Soittouran alku, Nightmare ja Bengal (vuodet 1980-1994)

On kyllä ollut hauskaa koota oman musiikkiuran alkutaipaletta seuraavaan tekstiin.

En tosiaan tiedä yhtään mikä ainainen polte tässä on ollut musiikkiin. Meillä ei harrastettu musiikkia kotona, eikä ollut soittimia kuten ei naapureissakaan. Ainoa mistä musiikkia tuli oli radio, joka soikin sitten aamusta iltaan. Äidilläni tyyli on muuten jatkunut tänne asti. 70-luvun alkuvuosina siellä soitettiin päivän iskelmiä ja rokkia. Radion lisäksi väylänä maailmaan oli  mustavalkotelevisio, josta näkyi tasan yksi kanava. Asuttiin kaukana maalla ja uudet ilmiöt ja asiat juurtuivat sinne hitaasti. Keljutti kyllä kun naapurin pojilla näkyi juuri aloittanut kakkoskanava pikkukakkosineen.

Alaluokilla koulussa oli musiikkiin erikoistunut 1-2 luokkien opettaja Anna-Liisa Partanen. Hän tuurasi joskus kylän kanttoria kirkon menoissa ja ymmärsin ettei siihen nyt ketä tahansa oteta. Anna-liisa rohkaisi alkavaa kiinnostusta musiikkiin. Olin kyllä innokas musiikin tunnilla. Muistan myös piirtäneeni ekoilla luokilla "bändi keikalla" aiheita kuviksessa useaankin otteeseen.Vaikka opettaja olikin lähempänä eläkeikää niin yhteistyömme oli samasta mielenkiinnon suuntauksesta johtuen kivaa.

Kolmannella luokalla tapahtui ensimmäinen solistinen esiintyminen yleisön edessä. Joskus syystalvesta Anna-Liisa sanoi että nyt Ismo opetellaan laulu joulujuhliin. Sitten harjoiteltiin kahdestaan open säestäessä urkuharmoonilla minulle tyystin uutta biisiä "Varpunen Jouluaamuna". Alkuun kaikki tämä oli suorastaan vähän pelottavaa.

Kuusijuhlaan tultiin perheittäin ja lauloin sitten vapisevalla äänellä opettajan säestäessä. Kuulin myöhemmin että esitys oli liikuttanut väkeä. Vielä myöhemmin tajusin että liikutus ehkä johtui jostain muusta kuin lauluesityksen huikeasta tasosta.

Kuuntelimme musiikin tunnilla anna-Liisan kelanauhurille äänittämää musiikkia aina laulamisen välissä. Sain Anna-Liisalta musiikin harrastamisen tsemppiterveisiä vielä vuosia myöhemmin. Hyvä opettaja! Koulun johtajaope taas opetti sotilaalliseen tyyliin. Liikunta oli hänen juttu. Sitten tuli hiihdettyä ja pelattua paljon jalkapalloa, myös kaikki välitunnit.

Kävin tuolloin nuorisoseuran talolla peli-illoissa ja siellä kuulin ensimmäisen kerran vinyyli-levarista Hurriganesien muutama vuosi aiemmin julkaisemaa Roadrunner-levyä. Soundin tiukkuus teki lähtemättömän vaikutuksen. Alkoi rumpalihaaveet kumisevine öljytynnyrirumpuineen mutta ne vaihtuivat pian kitaraan. Samalla alkoi maanitteluvaihe saada ihan oikea sähkökitara. Purkaakseni toimintatarmoa väsäsin kitaraksi ensimmäisen DIY-soittimeni.

Vitos-luokalla vaihtui luokkaryhmällemme vapaamman ilmapiirin koulu. Koululiikunta väheni huomattavasti mutta jäi muuten mukaan. Onneksi nuori pitkäaikainen sijaisope soitti Ropo-nimisessä tanssibändissä. Hän ymmärsi voimistuvaa angstia ja kuuntelimme aina uusia vinyylilevyjä musiikin tunnilla.

