Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vahvistimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vahvistimet. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. joulukuuta 2023

Hyvää Joulua

 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024!


Joulukattauksessa: Kitara Gibson ES-335 Antique natural dot, vahvistin Rikstone C25 ST ja kaiku Binson Echorec valmistaja T Rex.

Laiteasetukset.

Teemaan sopivasti vielä muutamia, vähän aikaa sitten kotikulmilta otettuja kuvia. Video sekä kuvat Marika.





sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Standel amplifiers, Standel Amps, Standel kitaravahvistimet

Amerikkalaiseen musiikin historiaan liittyy kummallinen salaisuus. 50- ja 60-luvulla ylivoimaisesti eniten hittilevytyksissä käytetystä kitaravahvistimesta ei juuri kukaan tunnu tietävän mitään. Asiasta piti ottaa tarkemmin selvää ja niin koostui juttu siitä kuinka nopeasti voidaan kadota huipulta näkymättömiin vuosikymmeniksi. Kunnes taas palataan bisnekseen. Niin, laatu kestää aikaa Standel. 

50-luvun alussa Californian Temple Cityssä osoitteessa Freer Street 10661 asui Robert "Bob" C. Crooks (1918-1999) niminen kaveri. Hän korjasi ja rakenteli autotallissaan sivutoimisesti radioita sekä koti hi-fi laitteita. Eräänä päivänä Bobin talliin saapui Paul Bigsby-niminen mies.

Bob

Bigsby oli ideanikkari, joka kehitteli kaikkia uusia juttuja monipuolisesti. Hän rakasti moottoripyöriä, kilpailuja sekä musiikkia. Moottoripyöräänsä hän oli esimerkiksi kehitellyt yläpuolisen venttiilikoneiston ensimmäisenä maalimassa. Hän oli harrastelijamuusikko ja musiikin ilmaisemiseksi hän haki myös uusia tapoja ja muotoja. Hän rakensi soittimia, jotka kelpasivat aikakauden suurille tähdille. Vuosikymmen aiemmin hän oli aloittanut rakentamalla steel-kitaran Earl James "Joaquin" Murpheylle. Paul oli tuunannut myös 40-luvun lopulla kitaristi-legenda Merle Traviksen akustisen.

Paul Bigsby.

Bigsbyn kitaroiden muotoilussa oli tunnistettavaa esimerkiksi omaperäinen ja myöhemmin jäljitelty kaula. Akustisen kitaran customoinnin lisäksi Paul rakensi Merlelle kokonaan uuden lankkukitaran. Merlen valitettua Bigsbylle Gibson L-10 kitarassaan olleesta vireessä pysymättömästä Kaufmanin vibratosta Paul suunitteli hänelle kokonaan uuden vibraton, jossa suunnittelussa käytti hyväkseen hallitsemaansa alumiinivalutekniikkaa. Tästä sai alkunsa myöhemmin ikoniseksi tullut Bigsbyn vibrato.


Paul suhtautui tekemiseensä kunnianhimoisesti kuin taiteilija sekä teki kaiken itse alusta loppuun. Hän halusi tuottaa musiikkia uudella tavalla äänekkäästi ja valmisti soittimiinsa itse myös mikrofonit. Mikrofonit olivat haluttuja ja sessiomuusikoiden lisäksi ne kelpasivat isommille tähdille, kuten Les Paul.

Monipuolisesta osaamisesta huolimatta Bigsbyllä oli osa-alue, jokta hän ei hallinnut. Se oli vahvistimien rakentaminen. Niinpä vuonna 1953 hän meni tapaamaan Bobia tämän autotalliverstaaseen ja antoi 50 dollaria pyytäen tekemään hänelle huippuvahvistimen.

