Vakuuttamisen historiaa

Usein vakuuttamisen katsotaan alkaneen jo noin 4000 vuotta sitten Babyloniassa, joka kuului Mesopotamiaan. Hammurabin laki sääteli toimintaa. Ennen karavaanimatkaa rahdin kuljettaja (agentti) otti vastuulleen matkalla myytävät tavarat. Tavarat luovutti myytäväksi oluenpanija (velanantaja). 

Caravan (Pixabay)

Laki määräsi, että rahdinkuljettaja (agentti, tekijä tai rahtaaja) laati vastaanottajalle rahtikirjan ja laskun kuljetussopimuksesta, joissa esitettiin myyntiä, palkkioita ja toimitusaikaa koskevat sopimusehdot. Vastaanottaja puolestaan laati paketti- ja panttikirjan, jolla lähetys valtuutettiin rahtaajalle.

Rahdinkuljettajan palattua matkalta onnistuneesti hän maksoi tavaroista sovitun mukaisesti. Jos matka epäonnistui ja rahtaaja tuli matkalla esimerkiksi ryöstetyksi tai tapetuksi tappio jäi velanantajalle (Yksityistapaturmavakuutuksen yleisimmät korvausriidat korkeimman oikeuden ja vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännöissä, Vakuutusoikeus, 2006, s 10).

Paljon myöhemmin eli 1100-luvulla jälkeen ajanlaskun Pohjoismaissa haluttiin levittää riskiä yksilöiltä laajemmalle yhteisölle. Elettiin viikinkikauden loppuvaihetta. Ruotsissa lisättiin paloapusäädöksiä maakaareen. Tulipalotilanteissa oli kyläläisten autettava yhteisvastuullisesti vahingon kärsinyttä.

Norja (Pixabay)

Vuonna 1666 Euroopan tuohon asti tuhoisimman tulipalon Lontoon palon jälkeen käynnistettiin hankkeita, joissa rakennusten arvoa alettiin määritellä vahingon varalta. Arvo vaikutti vuosittaiseen etukäteen suoritettavaan maksuun. Tätä pidetään modernin vakuuttamisen alkuna. Kautta aikojen ensimmäisen palovakuutusyhtiön perusti Lontoossa rakennuttaja Nicholas Barbon vuonna 1680.

Great Fire of London.

Kööpenhaminan ja Tukholman palovakuutuskonttorit perustettiin 1730-luvulla. Ruotsin vanhin Tukholman palovakuutuskonttori toimii yhä.

Vuonna 1744 Skotlantilaiset Robert Wallace ja hänen ystävänsä Alexander Webster päättivät perustaa kuolleiden kirkonmiesten leskille sekä orvoille rahaston. Määritellessään rahaston osallistumismaksua he kääntyivät Edinburghin yliopiston matematiikan professorin Colin Maclaurinin puoleen. Lopputuloslaskelma perustui useisiin uunituoreisiin tilastotieteissä ja todennäköisyyslaskennassa tehtyihin läpimurtoihin.

Scottish Widsows

Laskelmat onnistuivat niin hyvin ja suorastaan ennen näkemättömän hyvin, että vuonna 1765 rahaston arvoksi arvioitu 58 348 puntaa heitti toteutuessaan ainoastaan yhden punnan verran! Tästä eteenpäin alkoi sekä lakisäteisen että vapaaehtoisen vakuuttamisen kaikkia osapuolia hyödyttävä menestyminen.

Vakuutuksen antaja otti vaastattavakseen riskin äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta tiettyä vuosittaista summaa vastaan. Vakuutuksen ottaja puolestaan sai huolettomat yöunet. Vakuutusyhtiöiden kilpaillessa vapailla markkinoilla keskenään kilpailu huolehti maksujen pysymisestä kohtuullisella tasolla. Vakuuttaminen myös mahdollisti yritysten toimimisen aiempaa riskipitoisemmilla aloilla.

Vuonna 1775  Suomen ollessa osa Ruotsia kuningas Adolf Fredrik sääti lain pitäjien paloapuyhdistysten perustamisesta. 1782 Perustettiin Ruotsiin ensimmäinen koko maan kattava Yleinen palovakuutusrahasto. Suomeen siitä anoi ensimmäisen palovakuutuksen Turun ja Porin läänin maaherra Uudenkaupungin kaupunginosassa sijaitseville kruununpolttimon myllyille vuonna 1785.

NNKY:n vakuutussopimus 1923

Suomen ollessa osa Venäjän keisarikuntaa ja yksi Euroopan köyhimpiä kolkkia vuonna 1890 perustetiin henkivakuutusosakeyhtiö Suomi ja vuotta myöhemmin 1891 Palovakuutus-Osakeyhtiö Pohjola.

Pohjolatalo Aleksanterinkadulla, Helsingissä.

Suomalaisuuden vahvistuessa ja kansan sivistyessä elettiin Suomalaisen taiteen, uheilun ja kulttuurin kultakautta. Suomalainen vakuuttaminen on näin ollut osa kansakunnan kehittymistä heti sen alkuvuosista lähtien yhtäjaksoisesti nyt jo 128 vuotta eli jo aikana ennen itsenäistymistä. Vuoden 2019 aikana Pohjola liikemerkki palaa jälleen entiselle paikalleen vakuutusliiketoimeen.

Artisti maksaa - kannattavuustekijöitä musiikkibisneksessä

Kirjoitin tuossa opintojen lopuksi ja vapun kunniaksi opinnäytyön, jossa perehdytään artistitoimintaan. Sisältö on edelleen ajankohtaista ja sopii mainiosti kaikille musiikkialasta kiinnostuneille. Aloitteleville artisteille opinnäytetyöstä löytyy kattavasti tietoa, kuten myös pitempään alalla olleille uusia näkökulmia sekä syventävää tietoa.

Opinnäytetyö "Artisti maksaa - kannattavuustekijöitä musikkibisneksessä"  tiivistelmä:

Opinnäytetyössä selviteltiin artistitoimintaan liittyvän hinnoittelun perusteita ja toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi työssä käsiteltiin sitä, kuinka artistitoimintaa voidaan järjestää. Materiaalina käytettiin alan kirjallisuutta sekä ammattijulkaisuja.

Opinnäytetyö tehtiin toimeksiantona Ritmos Oy nimiselle ohjelmatoimistolle. Yhteyshenkilönä oli yrittäjä sekä ohjelmamyyjä Pasi Piiroinen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää, joka toteutettiin teemahaastatteluna. Haastattelu koostui neljästä pääteemasta, jotka olivat musiikkiala, tulot ja menot, toiminnan järjestäminen sekä kehittäminen. Haastateltavana oli viisi pitkään musiikkialalla toiminutta artistia. Tarkoituksena oli saada käsitys siitä, kuinka artistit itse kokivat ammattinsa muuttuneessa toimintaympäristössä. Analysointi suoritettiin fenomenografisella analyysilla.

Artistien tulot tulevat pääosin esiintymisistä. Kustannuksia aiheutuu eniten kalustosta, matkustamisesta sekä palkoista. Toiminta järjestetään joko omana yrityksenä, ohjelmatoimiston kautta tai yhteistyössä musiikkiyhtiön kanssa. Vaikka musiikkiala Suomessa on viime vuosina keskittynyt kolmen monikansallisen toimijan kesken, toimintamahdollisuuksia nähtiin olevan vielä myös muille toimijoille.

Opinnäytetyön avulla aloittelevien artistien on mahdollista saada tuntemusta musiikkialan erityispiirteisiin sekä parantaa kustannustietoisuuttaan. Yhteisen toimintaympäristön parempi tunteminen myös helpottaa aloittelevan artistin sekä ohjelmamyyjän välistä yhteistyötä.

