1972-1975 Stagg SG (MIJ)

Olen joskus miettinyt että olisi kiva saada käsiin vielä kerran kautta aikain ensimmäinen omistamani kitara. Tai sitten mahdollisimman lähelle samanlainen soitin. Silloin tällöin olen sitten käynyt katsomassa muusikoiden.netissä onko näitä liikkeellä. Ei ole ollut, paitsi muutama viikko sitten tuli ensimmäistä kertaa vastaan ja vieläpä kaksin kappalein! Toinen oli täydellisen samannäköinen, toisessa taas oli pieniä eroja. Myyjä ei tiennyt kitarasta mitään muuta kuin että se on tullut hänelle "böndeltä" eli jostain keskeltä ei mitään. 

Stagg vuosimalli 1972-1975

Samalla tajusin että nythän eletään 40-vuotis"taitelija"juhlavuotta! Hehe! Ensimmäinen soittimeni silloin vuonna 1980 oli reilun viisi vuotta vanha Stagg eli muutaman vuoden päästä se on 50-vuotias kitara. Myyjä pyysi soittimesta 380 €. Sanoin että alkuperäisessä kunnossa olevan soittimen keräilyarvo on mielestäni korkeintaan 250 € mutta tarjoan tunnesyistä 340 € (vuosi 2020). 

Seitsemän vuotta sitten selvittelin tietoja Stagg SG kopioista ja silloin selvisi että samaa Japani kopiomallia oli myyty eripuolella maailmaa eri nimillä. Nyt selvittelin asiaa uudestaan ja seitsemässä vuodessa nettiin on tullut runsaasti uusia tiedonmurusia. Tämä on "ninja"-kitara.

Stagg ennen 50-vuotishuoltoa ja atomeiksi purkamista.

Nuorten tuleminen mukaan kuluttajamarkkinoille oli alkanut Amerikasta 50-luvulla. Kuusikymmentäluvulle tullessa sodasta toipuvassa Euroopassa sekä Japanissa nuoret alkoivat päästä mukaan kuluttamaan. Kuusikymmenluvun alussa tuli kitarabuumi. Amerikassa ja Japanissa suosioon nousi The Ventures ja Euroopassa The Shadows. Sitten tuli The Beatles, elettiin yleisen vapautumisen aikaa. 

Nuorisokulttuurit jakaantuivat pian pop, rock ja folk tyyleihin luoden soittimille kuten kitaroille ennennäkemättömään kysynnän. Näin pelkästään Japanissa oli vuosina 1964-1968 jopa 80 kitaratpajaa! Suurin osa näistä toimi Matsumoton alueella (usein Matsumoton lääni sekoitetaan Matsumokun tehtaan kanssa).

Tarkemmin tutkittaessa selvisi että soitinta ei ole
koskaan huollettu ja on täydellisen alkuperäinen.

Kulutushyödykkeiden kuten tässä tapauksessa kitara hinta koostuu seuraavista tekijöistä.

Hinta = Materiaali + Kokoonpano + Tuotemerkki + Kuljetus, jakelu 

Japanilaisten menestyminen soitinmarkkinoilla oli seurausta kuluttajaryhmälle sopivan hintaisista tuotteista. Nuorilla alkoi olla rahaa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin Amerikkalaiset soittimet maksoivat. 

Nauhojen puhdistus ja kiillotus: 1. Teräsvilla + vesi
2. Karhunkieli + vesi. 3. Hiomatahna + puuvillaliina 

Hiomatahnalla hankauksessa alkoi jo suojaus irrota mutta se
ei haittaa. Näkee miten paljon likaa on kertynyt nauhoihin.

Kaulan puhdistus keittiön yleispuhdistukseen tarkoitetulla
miedolla saippualiuoksella: Jatketaan kunnes likaa ei enää irtoa
eli nyt seitsemän kertaa kostutus ja pyyhintä.

Puhdistetun ja kuivatun kaulan öljyäminen:
Levitetään otelautaöljyä puhtaalla puuvillaliinalla,
annetaan imeytyä ja pyyhitään liiat pois.

Materiaalivalinta tehtiin Japanissa sodanjälkeisen niukkuuden opettamana mahdollisemman edullisesti. Metallia käytettiin sen verran kuin sitä tarvittiin täyttämään tehtävänsä. Puuosissa ei tarvittu kalliita erikoispuita vaan lankkuun kelpasi vaneri ja kaula puusta joka piti sen suorassa. Otelautaan saatettiin käyttää ruusupuun asemasta jakarandaa. Sähköt samoilla periaatteilla. Kaikki tämä tuotettiin isoissa erissä, jolloin materiaalikustannukset soitinta kohti jäivät pieneksi. 

Joku sanoo että jo on rihvelit osat, toinen ettei näiden paino katkaise
kamelin selkää. Joka tapauksessa oikein säädettynä hoitaa hommansa.

Mekaanisten alkuperäisten halpaosien kuten
avovirittimet ja Jaguar-mallinen tremolon huolto:
öljyäminen, käyttäminen ja liikojen öljyjen pyyhintä.

