Fingerstyle Guitar, Thumbpicking, Travis picking, Kentucky thumb style

Ihmiset laativat usein sukutauluja jossa esitetään sukujuuria taakse päin. Samalla idealla halusin toteuttaa Kentucky fingerstyle-esikuvien taulun, jossa seurataan merkittävintä vaikutteiden antajaa taaksepäin niin pitkälle kuin suinkin pääsee. Kun lähdin kaivamaan tietoa Travis-soittoon liittyen huomasin, että asian ympärilla liikkuu paljon tarinaa ja ristiriitaistakin tietoa. Löysin sitten aiheesta onnekseni kohtalaisen tuoreen (2015) gradun. Blogauksen teksti perustuu pääasiassa gradusta johdettuihin tietoihin.

Kun lähdetään liikkeelle nykyajasta, voisi esittää tietovisakysymykseksi sopivan kysymyksen. Mikä yhdistää Jerry Reediä, Scotty Moorea, Tommy Emmanuelia ja Mark Knopfleria. Vastauksena tietenkin kaikkien neljän merkittävä esikuva oli Chet Atkins. Chet Atkinsin esikuva puolestaan oli Merle Travis.

Merlen tärkein esikuva sekä mentori oli Mose Rager. Tämän lisäksi Travis on maininnut saaneensa vaikutteita Ragerin kanssa esiintyneeltä Ike Everlyltä. Heistä eteenkin Rager on sanonut saaneensa oppinsa Kennedy Jonesilta, joka puolestaan oli ylistänyt tälle usein muutama vuosi aiemmin tapaamansa mustaa muusikkoa Arnold Zhulzia. Aluperin näppäilysoiton oppinsa Kennedy oli saanut  äidiltään Alicelta, jonne soittotyyli on palautettavissa.

Alice De Arnold Jones syntyi vuonna 1863 musikaaliseen perheeseen Kentuckyn osavaltiossa Muhlenbegin maakunnassa sijaitsevassa Dunmoressa. 1800-luvulla nuoria naisia kannustettiin sivistämään itseään opiskelemalla monipuolisesti. Osana koulutusta heidän oli hyvä myös oppia soittamaan, jotta voisivat esimerkiksi viihdyttää musiikillaan vierassaliin saapuneita vieraita. Alicen nuoruudessa tähän oli entistä useammilla hyvät mahdollisuudet, sillä edullisia tuotteita tarjoava massatuotanto sekä laajan jakelun postimyynti ottivat ensiaskeleitaan. Yhtenä ensimmäisten joukossa Alice oli hankkinut parlorkitaran opaskirjoineen. Opaskirjoissa opetettiin kitaransoittotekniikkaa perinteisen Eurooppalaiseen klassiseen tapaan. Tämän lisäksi Alice opiskeli usean muun soittimen, kuten banjon, viulun ja mandoliinin soittajaksi.

Alice avioitui Muhlenbergissä Charles Peyton Jonesin kanssa samana vuonna kun kieltolaki Kansasissa astui voimaan eli 1881 ja he saivat yhteensä kaikkiaan kolmetoista lasta. Kymmenentenä heille syntyi vuonna 1900 Kennedy Jones nimen saanut lapsi. Musiikki raikui talossa usein, sillä perheen lisäksi suvussa oli useita pelimanneja. Soittimia säilytettiin roikkumassa rivissä seinällä. Kahdeksan ikäisenä Kennedy sanoo yltäneensä niihin ensimmäistä kertaa ja opetelleensa sitten soittamaan vähän kaikkia. Äiti opetti Kennedylle kitaransoittoa vaihtobassosäestyksineen.

Kennedy on kertonut: "Kahdentoista ikäisenä esiinnyin ensimmäisen kerran tansseissa. Esiintymiseni jälkeen iltamat jatkuivat vanhan ajan neliötansseilla. Menin kotiin ja he tulivat äitini luo sanoen
-sinun Alice täytyy alkaa tuoda Kenedy kotiin soittamasta ja vahtia ettei hänelle tarjota siellä juomia. Kennedyn ei pidä opetella soittamaan juomapalkalla, vaan hänen on saava siitä oikea palkka. Ja he maksoivat soitostani yhä uudestaan ja uudestaan!"

