Gibson Les Paul ja tuunattu Vibrola

Gibson Les Paul sekä Voima

Gibson Les Paul Standard on ensimmäinen klassikkosoitin jonka onnistuin hankkimaan. Väritykseltään se on Honey Sunburst ja ostin sen uutena vuonna 1997 Kuopiosta Pitkäsen Jounin liikkeestä. Hän oli avannut pari vuotta aiemmin maaherrankadulle Flanger nimisen musiikkikaupan. Luultavasti liike oli ensimmäinen Kuopiossa, jolla oli Gibsonin edustus, ollen sitä seuraavan parin vuoden ajan.

Olin onnistunut työllistymään muutamien vuosien ajan päätoimisesti muusikkona. Saadessani sitten veronpalautuksia isomman määrän päätin sijoittaa rahat heti ja kestävästi. Muuten noin isoja rahoja, lähes 12000 mk (markkaa) en olisi koskaan saanut kokoon. Varsinkaan näissä hommissa. Kaiken kaikkiaan Suomessa musiikin sekä muusikoiden verokohtelu ei ole koskaan tehnyt alaa kovin houkuttelevaksi. Toisin on ollut asianlaita vuosikymmeniä vaikkapa Irlannissa tai Britanniassa. Jossa muusikkous on verovapaata tiettyyn tulorajaan asti.

Mutta joka hommassa tarvitaan kunnon työkalut, ei siitä tule mitään jäljitelmillä. Joten koesoitettuani kitaran olemme olleet siitä lähtien erottamattomat. Samalla yksi lapsuuden haaveistani viimein toteutui, kahdenkymmenen yhdeksän vuoden ikäisenä.

Keikalla uuden Gibsonin kanssa.

Les Paul mallin syntymiseen vaikutti Leo Fender niminen mies tuodessaan markkinoille kautta aikain ensimmäisen umpipuisen sarjatuotantokitara-mallin nimeltään Broadcaster vuonna 1950. Syntyi suoranainen villitys ja konservatiivisella Gibsonilla herättiin toimintaan saamaan osansa kehittyvistä sähkökitaramarkkinoista. Maineikas kitaristi Les Paul oli tarjonnut muutamaa vuotta aiemmin "Log" ideaansa Gibsonille. Nyt Gibsonin johtaja Ted McCarty tarjosi puolestaan Lesterille yhteistyötä suunnitella kokonaan uusi lankkukitara.

Tehtaalla oli vankkaa vuosikymmenten käsityö-osaamista akustisten kitaroiden valmistajana. Nyt siis oltiin kypsiä tarttumaan uusiin haasteisiin. Riippuen kuka muistelee, tieto uuden mallin Les Paulin suunnittelijasta ja osuudesta vaihtelee. Joka tapauksessa Ted McCarty kuten Leo Fender eivät itse osanneet itse soittaa, vaan tarvitsivat neuvonantajia kertomaan prototyypin soitettavuudesta, soundista jne. Tällaiseen tehtävään Les kiinnitettiin ja lisäksi sovittiin tämän tunnetun muusikon nimen käyttämisestä kitarassa myynnin edistämiseksi.

Yhdestä palasta tehty kaula. Puun syyt näkyvät taitteessa.

Sotavuosikymmenen rasitusten jälkeen Amerikassa haluttiin leppoisaa huumoria ja hyvän tuulen musiikkia sisältävää viihdettä. Sitä tarjonneet Les Paul vaimonsa Mary Ford kanssa olivat vuosien ajan listaykkösiä. Lisäksi heillä oli oma viikottainen radio-ohjelma, sekä myöhemmin televisio-ohjelma.

Huomaa vibrato Lesin kitarassa!

Alkuun harkittiin kovasti arvokkaan Gibsonin nimen käyttöä lankkukitarassa ensinkään. Jotta kitara vastaisi yhtiön imagoa sen tuli olla korkealaatuinen sekä henkiä arvokkuutta. Kultainen väri tuli siten valituksi. Kaareva kansi sekä liimaamalla kiinnittyvä kaula edustivat tehtaan perinnettä. Muotokieli sai paljon vaikutteita jousisoittimista ja sen huomaa parhaiten sivuprofiilista. Soittimeen haluttiin pitkä, yli 22 sekuntia kestävä sointi eli sustain. Siihen päästiin tiheitä mutta samalla raskaita puita eli vaahteraa ja hieman kevyempää mahonkia käyttämällä. Niinpä soittimesta tuli kohtalaisen painava.