Title of Thesis The artist costs – profitability factors of the music business

Abstract

In this thesis project, the basics of pricing in the artist business and the costs of the music business were analyzed. In addition, the thesis focused on the various viable options how the business of the artist can be organized. Literature and professional publications were used as materials.

The thesis was commissioned by Ritmos Oy. The contact person was the entrepreneur, the agent Pasi Piiroinen. The research method used was the qualitative research method that was executed as a theme interview. The interview had four main themes: the field of music, revenue and expenditure, organization, and the development of business. The interviewees had experience for a long time in the music field. The primary aim was to obtain knowledge of how the artists themselves experienced their profession nowadays as the music business is in constant change. The analysis was conducted applying a phenomenographic approach.

The results of the study indicated that the revenue of artists comes mainly from performances. Expenses are accrued mostly by the equipment, traveling and the salaries. Furthermore, the business is organized either as a company, through a program agency, or in cooperation with the music industry organisations. The music industry in Finland has been concentrated into three multinational corporations in the past three years. Nevertheless, there still seems to be room for other actors of music.

Through this thesis project, novice artists can gain knowledge of the specific features of the music business and improve their cost awareness. Moreover, a better understanding of the common environment of the music business improves the cooperation between the novice artist and the program agency.

Hauskoja lukuhetkiä.

Fingerstyle Guitar, Thumbpicking, Travis picking, Kentucky thumb style

Ihmiset laativat usein sukutauluja jossa esitetään sukujuuria taakse päin. Samalla idealla halusin toteuttaa Kentucky fingerstyle-esikuvien taulun, jossa seurataan merkittävintä vaikutteiden antajaa taaksepäin niin pitkälle kuin suinkin pääsee. Kun lähdin kaivamaan tietoa Travis-soittoon liittyen huomasin, että asian ympärilla liikkuu paljon tarinaa ja ristiriitaistakin tietoa. Löysin sitten aiheesta onnekseni kohtalaisen tuoreen (2015) gradun. Blogauksen teksti perustuu pääasiassa gradusta johdettuihin tietoihin.

Kun lähdetään liikkeelle nykyajasta, voisi esittää tietovisakysymykseksi sopivan kysymyksen. Mikä yhdistää Jerry Reediä, Scotty Moorea, Tommy Emmanuelia ja Mark Knopfleria. Vastauksena tietenkin kaikkien neljän merkittävä esikuva oli Chet Atkins. Chet Atkinsin esikuva puolestaan oli Merle Travis.

Merlen tärkein esikuva sekä mentori oli Mose Rager. Tämän lisäksi Travis on maininnut saaneensa vaikutteita Ragerin kanssa esiintyneeltä Ike Everlyltä. Heistä eteenkin Rager on sanonut saaneensa oppinsa Kennedy Jonesilta, joka puolestaan oli ylistänyt tälle usein muutama vuosi aiemmin tapaamansa mustaa muusikkoa Arnold Zhulzia. Aluperin näppäilysoiton oppinsa Kennedy oli saanut  äidiltään Alicelta, jonne soittotyyli on palautettavissa.

Alice De Arnold Jones syntyi vuonna 1863 musikaaliseen perheeseen Kentuckyn osavaltiossa Muhlenbegin maakunnassa sijaitsevassa Dunmoressa. 1800-luvulla nuoria naisia kannustettiin sivistämään itseään opiskelemalla monipuolisesti. Osana koulutusta heidän oli hyvä myös oppia soittamaan, jotta voisivat esimerkiksi viihdyttää musiikillaan vierassaliin saapuneita vieraita. Alicen nuoruudessa tähän oli entistä useammilla hyvät mahdollisuudet, sillä edullisia tuotteita tarjoava massatuotanto sekä laajan jakelun postimyynti ottivat ensiaskeleitaan. Yhtenä ensimmäisten joukossa Alice oli hankkinut parlorkitaran opaskirjoineen. Opaskirjoissa opetettiin kitaransoittotekniikkaa perinteisen Eurooppalaiseen klassiseen tapaan. Tämän lisäksi Alice opiskeli usean muun soittimen, kuten banjon, viulun ja mandoliinin soittajaksi.

Alice avioitui Muhlenbergissä Charles Peyton Jonesin kanssa samana vuonna kun kieltolaki Kansasissa astui voimaan eli 1881 ja he saivat yhteensä kaikkiaan kolmetoista lasta. Kymmenentenä heille syntyi vuonna 1900 Kennedy Jones nimen saanut lapsi. Musiikki raikui talossa usein, sillä perheen lisäksi suvussa oli useita pelimanneja. Soittimia säilytettiin roikkumassa rivissä seinällä. Kahdeksan ikäisenä Kennedy sanoo yltäneensä niihin ensimmäistä kertaa ja opetelleensa sitten soittamaan vähän kaikkia. Äiti opetti Kennedylle kitaransoittoa vaihtobassosäestyksineen.

Kennedy on kertonut: "Kahdentoista ikäisenä esiinnyin ensimmäisen kerran tansseissa. Esiintymiseni jälkeen iltamat jatkuivat vanhan ajan neliötansseilla. Menin kotiin ja he tulivat äitini luo sanoen
-sinun Alice täytyy alkaa tuoda Kenedy kotiin soittamasta ja vahtia ettei hänelle tarjota siellä juomia. Kennedyn ei pidä opetella soittamaan juomapalkalla, vaan hänen on saava siitä oikea palkka. Ja he maksoivat soitostani yhä uudestaan ja uudestaan!"

Kennedy soitti paikallisissa tansseissa säännöllisesti vuosia ja hänen sävellyksiä on esimerkiksi kappale "Cannonball Rag". Kennedyn ollessaan kahdeksantoista vanhana hän soitti eräällä keikalla niin kovasti, että bassoa näppäilevään peukaloon tuli rakkula eli vesikello. Koska soittamaan täytyi päästä, hän keksi kokeilla Havajikitaran soittajien käyttämää d-mallin (Fred Kellyn) peukaloplektraa. Niin hän meni seuraavana päivänä paikalliseen soitintavarakauppiaan ja osti peukaloplektroja kerralla koko laatikollisen.

Koska soittaessa basso äänet soivat suhteellisesti kovempaa ja terävemmin ääni täytyi vaimentaa kämmensyrjällä. Viikon pari harjoiteltuaan Kennedy sai soiton mieleiseensä kuntoon. Näin hän oli tullut kehitettäneeksi täysin uuden soittotekniikan, jota alettiin kutsua nimellä Thumbpick!

Kennedy jatkoi soittamistaan paikallisissa tanssihaaleissa. Sana alkoi kiertää ja porukkaa tuli lisää kuulemaan loistavaa soittoa. Kahdenkymmenen ikäisenä vuonna 1920 Kennedy tapasi itseään neljätoista vuotta vanhemman sekä maakunnallista suosiota nauttineen multi-instrumentalistin  Arnold Shultzin, jonka viulun soittoa kansa halusi kuulla aina vain lisää. Samana vuoden tammikuussa laajeni kieltolaki (The Volstead Act) koko valtiota koskevaksi laiksi.

Shultz kiersi kesäkiertueilla maakuntaa laajasti kulkien jokilaivoilla Green Riveriä pitkin. Talvet hän vietti musiikillisesti vireässä New Orlansissa. Liikkuessaan eri puolilla hän sai taitavana muusikkona paljon vaikutteita useista eri musiikkityylistä. Hän myös otti nuoren Bill Monroen keikalleen esiintymään. Shultz vaikutti Billin lisäksi Kennedyyn. On usein väitetty että thumbsoitto ja bassokuljetukset olisivat tulleet Shultzilta mutta sen Kennedy Jones on kiistänyt.

