Arnold Shultz

 Arnold Shultz (1886–1931) oli yhdysvaltalainen viulunsoittaja ja kitaristi. Arnoldia pidetään yhtenä merkittävimmistä Yhdysvalloissa kehitetyn peukalo sormisoitto- eli thumb picking soittotyylin pioneereista. Näin siitäkin huolimatta että Shultzin soittoa ei löydy yhdeltäkään tunnetulta tallenteelta.

Sen lisäksi Arnold on yksi tärkeistä henkilöistä bluegrassin takana. Muusikkolegenda Bill Monroe on kertonut Shultzin vaikuttaneen soittoonsa. Monroen setä Uncle Pen soitti yhdessä Arnoldin kanssa.

 Arnold Shultz.

Arnoldin isä David Shultz oli syntynyt orjuudessa Ohion piirikunnassa McHenryssä 25. joulukuuta 1844. Davidin isän nimi oli Henry Shultz. Orjatilan oli perustanut alunperin yli viisikymmentä vuotta aiemmin Matthias Shultz. Matthiaksen kaksi poikaa Joseph Thomas Shultz ja Charles Shultz isännöivät tilaa Davidin syntymän aikoihin. Vuoden 1850 väestönlaskennan orjaluettelossa he omistivat yhdessä 6-vuotiaan David nimisen poikaorjan. Sisällissodan päätöksenä orjat vapautettiin vuonna 1865. 

Vuonna 1870 väestönlaskennassa David oli muuttanut asumaan 10 mailin päähän Ohion Cromwelliin. Paikalla oli asunut aiemmin valkoinen seppä Jacob B. Stewart. David meni naimisiin. Ensimmäinen vaimo oli vuonna 1872 vihitty Mary M. Reynolds. Parille tuli kaksi lasta Eddie ja John. Jo vuonna 1880 David oli eronnut perheestään.

Davidin toinen vaimo oli Elizabethin "Lizzie" Smith (1870-1920). Lizzie oli syntynyt vapaana. Hän oli kotoisin 35 mailin päästä Daviess Countysta Owensborosta. Davidin kuolintodistuksen mukaan pari oli vihitty 2. marraskuuta 1882, jolloin  Lizzie olisi ollut 12 vuotias lapsimorsian ja sulhanen peräti 38 vuotias? 

Arnoldin syntymän jälkeen vuonna 1886 Lizzie-äiti oli 16 vuotta vanha ja isä David 42 ikäinen. Neljätoista vuotta myöhemmin vuoden 1900 väestönlaskennassa Arnoldin (14) todettiin osaavan lukea ja kirjoittaa. Hän työskenteli jo tuossa vaiheessa isänsä kanssa päivät Ohion piirikunnan hiilikaivoksessa asuen vanhempiensa luona. Arnoldille tuli kaikkiaan kymmenen nuorempaa sisarusta. Lähellä asui isän sisko perheineen. Rouva Griffinin perheessä oli 12 lasta.

Arnold musisoi vapaa-ajat. Serkkujen kanssa muodostettiin Shultz Family Band. Arnold soitti bändissä kitaraa sekä viulua. Serkku Luther soitti pystybassoa ja Lutherin veli Hardin soitti banjoa. Vuonna 1911 bändiin liittyi 18 täytettyään Ella Shultz Griffin. Hän oli Lutherin ja Hardin nuorempi sisko. Kokoonpano vaihtui vuosien aikana. 

Päivisin Arnold työskenteli Ohion piirikunnan hiilikaivoksissa, iltaisin ja viikonoppuisin hän soitti bändin kanssa tansseissa. Heidän soittamaansa musiikkia kutsuttiin nimellä hillbillyksi. Tästä kehittyi nykyään tunnetut Bluegrass- ja Country-musiikki.

Ella muisteli myöhemmin. -Soitimme vain Ohion piirikunnan ympäristössä. Luulen, että paikka johon me menimme kerran oli Rosine (noin 13 mailin päässä Shultzin kodista Prentississä). Oli kylmä, mutta joku nainen järjesti meille illallisen ja käski meidän tulla käymään. Keikan aikana heillä oli hauskaa. Luulen, että he tanssivat seuraavan aamun klo 11 tai 12 asti. Olimme alkaneet soittaa illaalla noin klo 18 tai 19. -Menimme aikaisin ja lopetimme myöhään.