Bob aloitti työn. Soudia hän testasi soittamalla Les Paulin "Lover" levytystä. Nopeutettu tiku-taku soundi saattaa olla steel-soittoa muistuttavaa musiikkia, mutta se ei ehkä ollut paras tapa testata valmistuvaa kitaravahvistinta. Vahvistimen valmistuttua Paul tuli kokeilemaan sitä. Hän kytki steel-kitaransa vahvistimeen. Soundia testailtuaan hän totesi sen olevan aivan hirveä ja innostus bigsby-vahvistimista loppui siihen.



Bob ei puolestaan lannistunut tästä. Nyt hän viimestään ymmärsi hi-fi laitteiden olevan eri asia kuin kitaravahvistimet. Hän lainasi Paulilta steel-kitaraa testiin ja jatkoi työtä satoja tunteja useiden kuukausien ajan. Lopulta vahvistimen valmistuttua hän antoi sille nimen Standel. Nimi tuli Bobin takapihalla autotallissa sijainneen liikkeen nimestä Standard Electronics, Temple City.

Standel 25L15

Paikallinen verhoilija valmisti ainutlaatuisen koteloinnin tähän comboon. Mallin nimeksi tuli 25L15. Mallinimen alkuosa 25w tehosta ja loppu 15-tuumaisesta JBL D130 kaiuttimesta. Kaiutin oli tuohon aikaan arvokas maksaen 90 dollaria eli 3 kk vuokran verran.

Standel-logo

Bob alkoi kiertää paikallisissa konserteissa esittelemässä vahvistintaan ja ensimmäisen kokeilun teki paikkakunnalle esiintymään saapunut Speedy West. Hän soitti Bigsbyn kolmikaula-stilikkaa ja tilasi oitis ensimmäisen Standel numero #1001:n. Seuraavana iltana Bob esitteli vahvistimensa esiintymään saapuneille Merle Travikselle ja Joe Maphikselle. Heille meni vahvistimet #1002 ja #1004.


Tämän jälkeen vahvistimen ostivat Hank Thompson (bändille 5kpl), Grady Martin, Hank Garland, Larry Collins, Barbara Mandrell, Ralph Mooney, Noel Boggs, Buddie Emmons, Paul Yandell sekä monet muut studimuusikot.

Bob rakensi pajassaan kaikkiaan 75 vahvistinta aina vuoteen 1958 asti. Perusmalli maksoi 295 dollaria, joka oli tuohon aikaan paljon enemmän kuin kilpailijoiden Gibsonin tai Fenderin parhaimmat mallit. Siksi se oli harrastelija-muusikoiden ulottumattomissa. Lisäksi vahvistinta oli mahdollista räätälöidä lisähinnasta asiakkaiden toiveiden mukaisesti esimerkiksi käytetyyn instrumenttiin sopivimmaksi.

Kaiuttimen sai valita 8, 12 tai 15 tuumaisena. Verhoilun värin ja etukankaan sai valita myös. Täydellisestä hurinattomuudesta ja huikean tasapainoisesta soundista johtuen vahvistimia hankittiin studioihin. Siksi Standel soundia voi kuulla suurella osaa 50 ja 60-luvun amerikan hitti-biiseistä. Nyt myös Bigsby hankki oman Standelin.

Chet Atkinsilla oli endorsement sopimus Gretschin kanssa, mutta hän osti 1954 Standel-vahvistimen ystävältään käyttäen sitä suurimmassa osassa levy-tallenteitaan RCA 44 nauhamikrofonin kanssa 50 ja 60-luvulla. Hän on maininnut haastatteluissa ettei raaskinnut käyttää vahvistinta kiertueilla kuin muutamassa konsertissa. Standel oli hänellä mukana esimerkiksi esiintyessään valkoisessa talossa J.F. Kennedylle.


Rock-a-billy oli uusi nouseva musiikkityyli ja Gene Vincentin kitaristi Cliff Gallup tiettävästi soitti Stadelilla. Sitä on kuultavissa esimerkiksi 1956 sessioiden kappaleilla Be-Bop-A-Lula, Crusin tai Double Talkin' Baby.