Mose(s) Rager oli syntynyt vuonna 1911 Ohion maakunnassa. Rager oli saanut alkuopastusta soittoon musikaalisesta perheestään eli isältään sekä sisareltaan. Hän oli oppinut kitaran lisäksi banjon soittoa. Suuri käänne Mosen elämässä tapahtui kuitenkin kahdentoista ikäisenä hänen tavattuaan Kennedy vuonna 1923.

Mose muisteli myöhemmin: "Menin keskustasta kolme mailia etelään Cleatoniin ja näin siellä parhaan thumb-pikkaajan koskaan. Isänikin kyllä näppäili peukalolla bassoäänet, mutta ensimmäinen kuulemani muusikko, joka näppäili thumb-bassoa oli Kennedy Jones. Hän soitti pitkin kitaran kaulaa kuulostaen siltä kuin kaksi kitaraa olisi soittanut niin, että menin ihan sekaisin (nauraa). Hän soitti
vanhaa biisiä Tuck Me to Sleep in My Old Kentucky Home.

Kennedy ryhtyi Moselle soitonopettajaksi. Kennedy arvosti suuresti Shultzia sekä tältä saamiaan New Orleansin vaikutteita. Rager arveli thumb-bassonkin tulleen Shultzilta, mutta Kennedy vastasi ettei Arnold koskaan soittanut peukalolla. Toinen Kennedyn soitto-oppilas oli viidentoista ikäinen Ike Everly (tultiin vielä tuntemaan Everly Brothersien isänä). Saatuaan soittoa haltuun Mose ja Ike alkoivat esiintyä yhdessä Lester “Plucker” Englishin kanssa paikallisissa tansseissa. 

Näihin aikoihin myös nousi suosioon Carter Familyssä kitaraa soittanut Maybelle Carter jolla oli persoonallinen sormisoittotyyli. Maybelle oli saanut vaikutteita soittoonsa Lesley Riddleltä.

Mose tapasi ensimmäisen kerran Merle Traviksen (synt. 1917) vuonna 1928 tai 1929. Myöhemmin Mose muisteli tapahtumaa: "Olimme Ike Evelrlyn kanssa Beech Creekissä sijainneessa Ernest Bowersin paikassa keikalla. Merle oli silloin kakara (11v). Tuona yönä hän osasi vasta joitain sointuja. Hän seurasi soittoamme.. en tiedä kuinka kauan tiedäthän.. hän pyöri ympärillä ja soitit mitä tahansa hän yritti perässä (naurua) menit mihin tahansa ja hän oli takanasi. Kun otin soinnun hän sanoi -hei näytä miten teit sen (naurua). Tapa miten hän kuunteli ja yritti soittaa kaiken perässä teki minuun hyvän vaikutuksen. Hän oli lahjakas eikä hänellä kestänyt kauankaan napata minulta kaikki ja muuta (naurua).

Arnold Shultz kuoli vuonna 1931 ja vain 41 vuoden iässä. Mose ja Travis eivät ehtineet kuulla hänen soittoa koskaan livenä eikä hän tehnyt yhtään tallennetta. Arnoldin varhainen kuolema sai liikkeelle monenlaisia huhuja, mutta virallisen kuolintodistuksen mukaan hän sai aivohalvauksen linja-automatkalla ja kuoli Butler Countyssä. Elettiin myös edelleen levotonta kieltolain aikaa eikä kotipolttoien alkoholi ollut tasalaatuista. Kieltolain aikaan esimerkiksi kuoli 50 000 ihmistä pelkästään huonolaatuisen (myrkyllisen) viinan aiheuttamaan myrkytykseen.

Mose työskenteli hiilikaivoksessa sekä sivutoimisena muusikkona 30-luvun alun, jolloin Merle oli hänen oppilaanaan. Vuonna 1935 Travis esiityi ensimmäistä kertaa uudessa välineessä radiossa kappaleella "Tiger Rag". Sen perusteella hänet kiinnitettiin Georgia Wildcatseihin. Sitten vuorossa oli gospel-bändi the Drifting Pioneers. Tämän jälkeen Travis aloitti vuonna 1938 esiintyä Pohjois-Nashvillen johtavalla kanavalla WLW radiossa Cincinnatissa. 

Merle Traviksen radiolähetyksiä kuunteli eräs vuonna 1924 syntynyt ja neljäntoista ikäinen Chet Atkins, joka alkoi ottaa vaikutteita Merlen soitosta. Toinen radiolähetyksiä kuunnellut nuori kaveri oli Arthel Lane, joka opittiin tuntemaan myöhemmin paremmin nimellä "Doc" Watson. Vuonna 1939 Kennedy Jones muutti Chichagoon esiintyen muutamassa bändissä yhdessä lastensa kanssa.

Merle osallistui toiseen maailmansotaan merijalkaväessä. Mose ryhtyi 40-luvun alusta päätoimiseksi muusikoksi. Tärkeimmät esiintymiset hänellä oli Grand Ole Opryssä Grandpa Jonesin kanssa 40-luvun lopussa. Merle muutti sodasta palattuaan Hollywoodiin, jossa loi uraa muusikkona sekä näyttelijänä. Vuonna 1947 hän julkaisi Capitol Recordsille ensimmäisen oman albuminsa "Folk Songs of the Hills" sisältäen joitain Traviksen myöhemmän uran suurimpia hittejä kuten "Nine Pound Hammer", "Sixteen Tons" ja "Dark as a Dungeon". Näin fingerstyle oli tullut kansallisesti tunnetuksi soittotekniikaksi.

Vuonna 1950 Kennedy Jones muutti Cincinnatiin lähemmäs tytärtään asuen paikkakunnalla seuraavat neljäkymmentä vuotta aina 90 vuoden kunnioitettavaan ikään. Vuonna 1954 Chet sai ensimmäisen hittinsä "Mr. Sandman" ja Chettä ihaillut Scotty Moore nousi esille Elvis Presleyn kitaristina. Vuonna 1961 Australialainen Tommy Emmanuel muistelee kuulleensa tuolloin seitsemän vuotiaana ensi kerran Chet Atkinsia. Näin fingerstyletekniikka oli tullut tunnetuksi kansainvälisesti. Vuonna 1964 Doc Watson alkoi esiintyä yhdessä poikansa Merlen kanssa.

Vuonna 1967 Jerry Reed julkaisi "Guitar Man" kappaleensa. Aktiiviuransa jälkeen Mose(s) Rager muutti takaisin Drakesboroon Kentuckyyn toimien siellä parturina vielä ennen eläkkeelle jäämistään. Vuonna 1977 julkaisi Mark Knopfler bändinsä Dire Straits kanssa suurimman hittinsä "Sultans of Swing". Nykyään fingerstylesoittoa pidetään Kentuctyssä edelleen yllä.

Sosiaalisessa mediassa on fingerstylekitarointiin liittyen aktiivista toimintaa. Esimerkiksi Chetin faneilla on useita fb kanavia joista osa jukisia, osa suljettuja. Lisäksi Scotty Moorella ja Merle Traviksella omat ryhmänsä. 

Heitä tavoittaa myös instagramissa esimerkiksi tägäämällä #merletravis #chetatkins #chetatkinsguitar #standelamp #scottymoore #scottymooreguitar #thumbpickers #thumbpicking #fingerstylegtr #fingerstyleguitar

Tommy on tulossa Suomeen maaliskuussa 2018, joten sinullakin on tilaisuus ehtiä näkemään tämä virtuoosi livenä. Osataessani lippuja 4.2 oli vielä joitain paikkoja jäljellä 24.3.2018 kulttuuritalolla Helsigissä järjestettävään konserttiin!

Ismo ja Tommy vuonna 2016 Dublinissa.