Ella Shultz Griffin

-Allen sanoi, että paikka oli todennäköisesti Moses Raglandin koti. Ragland oli entinen Ohion piirikunnan virkailija. Hän viihdytti usein ystäviään tansseilla talonsa suuressa huoneessa tai kesällä ulkona nurmikolla. 

Prentiss - Rosine.

Tuohon aikaan Shultz saattoi viipyä serkkujensa luona viikkoja kerrallaan. – Hän asui silloin Williams Minesissa (lähellä McHenryä), mutta hän tuli Prentissiin. Joskus hän viipyi kaksi viikkoa kerrallaan. Soitimme vaan ja naapureita kulki paljon kylässä, rouva Griffin muisteli hymyillen.

-Yleinen käsitys on että Arnold ei koskaan mennyt naimisiin. Monet heistä ketkä vielä muistavat hänet on sanoneet, että hänellä oli musiikin lisäksi kaksi rakkautta - viski ja naiset. Hän oli omissa maailmoissaan soittaessaan, mutta kyllä hän ymmärsi myös seuralaisten päälle, rouva Griffin nauraa. 

McHenrystä kävellen noin kolmen ja
puolen tunnin matka Prentissiin.

David-isä kuoli 74 vanhana Central Cityssä, Muhlenbergin piirikunnassa 6. tammikuuta 1918. Arnold Shultz ilmoittautui ensimmäisen maailmansodan kutsuntoihin 12. syyskuuta 1918. Saman vuoden elokuussa oltiin laajennettu ilmoittautumislakia niin, että kaikkien 18-45 vuotiaitten miesten tuli ilmoittautua kutsunnoissa. 

Arnoldin syntymäajaksi merkittiin 23. helmikuuta 1884. Hän asui tuolloin McHenryssä, jossa hän työskenteli kaivosmiehenä Williams Coal Companyssa. Shultzin lähimmäksi sukulaiseksi merkittiin (äiti) rouva Lizzie Shultz McHenrystä. (Lähde: ensimmäisen maailmansodan rekisteröintikorttiluonnokset 1917-1918 verkkosivusto Ancestry.com.) 

Ensimmäisen maailmansodan aikainen rekisteröintikortti.

Tammikuussa 1920 laajeni kieltolaki (The Volstead Act) koko valtiota koskevaksi laiksi. Saman vuoden väestönlaskennassa Arnoldin kerrottiin asuvan äitinsä Lizzien luona McHenry Precinctissä. Arnold oli silloin 34-vuotias edelleen sinkku ja työssä hiilikaivoksessa. Noihin aikoihin Yhdysvaltojen lisäksi Suomessa oli kieltolaki.

Arnold Shultz tapasi samana kesänä soittomatkallaan  Muhlenbergissä asuneen Kennedy Jonesin (20). Jones oli lempinimeltään Jonesey. He tulivat tutuiksi ja Kennedy oppi Arnoldilta paljon sointuja sekä peukalosoittotekniikkaa. On kerrottu että Jonesey olisi kirjoittanut thumb picking klassikon Cannon Ball Rag, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta. On myös esitetty että biisi olisi saattanut olla alunperin lähtöisin Arnolidlta. Kennedyn kitaran soittoa löytyy (ainakin) yhdellä tallenteella, Honky Tonk artistin Skeeter Bonnin vuoden 1955 levytyksellä Rock-A-Bye Baby.

Kennedy Jones.

Vuonna 1922 Arnold Shultz oli 36-ikäinen kun hän liittyi väliaikaisesti  rumpali Forrest “Boots” Faughtin johtamaan bändiin. Forrest oli Arnoldia paljon nuorempi, 20-vuotias syntyperäinen McHenryn asukas. Hän muistelee:

Forrest Faught, kuva: Jim Burton.

-McHenryssä tanssittiin joka ilta, se jatkui talosta taloon. Kaikki vaan hyppäsivät ylös ja alas. He sanoivat sitä taaperotanssiksi. Näin siellä kerrankin eräänä yönä niin paljon porukkaa kerroksessa, että lattia petti alta. 