Kennedy soitti paikallisissa tansseissa säännöllisesti vuosia ja hänen sävellyksiä on esimerkiksi kappale "Cannonball Rag". Kennedyn ollessaan kahdeksantoista vanhana hän soitti eräällä keikalla niin kovasti, että bassoa näppäilevään peukaloon tuli rakkula eli vesikello. Koska soittamaan täytyi päästä, hän keksi kokeilla Havajikitaran soittajien käyttämää d-mallin (Fred Kellyn) peukaloplektraa. Niin hän meni seuraavana päivänä paikalliseen soitintavarakauppiaan ja osti peukaloplektroja kerralla koko laatikollisen.

Koska soittaessa basso äänet soivat suhteellisesti kovempaa ja terävemmin ääni täytyi vaimentaa kämmensyrjällä. Viikon pari harjoiteltuaan Kennedy sai soiton mieleiseensä kuntoon. Näin hän oli tullut kehitettäneeksi täysin uuden soittotekniikan, jota alettiin kutsua nimellä Thumbpick!

Kennedy jatkoi soittamistaan paikallisissa tanssihaaleissa. Sana alkoi kiertää ja porukkaa tuli lisää kuulemaan loistavaa soittoa. Kahdenkymmenen ikäisenä vuonna 1920 Kennedy tapasi itseään neljätoista vuotta vanhemman sekä maakunnallista suosiota nauttineen multi-instrumentalistin  Arnold Shultzin, jonka viulun soittoa kansa halusi kuulla aina vain lisää. Samana vuoden tammikuussa laajeni kieltolaki (The Volstead Act) koko valtiota koskevaksi laiksi.

Shultz kiersi kesäkiertueilla maakuntaa laajasti kulkien jokilaivoilla Green Riveriä pitkin. Talvet hän vietti musiikillisesti vireässä New Orlansissa. Liikkuessaan eri puolilla hän sai taitavana muusikkona paljon vaikutteita useista eri musiikkityylistä. Hän myös otti nuoren Bill Monroen keikalleen esiintymään. Shultz vaikutti Billin lisäksi Kennedyyn. On usein väitetty että thumbsoitto ja bassokuljetukset olisivat tulleet Shultzilta mutta sen Kennedy Jones on kiistänyt.

Mose(s) Rager oli syntynyt vuonna 1911 Ohion maakunnassa. Rager oli saanut alkuopastusta soittoon musikaalisesta perheestään eli isältään sekä sisareltaan. Hän oli oppinut kitaran lisäksi banjon soittoa. Suuri käänne Mosen elämässä tapahtui kuitenkin kahdentoista ikäisenä hänen tavattuaan Kennedy vuonna 1923.

Mose muisteli myöhemmin: "Menin keskustasta kolme mailia etelään Cleatoniin ja näin siellä parhaan thumb-pikkaajan koskaan. Isänikin kyllä näppäili peukalolla bassoäänet, mutta ensimmäinen kuulemani muusikko, joka näppäili thumb-bassoa oli Kennedy Jones. Hän soitti pitkin kitaran kaulaa kuulostaen siltä kuin kaksi kitaraa olisi soittanut niin, että menin ihan sekaisin (nauraa). Hän soitti
vanhaa biisiä Tuck Me to Sleep in My Old Kentucky Home.

Kennedy ryhtyi Moselle soitonopettajaksi. Kennedy arvosti suuresti Shultzia sekä tältä saamiaan New Orleansin vaikutteita. Rager arveli thumb-bassonkin tulleen Shultzilta, mutta Kennedy vastasi ettei Arnold koskaan soittanut peukalolla. Toinen Kennedyn soitto-oppilas oli viidentoista ikäinen Ike Everly (tultiin vielä tuntemaan Everly Brothersien isänä). Saatuaan soittoa haltuun Mose ja Ike alkoivat esiintyä yhdessä Lester “Plucker” Englishin kanssa paikallisissa tansseissa. 