Martin DCPA4 nauhojen hionta

Ostin vuosi sitten kaulaltaan huonoon kuntoon päästetyn (B) Martinin sopivaan hintaan. Arvasin ja myöhemmin totesin ettei soittimen kaulaa saanut kaularautaa säätämällä halutuksi ja lisäksi muutamassa nauhassa oli kulumat, jotka tarvitsivat korjausta. Koska nauhat olivat alkuperäiset niin tiesin että yhden kerran ne voidaan käsitellä hionnalla, eikä siis tarvitse vielä alkaa vaihtaa nauhoja. Olin pitkään suunnitellut soittimen huoltamista, mutta hanke tuntui aina vaan siirtyvän. Loppukesästä aikaa viimein järjestyi ja pääsin aloittamaan.

Niin aloitin suojaamalla kitaran kantta ja kaulaa maalarinteipeillä sekä puuvillakankailla. Sitten kiinnitin soittimen kopastaan tukevasti tasolle. Kaulan alle tuli Martinin kaulaprofiilille aiemmin valmistamani tuki. Tuella ei saa painattaa kaulaa kaarelle (A). Sen tulee olla kuitenkin riittävän tukevasti, ettei se anna kaulan myöskaan painua päinvastaiseen suuntaan alaspäin. Lukita kaula siis asentoon, joka sillä on normivirityksessä mutta työstötarpeiden takia ilman kieliä. Kielistähän aiheutuu kaulaan noin 60 kilon veto "jousipyssyksi", jota kaularauta kompensoi vetämällä päivastaiseen suuntaan.

Kielten irroittamisen jälkeen löysytin kaularautaa, mutta ainoastaan puolikierrosta. Kaularaudan löysäyksen tarkoituksena on laskea kaula suoraksi. Sillä normivirityksessähän kaulan tulee olla aavistuksen verran "jousipyssymäisesti" kaarella. Sitten seurasi nauhojen tussaus mustalla paksulla spriitussilla.

Tämän jälkeen laitoin liimautuvan K320 hiomapaperin kiinni myöskin aiemmin itse valmistamaani sandblockkiin eli 16" radiuksella varustettuun hiomatukkiin.

Radius tarkoittaa jänteen kaarevuutta, joka on kaulassa sekä nauhoissa kun kitaraa katsotaan virityspäästä.

Nyt oli suojattava talla sekä satula. Pari tasapainoista pitkää työntöä kaulasta tallan suuntaan ja tsekkaus. Varmistui että soittimessa oli kaulaliitoksen kohdalla epäilemäni akustisille kitaroille tyypillinen patti.

Varmistui myös että kaulan ensimmäiset nuhat ovat suhteellisesti muita hieman korkeammalla. Eli kaula on karrikoiden sanottuna s-muotoinen (B), jota se ei tietenkään saa olla. Tussaus ja työntö jolloin näki että hionta alkaa ottaa vähitellen koko nauhan pituudelta.

Vielä pari varovaista pitkää tasapainoista työntöä hiomatuella kaulasta tallaan päin. Samalla häipyivät lopullisesti muutamat soitosta, liian matalalla rämisseistä kielistä tai iskusta tullutta kuluma-koloa kolmannella nauhalla. Hiomatukkiin tulleista tussijäljistä pystyi myöskin huomaamaan, että kaula oli ollut tosiaan s-mallinen ja jopa aavistuksen kierteellä eli propeli ennen korjaustoimia.

Seuraavaksi teippasin maalarinteipillä nauhojen välit sekä kannen. Kuten kuvasta näkee, hiottuihin nauhoihin oli tullut hiomisesta kulmikkuutta. Seuraavana vuorossa oli tuon kulmikkuuden poistaminen.

Se tapahtui ottamalla käteen vanha kattilatiskareitten suosikki, eli kostutettu Pata Pata. Työstäminen tapatui nauhojen suuntaisin liikkein. Pääasiallisesti hiominen tapahtui kulmikkaiden nauhojen alueella. Tietenkin kokonaisuus tuli huomioida siten, että lopputuloksesta tuli yhtenäinen.

Seuraavaksi oli vuorossa käsittely kostutetulla karhunkielellä, jonka ansiosta hiomajäljestä tuli edellistä sileämpää.

Nyt kulmikkuus oli hävinnyt nauhoista ja se myös alkoivat näyttää kokonaisuudessaan tavoitellulle eli yhtenäiselle.

Tarvittiin vielä lopullinen käsittely kostutetun puuvillakankaan sekä hiomatahnan yhdistelmällä. Tällä nauhoihin saadaan aikaan lopullisen kiilto. Hiomatahna on samaa jota käytetään autojen maalipintojen hionnassa.

Nyt nauhat ovat tasaisella korkeudella ja yhtenäisellä muodolla koko kaulan matkalla.

Seuraavaksi oli vuorossa uuden tallaluun muotoilu, sillä edellisellä omistajalla ollessaan kitaran tallaluu oltiin hiottu hivelysoittoon sopivaksi eli n. 3 mm alkuperäistä matalemmaksi ja näin käyttökelvottomaksi. Ainakin Kuopiolaisissa musiikkiliikkeissä tallaluita on hyvin saatavilla.

Sitten kaularaudan kiristys takaisin puoli kierrosta eli alkuperäiseen asentoonsa. Kaulan puhdistus työstön yhteydessä tulleista aineksista miedolla keittiöpintojen puhdistamiseen tarkoitetulla liuoksella ja lopuksi kielet paikoilleen sekä soittamaan.

Kaulan tulee olla aavistuksen notkolla. Ihanteellinen mitta on  kun laittaa Capon 1-nauhalle ja painaa 14-nauhalta. Puoliväliin tätä janaa jäädä 0,5 mm rako kelen ja nauhan väliin.

Nyt kun kitara on ollut puolisen vuotta soitoissa on voinut todeta että työ oli onnistunut eikä kaulaan ole tullut myöskään ilmankosteuden muutoksista johtuvaa elämistä. Kaula on pysynyt säädössä.

Luonnollisestikin jokainen kitaroiden korjaaja tekee korjaustyönsä täysin omalla vastuulla. Siksi nauhaongelmissa on paras kääntyä ammattilaisen puoleen. Tunnetut kitarasepät tekevät hyvää työtä.

Hyvä paha alkoholi

Alkoholi aiheuttaa Suomalaisissa suuria tunteita puolesta ja vastaan. Nykytietämyksen mukaan Kiinalaisten tiedetään valmistaneen jo kivikaudella yhdeksän tuhatta vuotta sitten riisiviiniä. Ensimmäiset merkit rypäleviinin valmistuksesta ovat tuhat vuotta myöhemmin ja edelleen kivikaudelta nykyisen Georgian alueelta. Silloin keksittiin saviruukkuun unohtuneen viinirypälemehun muuttuneen juomaksi, joka muutti maistelijan tajuntaa! Tuotekehittely on yhtä vanha juttu sillä jo ensimmäisten havaintojen jälkeen alettiin kiinnittää huomiota lajikkeisiin ja tuotantotapoihin.

Saviruukku (pixabay)

Toistaiseksi vanhimmat löydökset oluen valmistamisesta ovat viiden tuhannen vuoden takaa nykyisen Irakin alueella sijainneesta Mesopotamiasta, jolloin työmiehen palkka maksetiin oluena. Samaa hyväksi havaittua tekniikkaa saada työmies vauhtiin alkoholipalkalla hyödynnettiin samoihin aikoihin Egyptissä. Suuria määriä juomaa tuottavat olutpanimot ovat vuosituhansia vanha keksintö niin ikään.

Oluen valmistuksessa eräs tärkeä aines on humala, jota on esiintynyt Suomessa kautta koko tunnetun oluen valmistuksen historian. Rautakauden kalevalassa kerrotaan humalan, ohran ja veden yhdistämisestä juomaksi. Hämeen seudulla sitä sanotaan sahdiksi. Juoman valmistustapaa on myös ehdotettu puuttuvaksi renkaaksi muinaisen Mesopotamian ja nykyoluen valmistamisen välillä.