-Arnold asui siinä vaiheessa Hartfordissa, (26 mailin päässä Owensborosta) muisteli Faught. -Hän oli soittanut jo kauan ennen tunsimme toisiamme. En muista tarkalleen, kuinka törmäsin häneen. Luulen, että kuulin hänen vain soittavan jossain. Soitimme yhdessä noin vuoden verran. Arnold oli yhtyeen ainoa värillinen mies. 

Hän oli ensimmäinen henkilö, jonka kuulin soittavan kitaraa. Hän käytti taskuveistä kitaran kaulalla saadakseen steel-äänen. Se oli ennen kuin lapsteelkitaroita ja teräspuikkoja esiteltiin ihmisille. Harmi, ettei meillä silloin ollut vahvistimia. Tanssisalin melussa, jos olit 40 metrin päässä bändistä, et voinut kuulla soittoa. 

On hyvinkin mahdollista että Arnold on tavannut matkoillaan Sylvesterin. Tuohon aikaan ihmiset kulkivat Owensboron ja Louisvillen välillä Ohio-jokea pitkin jokilaivoilla. Smoketownissa Louisvillessä asuneen mustan muusikon Sylvester Weaverin. Weaverin vuonna 1923 levytys Guitar Rag on vanhimpia tunnettuja vaihtobasso-tyylin tallenteista.

Sinä vuonna tapahtui paljon kaikkea jännittävää, Faught jatkoi. -Soitimme tansseja Cromwellissa säännöllisesti joka lauantai-ilta puolen vuoden ajan. Se oli vanha puurunkoinen koulurakennus, josta oli tehty salakapakka (kiellon aikana!). 

Faught virnistää muistellessaan yötä, jolloin he soittivat tuon pienen tienvarsikapakan kiinni. -Arnold soitti viulua sinä iltana. Hänellä oli aina leveälierinen musta hattu päässään. Hän ripusti sen sitten vanhan tuolin selkänojaan. 

Cromwell.

-Siellä oli jotkut ottaneet rähinäpontikkaa. Ohjeistin jatkamaan soittoa, koska yleensä piti se yleisön rauhallisempana. Mutta keino ei toiminut sinä yönä. 

-Aina silloin tällöin Arnold kurkotti ympärilleen saadakseen hattunsa. Sanoin: -Soitetaan vielä yksi, Arnold, ja hän alkoi soittaa viulua ja minä soitin rumpuja. Mitä pitempään soitimme, sitä rajummaksi meno yltyi. 

-Lopulta yleisöstä lensi mies syliini ja minä, Arnold, rummut ja kaikki oltiin samassa kasassa. Arnold tarttui hattunsa ja pakenimme kadun toiselle puolelle. Tappelu jatkui sisällä. Palasimme takaisin seuraavana lauantaina eikä sinne tullut enää ketään. 

Faughtin bändi soitti monissa hurjissa paikoissa hyvin pienellä palkalla. -Soitimme avaustanssit Rosinen Twin Hills Dance Hallissa, hän muistelee. -He maksoivat 3 dollaria klo 19 - 24 keikasta, koko bändille! Paikalla oli huono maine, mutta ei se ollut sen huonompi kuin mikään muu yökerho tässä maassa siihen aikaan. 

-Central Cityssä paikka nimeltä Hollywood ja  Green Riverillä South Carrolltonissa Kincheloe's Bluff . Ne olivat samanlaisia paikkoja, Faught jatkoi. -Kincheloe's Bluff oli rakennettu lautalle, jonka sivuilla oli kaide. Tungoksessa tanssivilla ihmisillä ei ollut mahdollisuuksia nähdä eteensä kun he purjehtivat kaiteen yli jokeen. Faught jatkoi -Minulla oli silloin neliosainen keikkapuku ja Arnoldilla viisi. 

Central City Ike Everlyn sekä
Everly Brothersien koti

Faught muisteli  -Vuokrasin kerran vanhan Doctor Bean Opera Housen Hartfordista tanssia varten. Mies tuli luokseni ja sanoi -Minulla ei ole penniäkään rahaa, mutta haluan tanssia. Olisitko kiinnostunut vaihtamaan tanssilipun gallonaan moonshinea? 