Mentiin Teron kanssa kesälomilla koko ajan polkupyörillä. Opeteltiin jopa polkemaan takaperin tangolla istuen. Käytiin paikallisella nuorisoseuran talolla missä oli vanhempien musikanttien bändisoittimet lavalla. Ai että ne kiiltivät hienosti! 

Muutaman kilometrin päässä keskellä metsiä ja pusikoita oli työväentalo, jota kutsuttiin moskovaksi. Talon jatkeena oli tanssilava. Lava oli jätetty seinien yläosaltaan avoimeksi. Tanssi-illat olivat sunnuntaisin. Siellä esiintyivät monet tuon ajan ykkös-starat. Keikkapalkkio oli kohtuullinen koska tästä he saivat tästä jalkaa matkalla kotiinsa. 

Arkisin muuten niin autio kylätie ja pari parkkipaikkaa olivat sunnuntaisin aivan tupaten täynnä autoja sekä porukkaa. Siellän käytiin kuuntelemassa ahkerasti (ja vähän katsomassakin) tähtiä kuten esimerkiksi Reijo Taipaletta ja Jamppa Tuomista.

Noihin aikoihin levisi nuorisoon Rockabilly-buumi ja minäkin sain loihdittua luokkakuvaan myöhemmille ajoille muisteltavaksi vesikampauksella toteutetun kunnon elvis-tötterön. Iso siskolle tuli Suosikki jonka luin aina tosi tarkkaan. Oli kova juttu että Suosikin äänestyksessä Teddy the Tigers pesi musiikillisen herättäjäni Hurriganesin.  

Ismo 11 vuotta syystalvesta 1979.

Sitten tuli ensimmäinen koulu-soitin nokkahuilu, jota kaikkien piti kiltisti alkaa opetella soittamaan koulussa, kuten aikakauden eläneet muistavat. Seuraavaksi jouluksi tilattiin kitara Anttilan postimyynnistä, mutta suuren suosion takia ne olivat loppuneet. Mikä pettymys. 

Maailmalla levisi noihin aikoihin aivan uusi punk-aate. Mielos Tero tutustutti skeneen parilla uudella c-kasetilla, jotka oli muistaakseni Sex Pistolsin Anarcy in the U.K ja Pelle Miljoona - Väkivalta ja päihdeongelma. Tämä tee-se-itse ja kuvien kumartelemattomuuden henki tuntui heti puhuttelevan. Viehätti ajatus että kaikilla on oikeus ilmaista itseään musiikilla riippumatta siitä miten taitava olet. Tötterö leikattiin pystytukaksi.

Lopulta äitini suostui soittimen hankintaan musiikkiliikkeestä tammikuussa 1982. Tämä olikin hyvä päätös. Oli jännittävää päästä kaupunkiin ja oikeaan musiikkiliikkeeseen. Sieltä löytyi halpa ja oikeakätinen mutta hyvin soiva Stagg "SG" kopio. 

Myyjä oli puolalainen emigrantti joka selosti korostuksella tämä olla sinulle oikein hyvä soitin. Ihan sama soitatko vasemmalta tai oikealta. Halpa hinta. Only for you. Only today. Peräti kaksi vuotta kestänyt kitaran ruinaaminen päättyi viimein! Vahvariin rahat ei riittäneet ja äidin transistori-radio sai toimia virassa. 

Aukeama  omalaatimasta"kitarakirjasta".

Alkoi innokas soiton harjoittelu, paino sanalla innokas! Olin 13 ikäinen ja soittimesta niin onnellinen että nukuinkin kitara vieressäni. Soittimessa oli hyvä akustinen sointi joten trteenasin paljon ilman vahvaria.

Ismo ja SG-kopio.

Punkkia seurannut uusi aalto oli aloittelevalle soittajalle mitä sopivinta perässä harjoiteltavaa tuona lyhyyenä mutta intensiivisenä ajanjaksona. Kotiin saatu c-kasettisoitin oli musiikin haltuun otossa tärkeääkin tärkeäämpi väline. Ostin koulukavereilta kasetteja. Sliippareiden huumori nauratti kovasti, muut bändit olivat totisempia. Bändejä oli Ramones Rocket to Russia, Eppu Normaali, Akun tehdas, Sleepy Sleepers, Ratsia, Problems ym. 