Näihin aikoihin myös nousi suosioon Carter Familyssä kitaraa soittanut Maybelle Carter jolla oli persoonallinen sormisoittotyyli. Maybelle oli saanut vaikutteita soittoonsa Lesley Riddleltä.

Mose tapasi ensimmäisen kerran Merle Traviksen (synt. 1917) vuonna 1928 tai 1929. Myöhemmin Mose muisteli tapahtumaa: "Olimme Ike Evelrlyn kanssa Beech Creekissä sijainneessa Ernest Bowersin paikassa keikalla. Merle oli silloin kakara (11v). Tuona yönä hän osasi vasta joitain sointuja. Hän seurasi soittoamme.. en tiedä kuinka kauan tiedäthän.. hän pyöri ympärillä ja soitit mitä tahansa hän yritti perässä (naurua) menit mihin tahansa ja hän oli takanasi. Kun otin soinnun hän sanoi -hei näytä miten teit sen (naurua). Tapa miten hän kuunteli ja yritti soittaa kaiken perässä teki minuun hyvän vaikutuksen. Hän oli lahjakas eikä hänellä kestänyt kauankaan napata minulta kaikki ja muuta (naurua).

Arnold Shultz kuoli vuonna 1931 ja vain 41 vuoden iässä. Mose ja Travis eivät ehtineet kuulla hänen soittoa koskaan livenä eikä hän tehnyt yhtään tallennetta. Arnoldin varhainen kuolema sai liikkeelle monenlaisia huhuja, mutta virallisen kuolintodistuksen mukaan hän sai aivohalvauksen linja-automatkalla ja kuoli Butler Countyssä. Elettiin myös edelleen levotonta kieltolain aikaa eikä kotipolttoien alkoholi ollut tasalaatuista. Kieltolain aikaan esimerkiksi kuoli 50 000 ihmistä pelkästään huonolaatuisen (myrkyllisen) viinan aiheuttamaan myrkytykseen.

Mose työskenteli hiilikaivoksessa sekä sivutoimisena muusikkona 30-luvun alun, jolloin Merle oli hänen oppilaanaan. Vuonna 1935 Travis esiityi ensimmäistä kertaa uudessa välineessä radiossa kappaleella "Tiger Rag". Sen perusteella hänet kiinnitettiin Georgia Wildcatseihin. Sitten vuorossa oli gospel-bändi the Drifting Pioneers. Tämän jälkeen Travis aloitti vuonna 1938 esiintyä Pohjois-Nashvillen johtavalla kanavalla WLW radiossa Cincinnatissa. 

Merle Traviksen radiolähetyksiä kuunteli eräs vuonna 1924 syntynyt ja neljäntoista ikäinen Chet Atkins, joka alkoi ottaa vaikutteita Merlen soitosta. Toinen radiolähetyksiä kuunnellut nuori kaveri oli Arthel Lane, joka opittiin tuntemaan myöhemmin paremmin nimellä "Doc" Watson. Vuonna 1939 Kennedy Jones muutti Chichagoon esiintyen muutamassa bändissä yhdessä lastensa kanssa.

Merle osallistui toiseen maailmansotaan merijalkaväessä. Mose ryhtyi 40-luvun alusta päätoimiseksi muusikoksi. Tärkeimmät esiintymiset hänellä oli Grand Ole Opryssä Grandpa Jonesin kanssa 40-luvun lopussa. Merle muutti sodasta palattuaan Hollywoodiin, jossa loi uraa muusikkona sekä näyttelijänä. Vuonna 1947 hän julkaisi Capitol Recordsille ensimmäisen oman albuminsa "Folk Songs of the Hills" sisältäen joitain Traviksen myöhemmän uran suurimpia hittejä kuten "Nine Pound Hammer", "Sixteen Tons" ja "Dark as a Dungeon". Näin fingerstyle oli tullut kansallisesti tunnetuksi soittotekniikaksi.