Standel-vahvistimissa oli useita siihen asti uusia ja ennenkuulumattomia ominaisuuksia. Se oli ensimmäinen kitaravahvistin, jossa ryhdyttiin käyttämään myöhemmin yleiseksi tullutta ja legedaarista JBL D130 kaijutinta. Vahvistimessa oli ensimmäisenä useampi kuin yksi sävynsäädin.  Vahvistimen etupuolelle siirtyneet säätimet nähtiin kitaravahvistimissa ensimmäisenä 25L15 Standelissa. Ensimmäinen erillinen vahvistinnuppi-kaappi yhdistelmä oli Standel. Ensimmäiset suljetut kaapit ja ensimmäinen tyylikkään vaikutelman luova säätimien valo-plexilasi oli Standelissa. Omistaja sai nimensä tuotekilpeen jne.

Vuonna 1958 siirryttiin takapihan autalliverstaasta Temple Cityssä Kaliforniassa 4983 Double Driveen. Sandel oli kitaravahvistinmerkeistä ensimmäinen joka alkoi kokeilla transistoritekniikkaa vuonna 1961. Tuotantoon transistorimallit tulivat 1963 ( eli vuosia ennen vahvistimia Music Man 112 Sixty-five tai Roland Jazz Chorus). Bob ihastui transistoritekniikkaan, joka oli huikean paljon kevyempää ja tärinälle kestävämpää kuin putkitekniikka.

Tehtaalla saatettiin nähdä vaikkapa kaikkien aikojen parhaimpana jzz-kitaristinakin mainittu Wes Montgomery uuden täysin transistori Standel Super Custom XV vahvistimensa kanssa. Transistorivahvistimet tuottivat tarvittaessa myös todella voimakkaan puhtaan äänen. Näiden aikojen jälkeen alkoi vakiintua käsite puhtaan soundin kitaravahvistin. Sen haluttiin toistavan alkuperäinen ääni mahdollisimman luonnollisesti, asia mitä Standelissa oltiin toteutettu aiemmin putkitekniikalla.


Crooksin johdolla yhtiö jatkoi kasvuaan ja vuonna 1967 rakennettiin uusi, laajempi laitos, 4918 Santa Anita Avenuelle El Monteen, Kaliforniaan. Standelin alun vahvuudeksi, mutta myös sen lopun kohtaloksi osoittautui innovatiivinen kehitystyö. Bob luotti niin suuresti transistoritekniikkaan, että alkoi valaa komponentit hartsilla moduuleiksi. Tällä tavoin hän voisi suojautua paremmin kopioinnilta. Tapa, jota pidetään nykypäivän elektroniikassa yleisenä käytäntönä.

Bob ei ottanut huomioon erästä seikkaa, joka koitui yhtiön kohtaloksi eli laaduntarkkailua. Nyt kuka tahansa, vaikkapa kilpailija saattoi maksaa alihankkijan tuotantolinjalla työskenneelle siitä että tekee huonoa laatua. Niin kävikin että Grooks sai vuonna 1970 erän viallisia ulostulotransistoreja, joka rikkoi vahvistimesta kalliin kaijuttimen. Ei ollut vakuutusturvaa kyseisten vahinkojen varalle ja yhtiö joutui kalliisiin takuukorjauksiin. Ja niin vuoden päästä kassasta loppui rahat ja se joutui myydyksi Randall Instruments, Inc.:lle. Vuoden päästä Gibsonin omistanut CMI osti enemmistöomistusoikeuden yhtiöstä. Transistorivahvistien nimeksi tuli SG (Standel Gibson). Reilun vuoden päästä tämä tehdas suljettiin lopullisesti. Näin vuonna 1972 päättyi huikean vahvistimen tarina seuraavaksi 25 vuodeksi. Suomesta löytyy tiettävästi vain yksi vintage ajan Standel Jussi Huhtakankaalla.