Aivan tyyliuskovaisia ei oltu ja mukaan mahtui mm. instrumental-rock standardeja 60-luvulta. Saman tien perustettiin bändi UD-80 (United Devils 1980) toteuttamaan omia biisi-ideoita. Ehkä se oli kuitenkin enimmäkseen haave bändistä, koskapa soittimena oli sähkökitara, akustinen kitara ja urut. Vahvistimena minulla oli transistori ELK. Samalla kun harjoittelin tein itselleni kitaransoiton oppikirjaa, johon merkkasin muistiin kaikki tärkeät asiat.

Ismo (tammikuu 1982).

Syksyllä alkoi kasi luokka ja saatiin koottua jo oikea rokkibändi. Se nimettiin Nightmareksi. Alkuun treenattiin Taskisen aitan yläkerrassa soiteltiin vaikka mitä musiikkia esim. Rainbow - Vielleicht Das Nachste Mal (Maybe Next Time) tai uutta Yön Likaiset legendat-hittiä kahdella kitaralla. Syksyn tullen treenipaikaksi vaihtui paikallinen Nuorisoseuran talo. Samalla alkoi soiton opiskelu kansalaisopistossa. Opettajana oli Pekka Nyyssönen joka opetti sähkökitaraa.

Suunnittelin bändille heti logon.

Soittotunnit oli kerran viikossa. Aamulla laitoin kitaran äidin ompelemaan kitarapussiin ja kannoin sen koululla opettajien huoneeseen päivän ajaksi. Koulun jälkeen odottelin kitara sylissä bussiasemalla pari tuntia ja kävin parinkymmenen minuutin opetuksessa. Sitten oli taas parin tunnin odottelu linja-autoaseman pihassa ja bussilla puolen tunnin kotimatka. 

Bussissa matkusti toisena matkustajana kevät lukukaudella myös kitaratunneilla käynyt Mirja-Liisa Oinonen, mutta koska oli vuotta ylemmällä luokalla, niin uskaltauduin sitten ehkä vaan moikkaamaan.

Koska bussin iltavuoro meni pääteitä pitkin, niin lopuksi oli vielä parin kilometrin kävely. Oli tärkeä muistaa lukukauden alussa ottaa bussikortin takapuolelle lisämerkintä poikkeuksellisesta bussivuorosta.  

Bändin kanssa soitettiin kimpassa viikottain. Kokoonpanoon kuului Jari Taskinen kitara, Hannu Keinänen basso, Helena Taskinen rummut sekä minä kitara ja laulu. Kirjoitin ahkerasti biisejä.

Tekemäni biisi "Kauniit unelmat".

Lisäoppia tuli Nilsiän musiikkileireiltä, johon osallistuin ja tulin valituksi oikein leiripojaksi. Muistan kun Marko Simani tuli mopolla leirille yhtenä iltana. Hän oli rippikoululeirillä Tiirinlahdessa jossa käytiin kuuntelemassa Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma. Sanottiin että kuka osaa biisin kitara-riffin niin on jo aika hyvä, ehkä niin.  

Tutustuin kasiluokan syksyllä työhön tutustumisjaksolla Jorma Laitisen kanssa. Hän oli minua useamman vuoden vanhempi ja hänellä oli vinyylisoitin ja kaikkia niitä hyviä levyjä! Tästä aukeni suora väylä musiikin maailmaan! 

Jorkin kanssaan kuunneltiin sunnuntait klassikko rock-levyjä kuten Eric Clapton, Cream, Thin Lizzy, Black Sabbath, Jimi Hendrix, Deep Purple, Led Zeppelin, Ted Nugent, Molly Hatcet, Blackfoot, tai Frank Marino. 

Oli mahtavaa että Jorkki äänitti ystävällisesti kasetille parhaat palat! Tutustuin myös Van Halenin 1-levyyn joka kolahti täysillä. Kaikki levyn biisit ja licksit piti heti opetella. Vaikka 1:s levyn julkaisusta oli kulunut tuolloin jo pari vuotta, niin yleisesti Suomessa ei tiedetty bändistä vielä mitään! 