Humala (Pixabay)

Toinen perinteinen juoma pohjolassa on ollut sima, jolla itseasiassa tarkoitetaan hunajaviiniä. Kalevalassa on mainintoja hunajasta ja simasta. Hunajan lähteenä käytetyn villimehiläisen pesiä on myös käytetty ensimmäisissä Laatokan Karjalan kuvituksissa. Hunajaviini alkoi jäädä paitsioon kristinuskon ja rypäleviinin valloittaessa uusia alueita.

Suomenniemi 1500-luvun kartassa.

Keskiajalla nykyisen Suomen alueella linnoituksissa majailleille sotilaille oli määritelty kiintiöoluet eli käytössä oli edelleen vuosituhansia vanha kannustin. 

Oluttynnyri (Pixabay).

1500-luvulla pohjoismaissa yleistyi (palo)viina, jossa laimeammista alkoholijuomista rikastettiin alkoholipitoisuutta tislaamalla. Toisin sanoen saatiin aikaan tiukempaa tavaraa, joka liikkui pienemmässä tilassa eikä jäätynyt pakkasella pilalle. Harvaan asutussa ja talvella kylmissä pohjoismaissa sekä Venäjällä keksintö otettiin ilolla vastaan.

Nykyisen kaltaista vähäalkoholista simaa alettiin valmistaa Suomessa 1700-luvulla alkuun kartanoissa.

Pohjolassa on suhtautuminen alkoholiin ollut aina kompleksinen. Mannermainen alkoholin käyttö on yleensä koettu sivistyneemmäksi. Mikä sitten on se tekijä joka on tehnyt eron harvaan asutun pohjolan ja Venäjän sekä keski-eurooppalaisen väen alkoholikulttuurien välille?

Keskustelin aiheesta vuosia sitten erään belgialaisen kanssa ja hän esitti asiasta mielenkiintoisen pohdinnan. Siellä päin käytetään alkoholia ainoastaan porukassa. Kun iloisessa pöytäseurueessa joku humaltuu liikaa, saksalaisella on tapana huomauttaa asiasta hienovaraisesti sipaisemalla etusormella nenää ja ranskalaisella korvanlehteä. Huomion osakseen saanut ottaa kierroksen tai kaksi vettä. Tai sitten toteaa että pitää lähteä nukkumaan kun olen aivan väsynyt.

Päivällisen jälkeen (Pixabay).

Suomessa ei tällaista merkkikieltä tunneta. Asia on paremminkin päinvastoin, jos joku ei ota vastaan tarjottua paukkua se on varsinkin turpaan lyönnin peruste. Ja tämähän tietysti johtuu Suomalaisten miesten jalostuneista geeneistä.

Vuoden 2018 alussa Suomessa astuu voimaan uusi liberaalimpi alkoholilaki, jossa otetaan etäisyyttä perinteiseen pohjoismaiseen holhoamisperinteeseen. On mielenkiintoista nähdä kyetäänkö täällä ottamaan uudistus vastaan.

Kun suku sammuu

Uskallan väittää että harva meistä on koskaan miettinyt sitä, mitähän tapahtuu sadan vuoden päästä. Onko tullut lasten-lastenlapsia ja mitä niille kuuluu? Harrastaakohan niistä kukaan sukututkimusta ihmettelen isoisoisän tai -äidin puuhia vuonna 2018? Jos ei muuta, niin miettii että käytti ne silloin ainakin muovia joka hiivatin paikassa.

Jotkut hankkivat lapsia rakkaudesta, toiset velvollisuudesta. Saattaa tapahtuma olla vahinkokin. Eräiden mielestä ainoa hyväksyttävä syy olisi rakkaus. Mikä lie viimeinen totuus? Joskus suku sammuu ja niitä se surettaa, jotka ovat pitäneet sukua arvossa. Joillekin asia on aivan sama ja voi olla jopa ylpeilyn aihe saada olla se, joka päättää surkean sukupolvien ketjun.

Vielä 1900-luvun alussa lapsia hankittiin runsaasti siksi että haluttiin kompensoida suurta kuolleisuutta sekä lapset olivat vanhuuden ainoa turva. Mitä enemmän lapsia, sitä todennäköisempää oli saada elatusta sitten kun ei itse enää juuri mihinkään hyödylliseen kyennyt ja sokeri vielä suussa suli. Ja rakkautta lapsille jaettiin tasaisesti.

Nykyaikana suvun jatkamiselle ei ole olemassa minkäänlaista konkreettista tarvetta, kun yhteiskunta huoltaa jäsenensä hamaan loppuun saakka. Ainoa tarve suvun jatkamiselle on rakkaus sekä joillain vaistonvarainen tarve lisääntyä.

Lasten hankkiminen koetaan usein vapautta rajoittavaksi asiaksi ja sitä lykätään helposti viimeiseen asti. Naisilla parasta-ennen vaihe on kolmeenkymmeneen mennessä ja miehilläkin ennen neljääkymmentä.

Moni hankkii elämänsä otollisen ajan kaikkia muita kivoja elämyksiä ja kokemuksia. Sitten voikin todeta, että ohi meni se perhejuna. Yleisesti länsimaat, Eurooppa ja Japani on alkanut harmaantua ja kuolleisuus ylittää monessa paikkaa syntyvyyden.

1900-luvun alussa käyttöön tullut eläkejärjestelmämme perustuu siihen, että jokainen maksaa työpalkastaan omaa eläkettään. Koska aivan ensimmäiset eläkkeensaajat eivät olleet maksaneet penniäkään, lysti kustannettiin työssä olevien palkasta perittävillä eläkemaksuilla. Niin jokainen sukupolvi maksaa parhaillaan eläkkeellä olevien eläkkeen.

Tämä lainaamisjärjestelmä toimi hienosti niin kauan kuin väki lisääntyi. Kun väki alkoi vähentyä alkoivat ongelmat. Vastauksena kysymykseen esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi sekä Saksa ovat ottaneet tulijoita avokätisesti sopeuttaen tulijat kielikoulutuksesta alkaen. Harmaantuvat suvut saavat rauhassa sammua, työtä on ahkeralle, koulutetulle maan omakseen kokevalle porukalle sekä kaikki ovat tyytyväisiä.

Mitenkäs tehdään Suomessa? Siinäpä monen tuhannen euron kysymys kaikille pohdittavaksi yhteisesti ja erikseen?

Luottamus

Luottamus liittyy ihmisyyten kaikkialla. Näin on ollut hamasta muinaisuudesta ja varmaankin niin pitkään kuin ihmiset tällä planeetalla tallustavat. Luottamus on tunneasia.

Luottamus on se näkymätön aine, liima, joka pitää heimot yhdessä ja saa ne menestymään keskenään ja toisten heimojen kanssa. Esimerkkinä vaikka niinkin arkinen asia kuin liikenteen sujuminen tai yhteiskuntarauha perustuvat luottamukseen. Työnantajat luottavat työntekijöidensä antamaan työpanokseen ja työntekijät puolestaan työnantajan suorittamiin velvotteisiin.

Yhteiskunta luottaa veronmaksajiensa vilpittömyyteen ja kansalaiset vastaavasti yhteiskunnalta saataviin palveluihin. Kansalaiset luottavat poliisin toimivan oikeudenmukaisesti. Poliisi taas luottaa kansalaisten noudattavan lakia. Kansalaiset luottavat viranomaisten suosituksiin esimerkiksi ottaa rokkotteita. Viranomaiset taas luottavat että kansalla on laumasuoja.