-No, otin gallonan ja laitoin sen lavalle. Kun tanssit oli ohi, John Phipps ja Arnold makasivat lavan takaosassa. Se oli vähän liikaa heille. Arnoldilla oli hänen iso musta hattunsa. Laitoin hänen palkan rinnanpäälle hattuun Faught muisteli nauraen. 

Faught muisteli että joskus keikalla sanottiin -Hei, sinulla on värillinen viulu. Emme halua sitä. Vastasin -Syy siihen miksi mies on täällä on se, että hän on hyvä muusikko. Väri ei tarkoita yhtään mitään. Et sinä kuule väriä. Kuulet vaan musiikkia. 

Arnold mursi rodulliset ennakkoluulot; -McHenryn ympärillä hän oli aina tervetullut valkoisiin koteihin. -Olipa sitten kyseessä maanviljelijän ladot, kaivostyöläisten kodit, mustien yhteisön piknikit tai varakkaiden valkoisten kodit, niin hän oli Ohion piirikunnan ykkösmusiikkimies. Suuri joukko väristä riippumatta tuli kuuntelemaan häntä keikoille. Se oli jotain epätavallista.

 -Shultz oli paljon edellä aikaansa siinä kitarassa. Se oli joku vanha yleisesti myynnissä ollut litteä kitara, joka luultavasti ei ollut maksanut uutena yli 20 dollaria. 

Arnold opetti toisille muusikoille juttuja sekä sointuja. Eräänä iltana yhtye kokoontui hiilen alla Renderissä ruohosäkin kanssa, joka oli täynnä kotiruohoa harjoituksia varten ja Shultz mullisti heidän musiikkinsa. 

-Silloin kaikki käyttivät vain kolmea sointua G, C ja D. Siinä kaikki mitä osasivat soittaa. Sinä iltana soitimme biisin See You In My Dreams. Arnold näytti meille, mitkä soinnut siihen pitäisi oikeasti laittaa. Siitä lähtien soitimme sen biisin ja monia muita kappaleita laajennetulla soinnutuksella.

-Ohion piirikunnassa Kentuckyssä yhtye matkusti jalan, hevosrattaissa tai -maantievaunulla. Silloin tällöin matkattiin jäniksenä junassa (Central City - Owensboro)ja kylmää kyytiä vahvistettiin jake-kannulla. -En tiedä mistä se oli tehty. Se ei ollut viskiä, mutta se oli kuumaa kuin tuli, Faught nauraa.
-Matkat naapuriin Muhlenbergin piirikuntaan tehtiin kuitenkin toisinaan autolla, hän lisää. 

Kuten arvata saattaa, niin lopulta Arnold pidätettiin vuonna 1922 kieltolain rikkomisesta eli viskin kuljettamisesta ja hallussa pitämisestä (Owensboro Messenger, Owensboro, KY, 18. marraskuuta 1922, s. 8). Samalla tavoin kuten Shultz niin myös Faught työskenteli kaivoksissa. -Lapioin hiiltä koko päivän ja soitin koko yön, hän muistelee. 

Bill Monroe kuuli Shultzia 12-vuotiaana vuonna 1924. Historioitsija Bill Malone on maininnut
-Monroen ensimmäinen varsinainen esiintymiskokemus ja maksettu keikka tulivat kantritansseissa Rosinessa Charlie Monroen ja Arnold Shultzin keikalla.

Bluegrass-historioitsija Steven Price on sanonut -Monroe oli erityisen vaikuttunut Shultzin sujuvasta siirtymisestä sointujen välillä sekä hänen bluessoittostaan. Monroen setä Uncle Pen musisoi usein Arnoldin kanssa.

Uncle Pen (Pendleton Vandiver) kädessään tahtipuikko,
Arnold viulun ja Luther-serkku pystybasson kanssa.
(kuva: Roger Givens).