Eddien (lähtöisin Alankomaat) 
Frankenstrato (Kramer) 2024
Amsterdam hard rock cafe.

Jorkilla oli Van Halen college-paita, joka oli hänelle pienikokoinen. Minun kannalta se oli hyvä juttu. Ostin paidan mielellään. Paita oli sitten elvistelyn aihe pitkään ja tuli pidettyä kyllä loppun asti.

Tuolloin pinnalla oli myös JJ Cale ja ZZ Top joita tuli kuunneltua hartaasti. Lynyrd Skynyrd oli bändi, josta kehittyi seuraava pitkäaikaisin suosikkini (vuosikymmeniksi). Jorkin vinkistä keksin Soundi-lehden joka oli enemmän rock kun vaikka Suosikki. Soundi-lehdessä oli vuonna 1982 mielettömän hyvä jatkokertomus, jolla pääsi Skynyrdien touhuun mukaan. Jotenkin Van Zantin ja kumppaneiden touhu tuntui eniten omalle.

Sitten Helena jäi pois bändistä ja Väinö Oinonen tuli rumpuihin ja Marco Tammes urkuihin. Vänä organiseerasi bänditarrat ja hommaan tuli uutta virtaa.

Hienoja bänditarroja painettiin tottakai.

Syksyllä hankittiin bändille Svengistä Kuopiosta käytetyt mutta omat laulukamat eli nelikanavainen 130 wattinen R.S.M. mikserivahvistin Carlspro Marlin 1042 jousikaiulla ja jonkun rakentamilla omatekoiseilla kajareilla! Tuohon aikaan soittokamat olivat vaatimattoman tehoisia, huonoja säätää ja todella kalliita. Omatekoiset kajarit olivat aika yleisiä. 

Lauluun meni yksi kanava, viulukoneeseen toinen. Kolmas urkuihin ja neljäs ehkä basariin. Laulukamat oli ostettiin kimppaan osamaksulla. Samalla Kuopion reissulla ostin uudeksi kitaraksi tuliterän oikeakätisen Washburn A-5. Sille oli myös oma kova laukku!

Nightmaren ohjelmistossa oli peräti parikymmentä kirjoittamaani biisiä sekä muutamia lainakappaleita. Paikallis lehti kirjoitti bändistä jutun.

Lehtileike paikallislehti
Pitäjäläisestä vuonna 1984.

Aloitettiin esiintymiset diskoissa, jossa soitettiin bändin kanssa illan lopuksi pari settiä. Soitimme kevät-talven mittaan monet keikat. 

Nightmaren ensimmäinen keikkailmoitus.

Ne olivat todella jännittävä hetkiä. Kokonaisuus mietittiin huolella. Tehtiin taustakangas vanhaan pressuun ja rakennettiin keikkavaloja. Mietittiin sijoittautumista lavalle ja vahvareiden paikkaa. Sitten homma kehittyi ja Niiras Make oli miksaamassa keskellä salia. Ikkuna piti peittää vanerilla kuten lavan jatkopätkä verhouspressuineen. Jarilla oli avainasema tässä järjestelyssä. Tärkeänä kaverina oli myös Fadjukoffin Jussi. 

Nightmare huhtikuussa 1984 kuvassa myös Reijo Oinonen.
Miksaaja Markku Niiranen.

Biisilistaa mietittiin tarkkaan. Keikkavaatetus oli tärkeää. Mulla oli isän vanha 60-luvun FBI-stylen Trilby-hattu. Siskon poikakaverilta sain tyköistuvan Tuborg-olut t-paidan. Kokonaisuuteen kuului tietysti sopivan napakat farkut taitetuilla lahkeilla. Nightmarelta ei valitettavasti jäänyt yhtään tallennetta mutta sanavihko kuitenkin. 

Nightmare eli lyhyen mutta kiihkeän luomisen kauden. Nightmaren toiminta päättyi keväällä 1984 yllättäen saman tien kun oli päässyt hyvään lentoon. 

