polven Binson Echorec-kaiun. Vaikuttaa siltä että magneettiäänirummun lisäksi laite hyödyntää DSP lastua. Tarkemmin tietoja teknisistä ominaisuuksista on luvassa varmaankin lähiaikoina. Kaikumarkkinoilla panokset kovenevat. Elämme mielenkiintoisia aikoja! :)