Nolan Baize Hortonista johti Gold Nuggetin hiilikaivoksia vuosina 1925-26 ja hän myös järjesti tansseja. Shultz työskenteli hänen kanssaan usein päivin ja öin. -Arnold työskenteli minulle ja kahdelle muulle kaverille. Meillä oli kaivokset vuokralla noin kaksi vuotta. Shultz oli hyvä työmies, ei aiheuttanut ongelmia ja oli ahkera. Hän ei ollut kovin puhelias. Shultz latasi hiiltä purkupaikalla ja Baize punnitsi sen. 

-Hän ei juurikaan harrastanut tanssia mutta saattoi sitten kyllä lähteä tanssimaan hyvän ystävän pyytäessä. Arnold vaikutti sille, ettei halunnut tulla kuuluisaksi muusikkona. Hän näytti aina haluavan saada elantonsa työstä. 

Baize myös uskoo että tarinat Shultzin naisista ja viinasta ovat usein liioiteltuja. -Hän saattoi ottaa drinkin tai kaksi, mutta en muista koskaan nähneeni häntä humalassa. Eikä hän ollut todellakaan tyrkyllä naisten perään.

-Mutta hän osasi todella kitaran näppäilysoiton! Shultzin soitto saattoi kuulostaa enemmän (ragtime) pianolle kuin kenenkään, jonka soittoa olen koskaan kuullut. Hän tiesi paljon sointuja ja otteita ja mihin ne laitettiin. Hän käytti myös sormiaan. 

-Hän pystyi soittamaan mitä tahansa, mitä keksit pyytää. Jos hän kuuli levyn, hän saattoi istua alas ja soittaa sitä kappaletta hetken kuluttua. Mutta en koskaan kuullut hänen laulavan. Se soittaminen oli lahja, joka hänellä oli.

Baize muistaa illan, jolloin hän pyysi Shultzin mukaansa latotansseihin Gilbert Wrightin tilalle, noin neljän mailin päähän Hortonista. Yhteen nurkkaan rakennettiin lavaa muusikoille, joihin kuuluivat Charlie ja Birch Monroe, Cleve Baize ja Shultz. Musikaalisen Monroen veljeksistä vanhinmman Birch Monroen mieleen oli jäänyt Shultzin viulun soitto. -Hän oli melko hyvä muusikko ja myös hyvä kaveri. Hän soitti vanhaa hyvää viulua.

Mose Rager Drakesborosta muisteli myöhemmin. -Kennedy Jones on mies, joka opetti minut soittamaan poiminta-tyylillä kuistillaan Cleatonissa vuonna 1925. Hän oli oppinut paljon asioita Arnold Shultzilta. Hän tunsi Arnoldin erittäin hyvin ja muistan Jonesin puhuneen Arnoldista usein. Rager ei ole varma mitkä soinnuista ja poimintatekniikoista, mitkä hän oppi Kennedyltä 14 ikäisenä, olivat peräisin Shultzilta.

-Mutta jotain niistä varmasti oli. Peukaloplektratyyli oli Jonesin keksintö. Rager Arnold soitti peukalolla ja sormellaan. Rager välitti oppimaansa Travisille, joka Atkinsille ja niin edelleen. Toinen kitaristi, jolle Jones neuvoi oppimaansa oli Ike Everly, The Everly Brothersien isä!

3. tammikuuta 1926 Arnold esiintyi Vanhojen viulujen kilpailussa oikeustalossa Hartfordissa Ohion piirikunnassa (Owensboro Inquirer, Owensboro, KY, 5. tammikuuta 1926 s. 2). 

Shultz jatkoi Faughtin yhtyeen jälkeen mandoliinia soittaneen Walter Taylorin kanssa. -Hän oli toinen Ohion piirikunnan merkittävimmistä mustista muusikoista. Walter ja Arnold tulivat kerrankin kaivoksen palkkojen maksupäivänä McHenryyn. He saivat hatun täyteen rahaa vain istumalla kadulla soittamassa. Eivät he kehottaneet antamaan tippiä. He vain soittivat ja ihmiset kävelivät heidän ohi heittäen automaattisesti heille rahaa.  

Vuonna 1927 koululaiset matkatessaan junalla Dundeesta Hartfordiin saattoivat kuulla Arnoldin soittoa koska hän oli usein junassa ison kitaransa kanssa. 