Kovaa menoa.

Kitaransoiton opettaja Pekka oli varsinaisesti klasariope ja hän sai innostettua hakeutumaan konservatorioon jonne sitten hain kasin keväällä ja pääsin sisään. Konservatoriossa ei vielä tuohon aikaan ollut saatavilla pop-jazzia, johon olisin halunnut mieluiten. 

Mietittiin sitten Hannun kanssa että mitäs nyt tehdään bändihommien kanssa? Liityimme hard rock bändiin nimeltään Bonfire. Sen muut jäsenet olivat Harri Saastamoinen kitarassa sekä Jape Ahonen rummuissa. Olimme touhussa mukana reilun puolen vuoden ajan kesällä 1984.

Osallistuin kesällä toiseen otteeseen Nilsiän musiikkileirille. Rippikoulun jälkeen vanhempani luottivat minut Jorkin mukana jo Iloharjulle ja Huvikumpuun aikakauden ykkösbändejä tsekkaamaan. 

Tein kesällä Oinos Reten kannustamana Nuoren voiman liittoon äänitteen lauluntekijänä. Biisi oli haparoiva mutta tosissaan väsätty sävellys. Sieltä Pekka Nissinen lähetti sitten ystävällisen kehittävää palautetta.

Syksyllä 1984 soittelimme lisäksi Jarin ja Hannun kanssa mm. Sököpiuha tai The Burns nimellä. Mirja-Liisa Oinonen oli rummuissa ja Jari Taskinen kitarassa. Haettiin uutta suuntaa mutta ei oikeit tiedetty mitä. Soiteltiin sitten kaikenlaista. 

Treenikämpäksi vakiintui Nuorisoseuran talon yläkerrassa sijainnut huoneisto, joka vuorattiin kanamunakennoilla. Olin saanut hankituksi vanhalta tanssimuusikolta Kuopiosta Vox-vahvistimen.

Yläasteen ajan musiikin opettaja oli Vesku Sarinko, joka teki opettajan työn lisäksi tanssibändissä keikkaa. Vesku oli tosi hyvä opettaja. Ysin syksyllä hän alkoi koota koulun oppilaista bändiä. Vesku nimesi minut bändiin solistiksi. Rummuissa oli Pete Toivanen, uruissa Markku Niiranen, basistin nimeä en muista, kitarassa saattoi olla Saastamois Hara. 

Syksyllä alkoi myös kitaratunnit. Opetus oli siellä pelkästään klassista. Niin seurasi akustisen kitaran hankinta. Pekka toi mulle kaupungista hinta/laatusuhteeltaan hyvän soittimen. Taisin saada kitaran osamaksulla. Vähät säästöni ei siis menneetkään suunnittelemiini levariin ja levyihin.

Tässä, ei niin oikeaoppisessa 
klasarisoittoasennossa 1984.

Ryhdyimme sitten keväällä 1985 Hannun kanssa Bonfiren lisäksi säestämään vanhempaa kaveriamme lauluntekijä Reijo Oinosta. Bändin nimeksi tuli Reijo Oinonen & Lovers. Voxista tuli savut ja sijaan tuli Music Man sixty-five.

Ysin kevätjuhlassa 1985 esitimme koulun bändin kanssa muutamia, ehkä puolenkymmentä treenaamaamme biisiä. Muistaakseni biiseistä yksi oli vähän aiemmin imestynyt Juicen viidestoista yö ja sitten uuden staran Tuomari Nurmion kurjuuden kuningas.

Keikka esitettiin lukiota myöten koko koululle ja jännitti aivan hirveästi. Oksetti. Valvoin yöt viikon etukäteen ja pari yötä vielä keikan jälkeen. Lopulta ajatus aina kiertyi siihen, että härkä kaatuu VAIN kun pää kainaloon, sarvista kiinni ja menoksi. Kävi sitten miten kävi.

Olin hurja harjoittelemaan klassisen kitaran läksyjä ja varmaan edistystä tapahtui. Pekka antoi siksi koko ajan uutta haastetta ja olin jo keväällä kaikesta soittamisesta ihan läkähdyksissä. 