Kokoonpanotyö vaikuttaa yleensä merkittävästi tuotteiden hintaan. Nykypäivänä esimerkiksi Ikean menestyksen "salaisuus" on että jätetään kokoonpanotyö pois kokonaan tuotteen hinnasta! Kuusikymmentä-luvun alussa puusepänteollisuuden supistuessa Japanissa oli runsaasti saatavilla ammattitaistoista työvoimaa. Japanilaisten yritysten kannalta paras asia oli tietysti se että työn hinta oli Amerikkalaiseen verrattuna tosi halpaa.

Hihnatappi oli kiinnitetty useaan kertaan, korjaus:
Täytetään liimaamalla tulitikkuja ja 
katkaisu varovasti mattoveitsellä.

Aiemmat lakan paikkaukset pois vaimoväen tuotteilla
ja uutta mahdollisimman sopivaa sävyä tilalle.

Koskapa kaulan kiinnitys oli löystynyt tuli sinnekin
täytepuuta liimattavaksi mutta ei täyteen asti.

Kuusikymmentä-luvun mittan Japanilaisen puusepäntyön hinta alkoi nousta. Vuonna 1968 olemassa olevat markkinat alkoivat täyttyä uuden kysynnän hiipuessa. Nixon laski dollarin kellumaan ja Jenin arvo alkoi nousta. Kysyntä hyytyi ja kitaratehtaita alkoi kaatua niin Japanissa kuin Amerikassa. Japanissa konkurssiin meni peräti viisikymmentä tehdasta. Kilpailu markkinoilla kiristyi jäljelle jääneillä. Vastauksena kysynnän hiipumiseen Amerikkalaiset alkoivat heikentää laatua (myöhemmin tunnetuin seurauksin). Japanilaiset puolestaan jakoivat tuotantonsa kahteen osaan paremmat soittimet ja budjettihintaiset kitarat. Sitten tuli vielä öljy-kriisi.

Budjettihinta tarkoittaa edullista kulutushyödykettä, joka sopii kaikille kukkarolle ja josta taloudenpito ei sakkaa. Tarkoittaa siten myös sitä että budjettitasoa paremman soittimen hankkiessaan elää leveämmin kuin on sillä hetkellä varaa. Se täytyy sitten rahoittaa jotenkin, ulkopuolisella rahalla kuten velalla tai osamaksulla. Tästä lienee lähes jokaisella soittajalla kokemusta.  

Japanissa budjettihintaluokan kitaroista käytettiin nimitystä opiskelija- tai kansankitarat. Aivan oikein, kuten Saksalainen automerkki on "Wolks Vagen" eli kansan auto. Merkitys oli täsmälleen sama eli hoitaa tehtävänsä ilman kromeluureja sekä on edullinen. Kehittyneempien mallien tultua markkinoille Euuroopassa menestysmalli kupla-folkkaria rakennettiin vielä Brasilian tehtaassa Etelä-Amerikan markkinoille mielettömät määrät! Nykyään Eurooppalaisten budjetti-luokkaan kehitettiin Skoda. Tämän päivän WV:t ovat nimestään huolimatta ihan muuta kuin "kansan" autoja.

Lankku ennen käsittelyä.
Huomaa että tätä ei ole jyrsitty CNC-koneella.

Ruttuvoidetta pintaan, kuivahdus ja
puuvillakankaalla pyörivin liikkein jynssäämään.

Lankun loppukäsittely, suojaa naamaan ja pyyhintä.

Tuotemerkki antaa kulutushyödykkeelle (immaterialistista) arvoa kuten vaikkapa Coca-Cola, Mercedes Bents, Gibson, Fender tai Harley Davidson. Tuotteen arvoa voidaan nostaa tuotekehittelyyn käytettävillä panoksilla mutta siitä huolimatta se voi heitellä voimakkaasti kuten vaikkapa Nokia. 

No oli niin tai näin kuusikymmentä-luvulla Japanilaisten soittimien tuotemerkin arvo oli 0 € luokkaa. Laadun parantuessa seitsemänkymmentä-luvun puolelle tultaessa soittimien arvo ja valmistajien itsetunto lähtivät nousemaan tosin kopiokitaroilla. Luotiin sitten edullinen opiskelijaluokka 

 

Kytkentä on suoritettu rivakan näköisesti,
sen on suorittanut Ninja.

Kontaktispraytä sähkömekaanisiin osiin kuten potikoiden varsiin
ja liikuttelua. Lopuksi liikojen aineiden pyyhintä.

MIJ mikit on valmistanut Maxon, joka 
tunnettiin myöhemmin TS-808 valmistajana.

Kuljetus ja jakelu tapahtui Japanilaisilla massatuotanto-ajatteluperiaatteiden mukaisesti suurissa erissä merirahtina tukkukeskusten kautta, jolloin kustannus kappaletta kohti jäi pieneksi. Budjettihintaluokan kitaroiden jakelu lisäksi tapahtui marketeissa (tänä päivänä esimerkiksi Claes Olhsonilla) ja suurten välimatkojen maissa postikuvastomyyntinä. Nykyaikana jakelu tapahtuu maailmanlaajuisesti (ja viimeisimpänä paperilehdet lopetti Thomann). Postimyynti edellyttää molemminpuolista vahvaa luottamusta ja tänä päivänä on kehitetty helppoja palautusjärjestelmiä kuten Zalando ja helppoja maksujärjestelmiä kuten Klarna.