Vuoteen 1928 mennessä Arnold palasi musisoimaan Hortonin alueelle tunnetun banjonsoittaja Clarence Wilsonin sekä viulunsoittaja Pendleton Vandiverin kanssa. Pendleton tunnetaan paremmin Bill Monroen Uncle Pen-setänä. 

-Shultz soitti isäni ja Pen Vandiverin kanssa tansseissa, joita Thad Kassinger piti vanhassa Rosinen liikkeessä muisteli Flossie Wilson Hines Hortonista. -He kulkivat ympäri piirikuntaa.  

Arnoldista on tiettävästi olemassa
vain kaksi valokuvaa. Tässä hän soittaa
Uncle Penin kanssa.

-Työskentelimme koko päivän tilalla ja kävelimme illalla tanssimaan. Tanssit kestivät keskiyöhön asti. Kun tanssit oli ohi, ihmiset kyselivät -Arnold, tuletko takaisin? ja hän sanoi -Joo. Kävelimme lyhtyjen kanssa tai kuljimme rattaissa monet kerrat Rosinen yläpuolelle tanssimaan. Kerran satoi lunta ja siellä tanssittiin sitten aamukahteen saakka. Kukaan ei päässyt töihin seuraavana päivänä.

-En tiedä, mistä he olivat löytäneet Arnold Shultzin mutta hän oli kitaristi. Hän osasi soittaa musiikkia. Hän oli jotain muuta kun muut. Jos kuulit jonkun soittavan hänen jälkeensä niin se oli kuulosti sahaamielle tai jotain. 

Joskus noina vuosina Shultz työskenteli myös Bond Brothersille lastaten juniin menevää tavaraa Rosinessa. Rouva Donnie Crowder muisteli, että Shultz opetti hänen miehelleen soittoa varikolla taukojen aikaan. Herra Crowder oli Illinois Centralin agentti Rosinessa. 

Vuonna 1930 suuren laman aikaan väestönlaskennassa Arnold listattiin Butler Countyn Morgantownin piirikuntaan. Hänen sanottiin olevan tuolloin 45-vuotias. Ammattia ei mainittu. Hänet oli listattu naimisissa, mutta hän asui yksin. 

Vuoteen 1931 mennessä Shultz vietti paljon aikaa Butler Countyssa mustan teurastajan Beecher Carsonin perheen luona ja hän soitti edelleen tansseissa.

Huhtikuussa 1931 Shultz palasi Prentissiin tapaamaan sukulaisiaan. Ella muisteli -Hän asui talossamme viikon ja sitten hän lähti Morgantowniin. Arnold palasi kolmen pojan kanssa, ja he viipyivät melkein yöhön asti. Sitten he lähtivät Morgantowniin tanssimaan. Sinä yönä he sanoivat, että hänen viskissään oli myrkkyä. 

Arnold Shultz kuoli Morgantownissa, Butler Countyssa, KY:ssä 14. huhtikuuta 1931. Hänen kuolintodistuksessaan kuolinsyynä oli sydänsairaus, mitraalivuoto. Hänen kuolintodistuksensa informaattori oli Clarence Hill Morgantownista. 

Hill mainitsee, että Arnold oli sinkku, 49-vuotias, syntynyt 1882 Ohion piirikunnassa, KY:stä Dave Shultzille (syntynyt Ohio County, KY) ja Lizzie Shultzille (syntynyt Ohio County, KY). Arnold haudattiin Morgantownin värillisten hautausmaalle. 

Hautausmaa tunnetaan nykyään nimellä Bell Street Cemetery. Hautapaikkaa ei ilmeisesti koskaan merkitty. Suuri lama oli tuohon aikaan saavuttamassa pohjan. Sukulaiset eivät edes tienneet Shultzin kuolemasta ennen kuin hänet oli jo haudattu. 

-Emme tienneet siitä mitään ennen kuin hän oli kuollut ja haudattu, rouva Griffin sanoo. Enkä usko, että Arnoldin hautapaikkaa oli edes merkitty. Butler Countyn hautakiviluettelossa ei mainita hänen nimeään. Mutta paikalta löytyy nykyään Arnoldin muistokivi.

 Morgantownin kaupungin vuonna 1994
lahjoittama muistokivi värillisten 
30-luvun hautausmaalla.