Keväällä soitin konsan kevätkevätjuhlassa J.A. Muron Studyn. Viimeisen tunnin jälkeen totesin peruskoulun ja klassisen opiskelun loppuvan tähän. En jaksa enää. Opettaja vastasi hämmennyksissään harkitsemattomasti viitaten lyhyisiin (ei niin siroihin) sormiini ja tulevaisuuteni muusikkona. Minä mietin että katsotaan.. Klasarin hyödyllisyys on selvinnyt minulle myöhemmin.

Osallistuimme Reten bändin kanssa kesällä 1985 bändileirille, jossa oli soittajia savo-karjala alueelta. Retellä oli kyllä hyviä juttuja. Minua Rete tuki soittajana ja kannusti omien laulujen kirjoittamisessa. Sitä todellakin tarvittiin. 

Reten bändissä olin pelkkä rivimuusikko ja tuntui hyvälle saada keskittyä pelkästään siihen. Mieleen on jäänyt tuomaristossa ja miksaajana toimineen Tegelmanin Mikon kommentit kitaristilla oli hillittyä Mark Knopfler-otetta.

Tuona kesänä käytiin Jonkin kanssa jo Oulun kuusrockin festareilla ihmettelemässä maailmanluokan staroja kuten esimerkiksi Frank Marinoa. Sitten tuli nähdyksi useammalla festarilla eri puolilla maata vaikka ketä Twisted Sister, Black Sabbath, ZZ Top ym.!!

Lyhyt mutta ytimekäs
Edvard Van Halen-vaihe 1985.

Syksyllä 1985 aloin soitella Hannun kanssa ja rumpuihin tuli pikkuveljeni Heikki. Olin 17 vuotias, Hannu 16 ikäinen Heikki 13 vuotta ja kaikki iloisessa Sherwoodin metsässä. Bändin nimeksi päätettiin laittaa Bengal. 

Kaveripiirissä hauskutettiiin itseämme mustanaamio-kerholla jonka sarjakuvahahmon kotipaikka on siis Bengalsissa. Toisekseen bändin nimi ei tarkoittanut meille entuudestaan sen enempää, joten alettiin luoda sisältöä. Heikin kaverit alkoi kutsua häntä Alex-nimellä, koska oltiin veljeksiä samassa bändissä kuten eräässä toisessakin vähän tunnetummassa..

Taitelemani logo.

Harrastin kovasti piirtämistä tuohon aikaan joten aloin tietenkin suunnitella bändin visuaalista puolta samalla. Ensi esiintyminen oli Kaavi Iloharjulla jo parin kuukauden päästä Bengalin perustamisen jälkeen. 

Suosikki-lehden bändikisoista saatiin kokemusta. Itse keikasta en muista muuta kuin että hirveä hulina ja loppuillasta soitti Iron Maiden covereita esittänyt Kuopiolainen Purgatory. Purgatory muuttui myöhemmin Tarotiksi mutta huomattavasti enemmän pidin ensiksi mainitusta.

Ensiesiintyminen oli jo muutaman
kuukauden päästä Kaavin Iloharjulla

Bengalin ohjelmisto oli osittain omaa osittain lainakappaleita. Lauloin Bill Gibbons-tyyppistä soundia hakien raspiäänellä, josta hyvästä ääneni meni jatkuvine angiinoineen huonoon kuntoon vuosiksi. Hyvä ettei lopullisesti. Mutta hauskaa oli. Tiirinlahdessa yhden tutun soittokaverin Oksmannin kodin yläkerrassa äänitettiin demo 4-raita Tascamilla. Säkkijärvi-instrumentaali oli oma jamittelubiisimme.

Lainoja bändillä olivat esim. Ted Nugent - Cat Crash Feaver, Rolling Stonens - Honky Tonk Woman, Thin Lizzy - I'm Rocker. Tukka lyhentyi.