Vuonna 1997 oli kulunut 25 vuotta Standel tuotemerkin lopettamisesta ja se tuli uudestaan julkisesti saataville. 25. syyskuuta 1997 Danny Mc Kinneysta tuli Standelin lisensoitu omistaja ja toimistusjohtaja. Yritys aloitti uustuotannon malleille 25L15 ja 100L15 sekä edellisistä pelkät nupit 25VPH ja 100VPH. Lisäksi on saatavilla AM-25L15 ja AM-100UL15. Grooks toimi alussa teknisenä neuvonantajana vintage 25L15 valmistamisessa. Kaiuttimena käytetään takuukunnostettuja 50 vuotiaita JBL kajareita huoltaen ne seuraavalle 50-vuotiskaudelle.

Rikstone C25 ST

Vuonna 2019 halusin saada puhtaan soundin vahvistimen, koska nykyajan vahvistimista ei yksinkertaisesti saa kunnollista soundia fingerstyle- tai 50's rock-soittoon. Uusvanha Standel 25L15 karsiutui hintansa ($ 3500) ja hankalan toimitettavuuden takia puhumattakaan vintage 1953-1961 vuoden putki-Standelista. Pohdin sitten jo Music Man RD 112 (hybridi, pari vuotta sitten uusiotuotannossa n.1300 €) tai Roland JC-120 Jazz Chorus-transistorivahvistimen (uudet n. 1300 €) hankkimista korvikkeeksi.

Rikstone edestä.

Selvisi että Standelin vintage-kytkennällä on saatavilla myös kopio InVicta pajan valmistamana Cascade-mallina ceramic California15 kaijuttimella (hintaan $ 1995). Sain sitten ehdotuksen hankkia vahvistin suoraan Suomalaiselta kitaravahvistimien rakentajalta. Itseasiassa sain kaksi tarjousta. Bluetone-paja valmistaa modattua California-mallia Eminence EPS-15C kaijuttimella (hintaan 1950 €). Rikstone valmistaa alkuperäisen kytkennän mukaista C25 ST-mallia Jensen NEO15/150  kajarilla josta sain tarjouksen (lopullinen hinta alle 2000€).

Rikstone sivulta.

Puhtaan soundin vahvistimissa ansioituneen Risto Kiviojan pajassaan valmistama Rikstone kitaravahvistin on siis Suomalaista käsityötä. Kytkentä handwired poit-to-point on alkuperäisen kulta-kauden vintage 25L15 kytkentäkaavion mukaisesti valmistettu 807-pääteputkilla. Alkuperäisestä kytkennästä johtuen konehuoneessa siis kulkee hengenvaarallinen 400V jännite, joten sinne ei ole varsinkaan syytä työtää näppejään. Kaijutinlähdön voi helposti valita joko 4, 8 tai 16 ohmiseksi.

Rikstone chassis

Vahvistimen sai lisäksi räätälöityä, joten valitsin 2 kanavaisen mallin joille kummalekin oma volume-säätö. Lisäksi Contour-säätö (mid-alue) vain toiseen kanavaan sekä molempaan kanavaan vaikuttava Bass Treble ja CUT-säätö. Vahvistimelle tuli vielä12 kk takuu (putket 3kk).

Ebay huuto JBL D 130.

Tilauksen tehtyäni aloin selvitellä olisiko mahdollisuus löytää vielä oikea JBL D130 kajari. Pelasin upporikasta ja rutiköyhää. Tein siis ebay-tarjouksen, jonka voitin. Sitten alkoi jännittäminen tuleeko paketti Italiasta perille. Reilun 2 viikon päästä odotus palkittiin ja eikun sovittamaan kajaria paikalleen. Kytkennän jälkeen kuului kyllä hieno soundi, mutta se oli kovin hiljainen. Alkoi kaijutinkorjaajan haku.

JBL D 130 takaa.