Toinen äärilaita on tietenkin täydellinen luottamuspula, joka saa heimot riitelemään keskenään ja sekasortoon. Ties mistä asioista nousee salaliittoteorioita. Lopulta kehitys kehittyy yhteenottoihin asti. Viimeisin iso esimerkki tästä on toinen maailmansota. Vasta savuavien raunoiden jälkeen ja kunnolla pataan saaneena osapuolet olivat alttiita luottamusta parantaviin tekoihin. 

Yhteiskuntien sisäinen ja keskinäinen luottamus ei ole koskaan vakio, vaan liikkuu aallon lailla jossain edellä mainittujen kahden ääripään välillä. On olemassa niitäkin jotka pyrkivät hyötymään (aiheuttamastaan) luottamuspulasta. Mieleen tulee ensimmäisenä rikolliset ja politikot. Jotkut taas haluavat keikuttaa venettä ihan vaan huvikseen. Kun mennään me/te ajatteluun ollaan jo tukevasti tällä uralla.

Kotikoneen äärellä on helppo suoltaa milloin mitäkin mielipiteitä mukamas anonyyminä ja perhosefektistäkään mitään tietämättä. Tai ainakaan uskomatta. Käsi ylös, kuka tietää mikä on vihapuhetta seuraava askel?

Uhittelun ilmapiirin kasvaessa tehdyt teot tietenkin kovenevat kierteen lailla. Joku on sanonut että ihmiskunnan muisti on sukupolven mittainen ja siksi yksikään sukupolvi ei jää ilman sotaa. Edelliseen liittyen Erasmus Rotterdamilainen on sanonut viisaasti jo satoja vuosia sitten "kokematonta sota viehättää" ja sukupolvi toisensa jälkeen se on myös saatu todeksi todeta.

Tekisi mieli päivittää sanonta: -kokematonta kovat puheet kiinnostaa. Tänä päivänä länsimaissa kovista ajoista kokemattomia alkavat olla nuorten lisäksi myös vanhat miehet ja sekös tässä huolestuttaa. 

Kirjanpitoa muinaisesta Mesopotamiasta 1800-luvun Savoon

Mikäli kirjanpidoksi määritellään hyödykkeisiin liittyvä järjestelmällinen muistiin kirjaaminen on kirjanpitoa harrastettu jo tuhansia vuosia! Tuolloin noin 3200 vuotta ennen ajan laskua Mesopotamiassa käytettiin kaupankäynnissä sinettejä. Poltetut sylinterin muotoiset savisinetit viittasivat kuljetettaviin tavaroihin kuten maataloustuotteisiin, kankaisiin ja eri astioihin sekä näiden tavaroiden omistajiin. 

Nykyisen Irakin alue oli siis muinaista Mesopotamiaa, josta tunnetaan toistaiseksi myös maailman vanhin palkkakuitti savitauluun kirjoitettuna. Rahaa ei vielä tunnettu, mutta työmies sai palkkansa oluena. Viini oli tuolloin jo ikivanha keksintö. 

Vanhin tunnettu palkkakuitti.

Jokunen vuosisata myöhemmin Egyptissä ryhdyttiin merkitsemään muistiin esimerkiksi varastoa käyttäen hieraattista kirjoitusta. Kirjurit olivat varsin arvostettu ammattikunta, sillä kansasta vain muutama prosentti osasi lukea ja kirjoittaa. Siksi usein myös ylhäiset saattoivat kuvata itseään mielellään kirjureiksi, vaikkakin ilman kirjurin taitoa.

Thot mittamassa kirjurin sydämen puhtautta.

Egyptin kirjanpitäjilla oli oma jumalansa Thot, joka kirjanpitäjän kuollessa kirjasi totuuden sulalla ylös tämän sydämen painon. Jos sydän painoi höyhenen verran pääsi kirjuri elämään, jos ei niin joutui krokotiilin syömäksi.

Kirjureilla oli käytössään paletti, jossa kahta eriväristä mustetta eli musta ja punainen. Kirjoitukset laadittiin ohuista papyruskaislan suikaleista ristikkäin liimattuille papyrusarkeille. Egyptin kuivan ilmaston ansiosta niitä on jäänyt myöhemmille ajoille ihmeteltäväksi. Arkisemmat kirjoitukset, kuten verokuitit saatettiin tehdä saviruukun palasille.

Egyptiläisen kirjanpitäjän työkalut.

Pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskua nykysen Kreetan seudulla vaikutti Minoalainen- sekä nykyisen Kreikan alueella Mykeneläisen kultturin kansa. Minoalaiset ja Mykeneläiset hankkivat vaurautensa kaupankäynnillä välimeren ympäristössä. He olivat oppineet myös kirjoitustaidon, jota he käyttivät pääasiassa kirjanpitoonsa. He pitivät kirjanpitoaan savitauluihin. Näin 1500 vuotta ennen ajan laskua taito oli jo levinnyt kauppiaiden keskuuteen Etelä-Eurooppaan.

Välimeren ympäristössä kauppiaat olivat pitäneet, kuten muuallakin,  yhtenä arvoikkaimmista vaihtokaupan välineinä metalleja tinaa, hopeaa, kuparia ja pronssia. Kun Lyydialaiset 650 vuotta eaa. keksivät alkaa lyödä näitä hopea- ja kuparimetallinkappaleita tietyn mittaisiksi ja leimaamaan ne hallitsijan leimalla arvon vakuudeksi, he olivat tulleet keksineeksi rahan!

Lyydialainen kolikko n. 550 eaa.

Nykyisen Kreikan alueella olleiden sotaisten "pimeiden vuosisatojen" jälkeen Kreikan alue nousi taas uuteen kukoistukseensa 450 eaa. ja kuinka ollakaan, kaupankäynnin tuoman vaurauden ansiosta.

Kirjoittamisen taito jatkoi etemistään seuraavaksi syntyneeseen "ikuiseen" Rooman valtakuntaan. Sen ajan vanhimmat Suomesta tavatut Roomalaiset metallirahat ovat hopeadenaareja ja kuparirahoja sata-luvulta. Tuon ohella suositumpi kaupan muoto oli vaihtokauppa, joka säilytti asemansa vielä pitkään.

Kiihtelys (40 kpl) oravan nahkoja.

Novgorodin turkiskauppiaalta jäi
käynnistä solki muistoksi
Varpaisjärven Korpijärjelle 200 jaa.

Sata-luvulta eteenpäin Suomeen tuli rahoja ulkomailta vaihtelevasti ja usein myyntiartikkeleina olleet turkikset vaihdettiinkin suoraan suolaan, balttialaisiin korouihin tai germaanisiin aseisiin. Korut saattoivat olla taidokkaita sormuksia, kaula- ja rannekoruja. Tulipa maahan Roomalaisia yleellisyystavaroitakin, kuten lasisia juomasarvia tai pronssinen viinikauha. Kauppayhteyksiä oli myös Skandinaviaan. Käytössä kaupantekijöillä oli riimukalenterit, jonka perusteella pystyttiin sopimaan seuraava tapaaminen. Kesällä liikuttiin limsaumaveneellä ja järvien jäädyttyä jääkansia pitkin liikuttiin hevosen vetämällä reellä.

Tuontitavaran lisäksi osattiin tehdä järvimalmista pienissä harkkohyteissä rautaa, josta valmistuivat esimerkiksi metsästyksessä käytettävät nuolet, puukot ja kirveet. Itsepuolustukseen tarvittiin viikikiajalla 850-luvusta eteenpäin esimerkiksi miekkoja joita hankittiin frankeista. Maksuvälineinä käytettiin esimerkiksi islamilaisia hopearahoja.