Sarkastisia osattiin olla jo silloin.
Kuva: Ismo Pentikäinen

Kokoonpanoksi tuli siis trio Hurriganesien, ZZ Topin, Peer Guntin tai Creamin tapaan. Se vaatii soittajilta enemmän kuin iso kokoonpano, mutta on samalla joustavampi toiminnassa. Musiikillisea viitekehyksenä oli  ZZ Top - Southern rytmiblues - Lynyrd Skynyrd-tyyppinen meininki.

 

Useamman bändin tapahtumassa
Nilsiän kunnantalon rappusilla 1986.

Bändin lyriikat liikkuivat nuorille poikamiehille kautta aikain tärkeissä asioissa, kuten usein tupakka-viina-naiset akselilla ja hauskan pidossa.

Biisilista keikalta.

Bändin kanssa keikkailu laajeni kauemmas kun sain ajokortin. Soittamassa kierrettiin Pohjois-Savon alueella ja Pohjois-Karjalassa. Arto Kallio-Kokko oli suureksi avuksi keikkojen järjestämisessä. Kerran meni Heikillä tarkalle kun kävi rippikoululeiriä ja ehti keikalta Nurmeksesta pystybaarista juuri konfirmaatioon. Vitsailtiin sitten jotain loiventavista. Hyvin muistaa kuinka yöllä kotiin tultua Hannun luona tehtiin aina tuhdit valkosipulileivät. 

Keikkajuliste.

Oltiin kerrankin Halssilla uuden Kuopiolaisen heavy-yhtyeen, Tarotin lämppärinä. Savolaiset väli-spiikit hevimusiikin välissä kuulostivat hauskalle. Hietalan veljekset olivat mukavia ja he tarjosivat muistaakseni uusia hienoja Marshallin kitaravahvareitaan käytettäväksi, mutta minä ajattelin pysyä tutussa ja turvallisessa Musari-Hiwat yhdistelmässä. 

Bengal keikalla yläaste/lukio
laitumelle laskupv. talon vahvarilla
1987.

Toisella kerralla oli lämppärikeikka puhuttu Mantulle ja olimme hyvissä ajoi paikalla. Illan päästarat Clifterssit jostain tsadista kuitenkin tekivät souncheckiä koko hiton illan ja olivat muutenkin niin olevinaan. Me päätettiin että pitää tunkkinne ja lähdettiin cruisailemaan hannun hienolla (muistaakseni 1967) Belvederellä. Ei paljon harmittanut.

Keikkoja sekä harjoituksia taltioitiin ja live-nauhoja tehtiin. Soitettiin kellariravintolassa Porokylässä moneen otteeseen sekä Viktorypubissa Nurmeksessa. Satamajameissakin soitettiin Nurmeksessa. Joensuussa oli ainakin Shemeika-baari, missä käytiin.

Hyviä tuttuja tuolta ajalta (1987)
on mm. Keijo Korhonen.

Lieksan Puustellissa oltiin Kirkan lämppärinä taisi olla vuonna 1987. Kirkalla oli silloin rokkivaihe päällä ja solisti tuli koneella Joensuuhun, josta hotellin tyyppi kävi hakemassa hänet. Kirka oli meille mukava mutta bändin muusikot kopeita. Valtimolla soitettiin sitten muistaakseni Kastelli-nimisessä paikassa.

Käytiin myös äänittämässä demolle neljä uutta biisiä Suonenjoella oikein purkkistudiossa (nykypäivän purkki-studio on ihan eri putiikki). Rumbassa 2/88 arvosteltiin demoja. Samalla palstalla oli myös toinen aloitteleva bändi Zen Cafe, jota kiiteltiin. 

Olin tuolloin saanut kuningas-idean yhdistää bluesrock-tyylistä komppia Eddie Van Halen tyyppiseen soolotteluun hakien jotain uutta musiikkia. No kuten arvata saattaa, niin liikuttiin heikoilla jäillä: 

Bengal ?
Ismo Pentikäinen (voc.g) Hannu Keinänen (b) Heikki Pentikäinen (d)
Saatekirjelmässä lukee "The rythm & Boogie Band Bengal" ja onhan soitossa paljonkin valkoisen bluesin vivahteita, vaikka kamalat limutteluskittasoolot kuulostaakin kuin joltain speed metal-lurituksilta, tässä yhteydessä aivan väärässä paikassa olevilta. Laulu on kelmeää, biisit genren kliseitä, itsehillinnän puute eli tyylitajuttomuus on kuitenkin suurin vaikeus; bändinä, yhdessä soittavina instrumentalisteina Bengal kuulostaa kehityskelpoiselta. 