Taakse taittuva kaula sekä lapa

Kaula liittyy runkoon kulmassa ja lapa taittuu lisäksi taaksepäin. Tästä johtuen kitaraa ei voi pitää tasaisella alustalla pitkällään. Kaiken kaikkiaan soittimesta tuli teknisesti laadukasta soitinrakennustaitoa vaativa instrumentti. Tuotanto oli lisäksi vaikeasti automatisoitavissa massatuotantoon. Kaikki nämä yhdessä vaikuttivat soittimen hintaan.

Vuonna 1952 saatiin siis aikaan hyvä sekä kallis soitin. Se näkyi viikottain televisiossa Les Paulin soittaessa nimikkokitaraansa vaimonsa Maryn kera. Les oli myös päällekkäinäänitys ja echo-kaiku kokeiluineen edelläkävijä. Parin vuoden päästä julkaistu Custom malli oli väritykseltään musta. Tästä parin vuoden päästä Gibson esitteli vähemmän käsityötä tarvitsevat, sarjatuotantoon paremmin sopivat ja näin ollen edulliset Junior, TV ja Special.

Viisikymmentä luvun lopulle tultaessa maailman valtasi instrumental rock ja surf rock villitys. Gibson yritti vielä 1958 lopettamalla Gold Topin ja tuomalla tilalle Standard mallin. Mutta oltiin menty auttamattomasti pois muodista, markkinat eivät enää vetäneet yhtään ja niin tuotanto lopetettiin kokonaan 1960. Tilalle kehitettyyn kaksisarviseen käytettiin loput varastossa olleet Les Paul kaulat.

Ensimmäisen kerran Les Paulin näköinen (kopio-kitara) Suomessa on nähtävillä vuonna 1958 Onni Gideon bändissä huumorinumerossa musisoivan Herbert "Häkä" Katzin käsissä. Seuraavana vuonna Häkä julkaisi levyn ja vuonna 1961, juuri kun tuotanto oli lopetettu näkyy hänen käsissään aito soitin. Soitin on luultavasti kautta aikain ensimmäinen Les Paul kitara Suomessa. 

Kuusikymmentäluvulla The Beatlesien vanavedessä maailma koki Brittien musiikillisen invaasion. Bluesista aineksia rokkiinsa ammentaneiden bändien kitaristit, kuten 1966 Bluesbrakersien Eric Clapton, myöhemmin Jef Beck, Peter Green tai Jimmy Page käyttivät Les Paul kitaroita.

1968 kysynnän tultua huutavaksi Gibson otti Les Paul mallin jälleen tuotantoon.  Jota se on jatkanut näihin päiviin saakka. Vuosien saatossa laadussa on ollut vaihtelua ja jälleenmyyntiarvo määräytyy soittimen kunnon lisäksi vuosimallista. Mutta niin sanotun huonomman laadun vuosien kitaroistakin saa maksaa kyllä tuhansia euroja.

Les Paulin uutta tulemista vauhdittivat Amerikkalaiset muusikot muusikot kuten Duane Allman (mm. Allman Brothers), Bill Gibbons (ZZ top), Neil Young, Gary Rossington (Lynyrd Skynyrd) tai Aerosmith bändi. Seitemänkymmentäluvulla Gibsonin omistajayhtiö joutui käymään ensi kerran oikeutta, kun sinänsä laadukkaita mutta edullisia kitaroita valmistanut Hoshino Gaggi tuotemerkillään Ibanez teki liian suoria kopioita. Kautta aikain Les Paul on  Fender Stratocasterin ohella on yksi eniten kopioituja kitaroita osoituksena siitä, että maailma tarvitsee esikuvia.

Sex Pistols & Les Paul

Suomessa soitinta käytti Albert Järvinen. Seuraavaksi moneen tyyliin taipuvan crossover-soittimen Les Paulin soundi sopi 70-luvin lopussa mainiosti uuteen musiikki-skeneen punk musiikkiin, kuten Sex pistols kitaristi Steve Jonesille tai The Clash bändille. Myöhemmin tunnettuja Les Paul kitaristeja ovat olleet mm. britit Gary Moore ja Slash.

Vuonna 2000 sain tilaisuuden soittaa TV 2
lähetyksessä pariinkin otteeseen.

Kitarani kahdeksan numeroinen sarjanumero on siis 90487656. Gibsonin sivuilta selviää että soitin on rakennettu vuonna 1997 vuoden 48 päivänä paikassa Nashville. Tässä kitarassa sen päivän juokseva stanssaus numero on 156.

Oman bändin keikalla Tahko Piazza 2003

Soittimessa on 490 R Alnico magnet humbucker kaulassa ja 498 T Alnico magnet humbucker tallassa. Kaula on 50-luvun profiili joka täyttää miehen kokoiseen kouraan hyvin. Painoa on tuunattuna  4.609 kg joten poikaset ei vehjettä roikottele 4X45 minuuttia soittoa sisältävillä keikoilla. Hehe. Olen soitellut instrumentillä enemmän kuin 500 keikkaa.