Kauppayhteyksistä tärkein suunta oli Balttia ja Saksa. Levottoman viikinkikauden jälkeen ja Hansaliiton myötä kauppayhteydet Saksalaisten kauppiaiden kanssa vahvistuivat uudestaan 1200-luvun alusta. Nykyisen Suomen alueen merkittävänä vientiartikkeleina oli kala, jota katolilaiset söivät paastonsa aikaan. Germaniaa puhuneet hansakauppiaat toivat tänne mukanaan Eurooppalaisten vaikutteiden lisäksi esimerkiksi kirjallisuutta ja muotia. Hansalle tärkeät kauppapaikat täällä olivat Turku ja Viipuri. Ruotsalaisten tultua valtaan noin 1350 kaupankäynti rajoitettiin täällä maalailla ainoastaan edellä mainittuihin kaupunkeihin ja muualla maassa kaupankäymisestä tuli laitonta.

Hansan kolmimastoinen koggi

Ensimmäiset kirjanpidon kirjalliset lähteet nykyisen Suomen alueelta ovat nykytiedon mukaan 1300-luvulla kirjatuista kauppakumppanuus- ja luotonantojärjestelmistä (Grandell, Axel: Äldre redovisningsformer i Finland. En undersökning av den företagsekonomiska utveckling i Finland intill 1800-talets slut. Företagsekonomiska forskningsföreningen, Helsingfors 1944).

1300-luvun alussa Italiassa kirjattiin kautta aikain ensimmäistä kertaa täysi kahdenkertaisen kirjanpidonperiaatteen mukainen kirjanpito, kun Firenzen kauppiaiden pääkonttori Giovanno Farolfi & Company kirjasi tärkeimmän asiakkaansa arkkipiispa Arlesin kanssa suoritettuja tapahtumia. Tähän asti kirjanpidot oltiin laadittu pergamentille, mutta uutta keksintöä paperiakin alkoi pikku hiljaa olla saatavilla, tosin hyvään hintaan.

Vanhin löydetty täydellinen kahdenkertaisen kirjanpidon mukainen kirjanpito on vuodelta 1340 Genovan kaupungin rahastonhoitajan tilit.

Myöhemmin Benedetto Cotruglin teki vuonna 1458 opinnäytetyönsä samasta aiheesta: Della mercatura e del mercante perfetto. Vuonna 1494 Venetsialainen munkki ja mateematikko Luca Pacioli, jota on sanottu Leonardo Da Vincinkin työtoveriksi, julkaisi edelleen samasta aiheesta teokseensa: Summa de arithmetica, geometria. Proportioni et proportionalita. Siitä tuli kahdenkertaisen kirjanpidon kantateos.

Vaikka Lucan teoksessa ei ole mitään omaperäistä sen ansio on siinä, että se on Latinasta poiketen kirjoitettu kansan kielellä eli Italiaksi sekä juuri keksityn kirjapainotekniikan tuottama teos, jolloin tieto pääsi leviämään aikaisempaan verrattuna todella tehokkaasti. Siitä lähtien kahdenkertainen kirjanpito (Double-entry bookkeeping) onkin jatkanut voittokulkuaan maailman joka kolkalle levinneeksi kirjanpitojärjestelmäksi.

Tiedon leviämisestä saa kuvaa aiheesta julkaistujen teosten määrän muodossa. 1500-luvulla Richad Brownin mukaan julkaistiin ympäri eurooppaa 30 eri kahdenkertaista kirjanpitoa käsittelevää teosta. 1600-luvulla Teoksia julkaistiin hieman enemmän eli 47 kappaletta.

Niihin sisältyy myös vuonna 1646 ensimmäinen Ruotsissa painettu laskentatoimenkirja Henrik Olofsson Hortulanus "Räkne-Book", jonka oppeja toteutettiin silloisessa Itämaassa luultavimmin ainakin emämaan organisoimassa verojen (vastikkeettomassa) keräyksessä. Räkne Bookin käytöstä on myös olemassa viitteitä kolme vuotta myöhemmin perustetun Fiskarssin tilikirjoissa. Toinen taho olivat Viipurin Saksalaista ja Ruotsalaista syntyperää olleet kauppiaat, joiden kautta kahdenkertaisen kirjanpidon oppeja todennäköisesti levisi maahan niin ikään (Grandell 1944).

Vuonna 1746 Brynolf Brunou oli 27 vuotias Rantasalmelaisen ratsutilallisen Bruun Bruunupojan ja Gertrud Perintytär Herkepaeus (Härkäpää) poika. Suvussa oltiin oltu kauppiaita monessa polvessa, sillä jo ukki oli ollut aikanaan "kirjanoppinut" käyden kauppaa mm. Tukholmaan.

Nuori mies Brunou matkusti Tukholmaan hankkien kuninkaalta luvan perustaa syvälle Savon erämaihin masuuni-rautakankipajayhtiön. Brunoun lisäksi perustettavaan yhtiön 8 henkiseen omistajaryhmään kuului Savonlinnan ja Lappeenrannan kauppiaita Simon Esping, Johan Åberg ja Johan Ruut. Lisäksi vielä Kapteeni Simon Kalitin, Kuruunuvouti Johan Vilhelm Meinander, Kuopion Kirkkoherra Henrik Argillander ja (edellisen poika) Kappalainen Zahris Argillander. Kirjanpitäjäksi yhtiöön tuli Brynolfin veli Carl. Tarmokas ja käjilläkin usein esiintynyt Brynolf eteni urallaan nopeasti aina keskisen kihlakunnan varamanttaalikomissaariksi ja kruununvoudiksi asti. Hän kuitenkin kuoli pian, vain kolme vuotta tehtaan perustamisen jälkeen!

Masuuni-rautakankipajayhtiö
eli Srömsdalin ruukki (1.)

Vuonna 1746 Brynolf Brunoun masinoima Strömsdalin ruukki oli ainoa Ruotsinvallan aikana Suomeen perustettu järvimalmia hyödyntävä ruukki ja samalla aikansa ainoa tehdas Savossa! Kymmenessä vuodessa ruukkiyhteisön väkimäärä kasvoi lähemmäksi sataa henkeä.

Vuonna 1775 Kuopiolle myönnettiin kaupunkioikeudet. Paikkakunnalle määrättiin 9 virkamiesperhettä, aptekki, posti ja piirilääkäri. Kruunun myöntämään käsityöläiskiintiöön sisältyi yksi suutari, säämiskäntekijä ja puuseppä (1.)

Kirkkoherra Henrik Porthanuksen optimistisesti otskoituun "för Cuopio Stad" kirkonkirjoihin merkittiin vuoden päästä uudisasuttajien jälkeläisiä palveluskuntineen 53 perhettä. Hallinto ja kauppa keskittyi tuolloisen Kustaantorin, siis nykyisen Snelmannin puiston ympärille. Vieressä sijainnella nykyistä korkeammalla kukkulalla sijaitsi tuomiokirkkoa edeltänyt vanha lapinlinnan mäen "raunio" sekä tuulimylly. Ruukilla kirjanpitäjänä oli Lars Erik Dahlström.

Kuopion keskusta 1806 (1.)

Suomen ensimmäinen upseerikoulu Haapaniemen sotakoulu toimi kaupungissa vuonna 1780 ja 4.3. 1782 Kuningas Kustaa III myönsi Kuopion asukkaille 20 vuoden verovapauden harjoittaa kauppaa vapaasti. Tampere oli toinen erioikeudet saanut kaupunki. Samana vuonna valmistui Vehmasmäen-Laukaan maantie ja triviaalikoulu muutti Rantasalmelta kaupunkiin ja perustettiin kruunupolttimo(1.)

Savolaisia talonpoikia Kuopion
seudulla1800-luvun alussa (1.)

Pohjois-Amerikassa uudisasukkaiden jälkeläiset julkaisivat ensimmäinen kirjanpidon oppikirjan vuonna 1796. Aikalaisen maantiedonkirjan mukaan Kuopion seutu oli Ruotsin väkirikkain seurakunta (Tuneld 1792)?! Pari vuosikymmenentä kestänyt verovapausonni loppui Kuopiossa Ruotsin vallan myötä, kun Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta vuonna 1809. Kolme vuotta myöhemmin Tsaari Aleksanteri I korotti 4000 asukkaan Helsingin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. Valtion taloudessa muutokset eivät tarkoittaneet suuria kehitysaskelia, vaan sama maakauppalain rajoittama kitulias kehitys jatkui edelleen.