Kriitikon kommentit laskivat allekirjoittaneen fiiliksen maan pinnalle tai paremminkin sen rakoon. Sitä ei aina tiedäkään miten jotkin asiat jäävät viitoittamaan koko loppu elämän valintoja. Päätin tuolloin että mulle ei tulla enää IKINÄ valittamaan tyylitajun puutteesta soitossa. 

Tosin näin vuosikymmeniä myöhemmin on joskus tullut miettineeksi puritanismin järkevyyttä yleensä. Uudistumista se ei ainakaan edistä. Huomaan silti sen kun joku kitaristi polkaisee tanssikeikalla fuzz-pedaalin, niin silloin poistan varmistimen Browningistani!..

Nuorisosihteeri Jouko Lehtolainen jaksoi kannustaa nuoria urhoja.

Nuorison taidetapahtuma 1988

Pitkän odottelun jälkeen tuliterä ensimmäinen vasurisoittimeni saapui maahan. Se oli Ibanezin ensiesitellyn RG-sarjan Japanilais valmisteinen laadukas Ibanez. 

Bengal treenikämpillä 1987.

Osallistuimme Bengalin kanssa uusilla biiseillä Nilsiän taidetapahtumaan vuonna 1988. Pääsimme sieltä jatkokisoihin Leppävirralle. Sain armeijasta loman keikalle nuorisosihteeri Joke Lehtolaisen kynäilytaitojen ansiosta. 

Velvollisuutta suorittamassa.

Vaikka putosimme taidetapahtuman jatkosta Bengalin laulajana saatu kunniakirja sentään lohdutti Rumban rökälearvostelun jälkeen. Tämän intensiivisen kolmen vuoden jakson (1985-1988) jälkeen bändi meni tauolle jäsenten muuttaessa eripuolille Suomea. Hannu lähti opiskelemaan Tampereelle minä perheellistyin ja menin Joensuuhun.

Liityin hard rock bändiiin Bonfire Jape Ahosen (rummut) sekä Ari Ärmänen (basso ja laulu). Heidän kanssa soitin puolisen vuotta. Sitten kokeilin kaikenlaista, kuten basson soittoa Markku Niirasen tanssibändissä. Muutaman vuoden jälkeen Ari Vyörykän tultua bassoon teimme taas jonkun Bengal-keikan sekä äänitimme demon vuonna 1992.

Rumba 2/1992

Vuonna 1992 asuin Joensuussa, jossa aloin perehtyä rytmibluesista kiinnostuneena vanhaan bluesiin. Siltana tähän toimi alituiseen kaapeli tv:ssä MTV:llä pyörinyt Eric Claptonin Unplugged-levy. Jukka Savolaisella oli paljon osuutta siihen että uppouduin akustisen bluesnäppäily-kitaramusiikin syövereihin niinkin paljon. Jukka oli taikuri löytämään kaikkea fingerstyle-opetusmatskua (nuotteja, nauhoja) mitä ei Suomessa ollut tuohon aikaan suinkaan helposti saatavilla. 

Innostuin akustisesta kitaramusiikista myös niin, että hankin Hannu Ohtosen kanssa katusoittoluvan, jota sitten tuli käytettyä.

Palasimme Bengal-keikalle jälleennäkemisen merkeissä Fadjukoffin Juhan synttäreillä Hannun ja Heikin kanssa vuonna 2017!

Bengal vuonna 2017

Seuraavan kerran soitimme yhdessä parin vuoden päästä vuonna 2019 Hannun ja Anjan synttäreillä.  Seuraavassa lyhyt klippi Texas blues biisistä.

Palaamme yhteen taas kun aikataulut vaan antaa myöten. Vitsit kun kiva soittaa yhdessä edelleen!