Vuonna 1950 Kennedy Jones muutti Cincinnatiin lähemmäs tytärtään asuen paikkakunnalla seuraavat neljäkymmentä vuotta aina 90 vuoden kunnioitettavaan ikään. Vuonna 1954 Chet sai ensimmäisen hittinsä "Mr. Sandman" ja Chettä ihaillut Scotty Moore nousi esille Elvis Presleyn kitaristina. Vuonna 1961 Australialainen Tommy Emmanuel muistelee kuulleensa tuolloin seitsemän vuotiaana ensi kerran Chet Atkinsia. Näin fingerstyletekniikka oli tullut tunnetuksi kansainvälisesti. Vuonna 1964 Doc Watson alkoi esiintyä yhdessä poikansa Merlen kanssa.

Vuonna 1967 Jerry Reed julkaisi "Guitar Man" kappaleensa. Aktiiviuransa jälkeen Mose(s) Rager muutti takaisin Drakesboroon Kentuckyyn toimien siellä parturina vielä ennen eläkkeelle jäämistään. Vuonna 1977 julkaisi Mark Knopfler bändinsä Dire Straits kanssa suurimman hittinsä "Sultans of Swing". Nykyään fingerstylesoittoa pidetään Kentuctyssä edelleen yllä.

Sosiaalisessa mediassa on fingerstylekitarointiin liittyen aktiivista toimintaa. Esimerkiksi Chetin faneilla on useita fb kanavia joista osa jukisia, osa suljettuja. Lisäksi Scotty Moorella ja Merle Traviksella omat ryhmänsä. 

Heitä tavoittaa myös instagramissa esimerkiksi tägäämällä #merletravis #chetatkins #chetatkinsguitar #standelamp #scottymoore #scottymooreguitar #thumbpickers #thumbpicking #fingerstylegtr #fingerstyleguitar

Tommy on tulossa Suomeen maaliskuussa 2018, joten sinullakin on tilaisuus ehtiä näkemään tämä virtuoosi livenä. Osataessani lippuja 4.2 oli vielä joitain paikkoja jäljellä 24.3.2018 kulttuuritalolla Helsigissä järjestettävään konserttiin!

Ismo ja Tommy vuonna 2016 Dublinissa.

Martin DCPA4 nauhojen hionta

Ostin vuosi sitten kaulaltaan huonoon kuntoon päästetyn (B) Martinin sopivaan hintaan. Arvasin ja myöhemmin totesin ettei soittimen kaulaa saanut kaularautaa säätämällä halutuksi ja lisäksi muutamassa nauhassa oli kulumat, jotka tarvitsivat korjausta. Koska nauhat olivat alkuperäiset niin tiesin että yhden kerran ne voidaan käsitellä hionnalla, eikä siis tarvitse vielä alkaa vaihtaa nauhoja. Olin pitkään suunnitellut soittimen huoltamista, mutta hanke tuntui aina vaan siirtyvän. Loppukesästä aikaa viimein järjestyi ja pääsin aloittamaan.

Niin aloitin suojaamalla kitaran kantta ja kaulaa maalarinteipeillä sekä puuvillakankailla. Sitten kiinnitin soittimen kopastaan tukevasti tasolle. Kaulan alle tuli Martinin kaulaprofiilille aiemmin valmistamani tuki. Tuella ei saa painattaa kaulaa kaarelle (A). Sen tulee olla kuitenkin riittävän tukevasti, ettei se anna kaulan myöskaan painua päinvastaiseen suuntaan alaspäin. Lukita kaula siis asentoon, joka sillä on normivirityksessä mutta työstötarpeiden takia ilman kieliä. Kielistähän aiheutuu kaulaan noin 60 kilon veto "jousipyssyksi", jota kaularauta kompensoi vetämällä päivastaiseen suuntaan.

Kielten irroittamisen jälkeen löysytin kaularautaa, mutta ainoastaan puolikierrosta. Kaularaudan löysäyksen tarkoituksena on laskea kaula suoraksi. Sillä normivirityksessähän kaulan tulee olla aavistuksen verran "jousipyssymäisesti" kaarella. Sitten seurasi nauhojen tussaus mustalla paksulla spriitussilla.

Tämän jälkeen laitoin liimautuvan K320 hiomapaperin kiinni myöskin aiemmin itse valmistamaani sandblockkiin eli 16" radiuksella varustettuun hiomatukkiin.