Savolaisnaisia 1800-luvun alusta (1.)

Juantehtaan ruukille aikakausi oli hyvä, koska tuotteita meni ilman tullia Pietariin hyvällä kysynnällä. Tehtaan haasteena olivat vieläkin seudun talonpojat, joiden kanssa oli vahva eturistiriita käytettävistä metsistä sekä alalle tulleet kilpailevat ruukit. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi oli jäänyt viimeisten vuosisatojen kehityksessään suorastaan kehitysmaaksi.

Vuonna 1840 Kuopioon tuli Säämingistä eli nykyisen Savonlinnan-Punkaharjun seudulta uudella kulkumuodolla eli sisävesilaivalla Kustaa Raninen. Hän aloitteli uraansa J.V. Snellmanin ystävän O. W. Roeringin kaupassa alkuun juoksupoikana edeten myymäläapulaiseksi ja edelleen yrityksen kirjanpitäjäksi. Kahdentoista vuoden kuluttua tämä tarmokas nuorimies perusti yrityksen Gustav Ranin nimellä. Tukkukaupan myötä liikkeestä tuli Kauppahuone, joka on Savon vanhin ja samalla Suomen vanhimpia.

Aleksanteri II nousi Venäjän johtoon vuonna 1855. Vuoden päästä avattiiin Saimaan kanava, jolla oli suuri vaikutus lähivuosikymmenien kehitykseen. Kuopiossa Kustaan torin ympärillä oli kuusi kauppaa. Maaorjuuden kotimaassaan Venäjällä lopettanut uudistaja-tsaari pyrki kehittämään valtakuntansa taloutta muuallakin, kuten Suomen Suur-Ruhtinaskunnassa. Täällä hän suosiollisesti myönsi vapauttaa lopullisesti Ruotsin ajoilta alkaneen ja viisisataa vuotta kestäneen maakauppa-kiellon eli kauppoja sai alkaa perustaa ympäri maata!

Vaatimuksista mainittiin seuraavaa: "Asetus kauppa-puotien asettamisesta maalle ja miten niissä kauppaa tehtäköön, annettu Helsingissä 19.12.1859  
§3 Jos mielii saadaksensa lupaa, maalla kauppapuotiansa pitää, vaaditaan että hakija on Suomen kansalainen, ripillä käynyt, hyvämaineinen ja omassa vallassansa sekä omaisuutensa haltija, kuin myös taitaa selvälukuisesti kirjoittaa, lukua laskea ja tilikirjoja yleisen kauppa-tavan mukaan hoitaa").

Samana vuonna Juantehdas siirsi ruukkiyhteisöönsä kuuluneen rautakaupan kaupunkiin. Puodin mukana kaupunkiin tuli nuori myymälänhoitaja John Carlson. Tuotevaliomassa oli tehtaan tuotantoa eli uunin luukkuja, silitysrautoja ja vastaavaa rautakauppatavaraa. Myöhemmin Carlson osti osti liikkeen ja tästä alkoi Carlson-yhtiön tarina.

Vuonna 1862 julkaistiin ensimmäinen Suomenkielinen kirjanpidon oppikirja Augusti Liliuksen "Käytännöllinen opastus Yksinkertaisessa kirjanpidossa varsinkin tehdastelijoille ja Ammattilaisille". Voidaan sanoa että tiedosta oli huutava pula.

Aleksanteri II myösi myös pidettäväksi autonomian ajan ensimmäiset lakeja säätävät valtiopäivät, vuonna 1863. Saatiin asetus nimettomistä osakeyhdyskunnista, asetus äänettömistä eli kommandit-yhdyskunnista 24.11.1864 sekä Keisarillisen Majesteetin  Armollinen Konkurssisääntö Suomen Suurruhtinaskunnalle.

Välineet mahdollisivat myös uuden yritteliäisyyden kansallisen heräämisen innostamassa maassa. Päästiin mukaan höyryvoiman keksimisestä käynnistyneeseen "teolliseen vallankumoukseen". Kuopiossa aloitti uraansa Christian Hiltusen sekatavarakaupassa kauppa-apulaisena Herman Saastamoinen. Hermannista kehittyi myöhemmin menestynyt liikemies ja Syväniemen rullatehtaasta merkittävä työllistäjä. Edward Wallenius perusti kaupunkiin kenkäliikkeen.

Japanissa julkaisiin ensimmäinen kirjanpidon oppikirja vuonna 1873. Kuopiossa muutaman vuoden myymälänhoitajan kokemuksen jälkeen  Birger Hallman  perusti ensimmäisen liikkeensä vuonna 1875. Hallman yhtiö on pysynyt kehityksessä edelleen hyvin mukana ja tänä päivänä se sijoittaa digiteknologian yrityksiin.

Victor Basokevitschin ottama aikalaiskuva
Kuopiolaisesta myymälästä.

Vuonna 1887 perustetustettiin Kuopiossa Suomen ensimmäinen Suomenkielinen kauppakoulu. Koulun ensimmäinen rehtori oli Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta juuri valmistunut Kalle Aho, kirjailija Juhani Ahon veli. Ensimmäiseen johtokuntaan kuului myös monipuolinen kulttuurivaikuttaja sekä liikenainen Minna Canth.

Minna Canth Victor Barsokevittschin ottamassa kuvassa.

Vuonna 1887 aloitti myös toimintansa J.F. Dahlströmin virvoitusjomatehdas. Kaksi vuotta myöhemmin avattiin Savon rata, joka nosti ihmisten sekä rahdin liikkumisen aiempaan verrattuna aivan uudelle tasolle.

J.F. Dahlströmin virvoitusjuomatehtaan
ilmoitus vuonna 1891.

Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 verotulot alkoivat jäädä vuosisatojen korpivaelluksen jälkeen kotimaan hyväksi ja olemme onnistuneet kehittymään sadassa vuodessa Euroopan toisiksi köyhimmästä kolkasta monella mittarilla maailman menestyneimpien joukkoon. Eikä vähiten koulutuksen ansiosta.

Kuopion kauppakoulu 1906-1916 Kuva: Victor Barsokevitsch

Tänä vuonna Kuopion kauppakoululle tulee täyteen pyöreät 130 vuotta ja tuona aikana Kuopiossa on Savonian-ammattikorkeakoulun koulutusvastuujohtaja Kaija Sääsken mukaan valmistunut yhteensä yli 40 000 kaupan-, hallinnon- ja liiketalouden osaajaa (SS 30.10.2017 B3). Tiedon saantia ja yrittämistä ei ole täällä siis haluttu rajoittaa.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Nykyisen Suomen alueelta on ollut kansainvälisiä kauppayhteyksiä vuosituhansien ajan. 1500-luvulle asti täältä vietiin riistatalouden tuotteita ja tuotiin esimerkiksi suolaa. Seuraavaksi vientiin liittyi maa- sekä metsätalouden tuotteet suomalaisten nauttiessa tuotikahvista. Teollisen vallankumouksen myötä on tuotu ja viety erilaisia teollisuuden tuotteita. Tänä päivänä viedään teknologiaa ja ajetaan tuontiaudeilla. Suomalaista osaamista tarvitaan myös tulevaisuudessa.

(1. Kotiseutuni Savo Suomen maakuntajulkaisu Oy, Kirjapaino Oy Savo Kuopio 1972)

Tiukasti vaan härkää sarvista kiinni ja
hommaa hallintaan maailman
vanhimmalla härkämarkkinalla.