Saunaband keikalla 2013

Siitä tulikin mieleen kun eräällä kiertuerumpalilla oli usein tapana ottaa puheeksi öisillä keikkamatkoilla kuinka herkkä paikka Gibsonin kaula on katkeamaan lavan paikkeilta. Eräällä keikalla hän kuinka ollakaan potkaisi rumpujen vieressä telineessä ollutta kitaraa. Joka kaatui kuin hidastetussa elokuvassa nenälleen kokolattiamatolle ja piuhojen päälle. Muutaman sekunnin ajan katsoimme toisiimme kun sitten loikkasin katsomaan vaurioita. Hyväksi onneksi kaula ei katkennut. Sen sijaan bindingit saivat halkeamia. Vaikka teko ei luultavasti ollut tahallinen oli konflikti todella lähellä.

Lavan Gibson logo kärsi myös kaatumisesta

Les Paul malleissa on ollut lähes alusta asti kitaran kanteen asennettu tune-o-matic silta päätyen kieltenpitimeen tai Bigsbyn kampiratkaisuun. Aivan alussa Lesin kitarassa oli käytössä Vibrora ja sitten Bigsby. Tämän lisäksi Standareissa on nähty 80-luvulla rajoitettu erä Kahlerin tremoloa, joka ei saanut suosiota ehkä vähiten kanteen jyrsityn kolon takia.
Yhdeksänkymmentä-luvulla lapin kiertueella muuten näin tuollaisen jälkiasennus-Kahlerin ES-335 kitarassa! Huh!

Innostuin tuossa tuunaamaan tallan Les Paul fiiliksellä uusiksi. Toimenpide on tehty niin, että soitin on palautettavissa täysin alkuperäiseksi. Mikä onkin tärkeää arvosoittimia tuunatessa. Yhtään reikää ei edes tarvitse porata. Olen aina haikaillut soittimeen tremoloa, vibratoa, vibrolaa eli kampea.

Sung-Il valmistama rullatalla.

Sillaksi tuli on ns. rullatalla. Alkuun testasin Korealaistaen Sung-Il valmistetta joka löytyi Oulusta mutta millinen mitoitus Sopii Japanialaisiin kitaroihin. Tämän jälkeen löysin alkuperäisellä tuumamitoituksella Vanson Roller Saddlen ebaystä. Mielestäni tällainen rullatalla kuuluu ehdottomasti näihin kitaroihin, vaikka soittimessa ei olisikaan tremoloa pelkästään vireen säilyttämiseksi.

Duesenberg valmistama Les Trem II

Mielestäni Bigsbyn tuotteet ovat massiivisen ja kömpelön näköisiä sekä peittävät kitaran hienon kannen. Gibsonin Vibrola ei ole puolestaan teknisesti toimiva ratkaisu. Niinpä löysin Saksasta Duesenbergin valmistaman TM85LC tallan, joka on mielestäni sopivan klassikkohenkinen. Samalla kevyt mutta luja. Duesenberg on muuten ottanut paljon vaikutteita Morsite kulttikitaroista tutuiksi tulleista kalliista Moseley tallasta.

Gibson Vibrola tyyppinen Arm eli kampi.

Duesenberg tremolossa on taas mielestäni kömpelön näköinen, joskin hyvin säädettävä kampi. Gibson Vibrola kampi vipu joka on "oikeamman" näköinen, löytyi Saksasta jota siellä sitä on saatavilla enemmänkin. Oikeakätinen kampi soveltui käännettynä vasenkätistä kampea paremmin kitaraani. Ja mikä parasta tämä kokonaisuus mahtuu juuri Gibsonin omaan laukkuun.

Kaiken kaikkiaan Les Paul on kitaramalli, jossa onnistuttiin luomaan upeaa ja ajatota vuosikymmenien läpi kestävää muotoilua. Näyttävyys saatiin aikaan monen tekijän summana. Ensinnäkin lankun muoto on tasapainoinen. Kaareva kansi lisää vielä sen näyttävyyttä. Tune-o-matic talla on hieno, mutta soitettavuudeltaan korkeuden puolesta ei paras mahdollinen.

Kaulan liittyminen lankkuun on tehty viistosti sen tuodessa kaulan lähemmäs soittajaa, kun siihen tottuu ei muut tunnu enää oikealle.
Kitaran painosta tulee fiilis ettei olla lelun kanssa tekemisissä. Joten eikun soittamaan.