Radius tarkoittaa jänteen kaarevuutta, joka on kaulassa sekä nauhoissa kun kitaraa katsotaan virityspäästä.

Nyt oli suojattava talla sekä satula. Pari tasapainoista pitkää työntöä kaulasta tallan suuntaan ja tsekkaus. Varmistui että soittimessa oli kaulaliitoksen kohdalla epäilemäni akustisille kitaroille tyypillinen patti.

Varmistui myös että kaulan ensimmäiset nuhat ovat suhteellisesti muita hieman korkeammalla. Eli kaula on karrikoiden sanottuna s-muotoinen (B), jota se ei tietenkään saa olla. Tussaus ja työntö jolloin näki että hionta alkaa ottaa vähitellen koko nauhan pituudelta.

Vielä pari varovaista pitkää tasapainoista työntöä hiomatuella kaulasta tallaan päin. Samalla häipyivät lopullisesti muutamat soitosta, liian matalalla rämisseistä kielistä tai iskusta tullutta kuluma-koloa kolmannella nauhalla. Hiomatukkiin tulleista tussijäljistä pystyi myöskin huomaamaan, että kaula oli ollut tosiaan s-mallinen ja jopa aavistuksen kierteellä eli propeli ennen korjaustoimia.

Seuraavaksi teippasin maalarinteipillä nauhojen välit sekä kannen. Kuten kuvasta näkee, hiottuihin nauhoihin oli tullut hiomisesta kulmikkuutta. Seuraavana vuorossa oli tuon kulmikkuuden poistaminen.

Se tapahtui ottamalla käteen vanha kattilatiskareitten suosikki, eli kostutettu Pata Pata. Työstäminen tapatui nauhojen suuntaisin liikkein. Pääasiallisesti hiominen tapahtui kulmikkaiden nauhojen alueella. Tietenkin kokonaisuus tuli huomioida siten, että lopputuloksesta tuli yhtenäinen.

Seuraavaksi oli vuorossa käsittely kostutetulla karhunkielellä, jonka ansiosta hiomajäljestä tuli edellistä sileämpää.

Nyt kulmikkuus oli hävinnyt nauhoista ja se myös alkoivat näyttää kokonaisuudessaan tavoitellulle eli yhtenäiselle.

Tarvittiin vielä lopullinen käsittely kostutetun puuvillakankaan sekä hiomatahnan yhdistelmällä. Tällä nauhoihin saadaan aikaan lopullisen kiilto. Hiomatahna on samaa jota käytetään autojen maalipintojen hionnassa.

Nyt nauhat ovat tasaisella korkeudella ja yhtenäisellä muodolla koko kaulan matkalla.

Seuraavaksi oli vuorossa uuden tallaluun muotoilu, sillä edellisellä omistajalla ollessaan kitaran tallaluu oltiin hiottu hivelysoittoon sopivaksi eli n. 3 mm alkuperäistä matalemmaksi ja näin käyttökelvottomaksi. Ainakin Kuopiolaisissa musiikkiliikkeissä tallaluita on hyvin saatavilla.

Sitten kaularaudan kiristys takaisin puoli kierrosta eli alkuperäiseen asentoonsa. Kaulan puhdistus työstön yhteydessä tulleista aineksista miedolla keittiöpintojen puhdistamiseen tarkoitetulla liuoksella ja lopuksi kielet paikoilleen sekä soittamaan.

Kaulan tulee olla aavistuksen notkolla. Ihanteellinen mitta on  kun laittaa Capon 1-nauhalle ja painaa 14-nauhalta. Puoliväliin tätä janaa jäädä 0,5 mm rako kelen ja nauhan väliin.

Nyt kun kitara on ollut puolisen vuotta soitoissa on voinut todeta että työ oli onnistunut eikä kaulaan ole tullut myöskään ilmankosteuden muutoksista johtuvaa elämistä. Kaula on pysynyt säädössä.

Luonnollisestikin jokainen kitaroiden korjaaja tekee korjaustyönsä täysin omalla vastuulla. Siksi nauhaongelmissa on paras kääntyä ammattilaisen puoleen. Tunnetut kitarasepät tekevät hyvää työtä.