Satulan vaihto: Vanhan irrottamiseksi kopsautus tasaisella,
mahdollisimman laajalle alalle nauhojen suunnasta.
Uuden liimaus, kaksi tippaa pikaliimaa ja kuivausaika.

Aikaa myöten on kaulatasku väljistynyt jeesus-teipin
verran, tiivistyksellä siitä tuli jämäkkä.

Vuonna 1973 maailmaa kohtasi öljykriisi. Suomalaisista muilla ei ollut varaa ostaa Gibsoneita kuin Albert Järvisellä ja Jukka Tolosella. Fazer-musiikista saattoi mattimeikäläinen ostaa laadukkaan mutta edullisen Gibson SG:n näköisen kopiokitaran  Ibanez merkkisenä. Jos rahat ei riittäneet Ibaneziin, ei hätää saatavilla oli samalta tehtaalta tullutta Ibanezin kansan-kitaramerkkiä nimeltään Cimar. 

Cimarin esite vuodelta 1975

Euroopassa näistä myynnissä oli Ibanezin omistama Cimar. Tämä oli erikoinen hybridi, jossa ulkonäkö oli kuin Gibson SG:stä "avoinkirja"-viritinpäineen. Talla ja mikrofonivalitsimet puolestaan on kuin Fender Jaguaarista jossa tallan peräkappaleessa vielä Bigsby-tyyppinen kampi luoden yhdessä varsin omaperäisen yhdistelmän. Eri puolilla maailmaa samaa kitaraa myytiin nimillä Stagg, Marlin, Maya, Sears, Lyle, Hondo, Raven, Pan, Cameo, Columbus, Belwood tai Hondo.

On-Off mikrofonivalitsimet.

Vuonna 1977 Gibsonin Amerikan emoyhtiölle Norlinille tuli mitta täyteen ja he haastoivat Ibanezin Amerikanyhtiön Elgerin käräjille. Asia kuitenkin sovittiin oikeustalon ulkopuolella. Noista ajoista on jääny elämään "oikeusjuttu" eli "Lawsuit"-nimitys aikakauden Japanilaisten vuonna 1970-1975 valmistamille kopiokitaroille. Käytettyjen soittimien markkinoilla oikeusjuttu aikakausi-nimitystä käytetään paljon ja harhaanjohtavasti. Vuodesta 1977 eteenpäin Ibanez lopetti Gibson lavan "avoin kirja"-kopioinnin muiden Japanilaismerkkien kanssa. Koska Amerikkalaispatentit eivät päteneet Japanissa oman maan markkinoille kopiointia jatkettiin.

V- ja T-merkit potikoiden päissä.

Entäs se tehdas jossa näitä kitaroita tehtiin? On esitetty että se olisi OEM-kitaroita valmistanut Matsumoku tai FujiGen. Alihankkijana FujiGen on valmistanut ajan saatossa paljon kopiokitaroita ja olen nykyään kohtuullisen varmaa että nämäkin SG:t valmistettiin siellä. Japanilaisien kopiokitaroiden tietoja on saatavissa useiden asian harrastajien kautta. Gibson-kopiointi loppui Matsumokun tehtaalla  Epiphonen tultua OEM tuotantoon vuonna 1969. Matsumoku välitti saamansa Gibson-kopiointitilaukset Fujigenille, joka valmisti ne alihankkijana. 

Kitaran ainoa tunnistemerkintä
on kaulalevyssä.

Huollettuna kitara osoittautui yhtä perushyväksi soitettavaksi mitä muistelinkin. Aloitussoittimena se olisi säätämisen jälkeen ok. Lankku on Gibson SG:tä ohuempi eli 31,5 mm paksu ja paino on ainoastaan 2,77 kg. Kokonaispituus on 38". Kitara on erittäin helppo/nopeasoittoinen matalien nauhojen, matalan actionin ja pienen radiuksen johdosta. 

Huollettu MIJ Stgg 1973-1975

Kaupallinen kopioiminen ei ole kovinkaan kunniakasta toimintaa. Soittimen hyvänä puolena voi sanoa että siinä on lyhyt skaala ja se on kevyt soittoinen. Kitara myös pysyy hyvin 12-vuotiaan käsissä, koska se on tosi kevyt (ainoastaan 2800 g). Tämän kitaran kanssa oppii virittämisen. Satulan uriin saattaisi vanhan kansan kitaristit laittaa lyijykynän lyijyä sekä kiristää tallan jousiruuvit riittävän tiukalle. Näitä kitaroita valmistettiin noin vuosina 1973-1980.

Nykypäivän Stagg-kitarat ovat kokonaan eri tuotantoa kuin 70-luvun soittimet, Leonardo Baldoccin johtama Belgialaisyhtiö on aloittanut tuotannon uudestaan vuonna 1995.