Sellainen löytyikin. Järvenpäässä pitää pajaa Tmi Äänimika. Lähetin kajarin hänelle tutkittavaksi. Alkoi jännitys onko se vielä korjattavissa vai täytyykö hankkia lisäksi vielä korjaussarja. Selvisi että kajarissa oli erikoinen vika: Puhekelalle menevät johtimet olivat oikosulussa. Näytti siis siltä, että kajariin on vaihdettu korjaussarja, jonka asennus hieman epäonnistunut. Sain korjatun kajarin kotiin, asensin sen paikalleen ja aloin testailla. Vahvistin + kajari toimivat täydellisesti yhteen. Näin hanke saatiin parhaimmalla mahdollisella tavalla päätökseen.

Sosiaalisen median puolella Standelin harrastajilla on esimerkiksi oma aktiivisesti toimiva fb sivusto ja instagramissa voi tägätä #standelamp ja #standel sekä @rikstoneamps.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Fender Tremolux

Minulla oli pieni harjoitusvahvistin Fenderin Super Champ. Siinä oli putkipääte ja sitten ties mitä mallinnuksia. Soitin vahvistimella vuosia Tweed asennossa ja laittimeen alkoi tulla pikkuhiljaa jos jonkinlaista pikkuvikaa. Tuli puhetta Vepsäläisen Karin kanssa asiasta että olisikohan vahvistimessa jotain käyttökelpoista osaa jos rakentaisi uusiksi sen?

Fender Tremolux DIY

Kari tutki tilanteen ja hyödynnettäviksi entisestä tulivat muuntaja, vahvistinkotelo, chassis sekä pääteputket. Toivoin laitteeseen Fender Tweed tyylistä kytkentää, mutta tremololla jos vaan mahdollista? No silloin selvisi että lähes vastaava kytkentä on mallinimellä Tremolux.

Vahvistin takaa suojakansi poistettuna.

Tremolux kytkennöissä paras-soundisena ja näin halutuimpana on pidetty nimenomaan ensimmäistä vuonna 1955 käyttöön otettua kytkentää eli 5E9. Se on kautta aikain ensimmäinen tremololla varustettu Fender. Nimi tuli siitä kun yhdistettiin Tremolo ja Deluxe eli Tremolux. Kytkentää variantilla tehtiin vuoteen 1960 asti ja Tremolux mallia valmistettiin kesään 1966 asti. Tuotannossa jatkoi tästä eteenpäin rinnakkaismalli Vibrolux

 Point-to-point kytkentärima, putkenkannat ja muut
mahtuivat sopuisasti chassikseen.

Sisääntulot 5E9 kytkennässä ovat identtiset mutta tähän kytkentään toisesta tehtiin hieman modattu. Samoin tremolo on Karin oma patentti! Enpä voi sanoa kuulleeni yhtä miellyttävää pehmeän paksua ja syvää tremoloa. Käyttöä saa ohjattua polkimella

GT6V6C pääteputken vieressä 2X 12AX7 ja 12AY7

Etupaneliin siis tulivat / In1 / Vol.1 / In2 / Vol.2 / Tone / Tremolo Speed / Tremolo Depht. Sekä etu- että takapaneelin reiät laitoin piiloon Pelle Peloton hengessä mustalla jesarilla eli ilmastointiteipillä. Potikan nupiksi tuntui klassikkopyörylät sopivalle tässä projektissa. 

Alkuperäisissä vahvistimissa käytettiin Jensenin 12" kajareita mutta tähän paikalle tuli 10" 8 ohm Celestion G10 Gold. Tehoa vahvistimessa on ehkä n. 15w joka riittää mainiosti pienille klubikeikoille tuottamaan lavalle riittäväsi mellakkaa. 

Jokainen kitaristi tietää vuosien kantokokemuksen jälkeen mitä tarkoittaa VOX AC 30 tai Marshalleilla resuaminen maailmalla. Tämän vahvistimen paino sekä ulkomitat ovat todella muusikkoystävälliset! Sitäpaitsi PA hoitaa musiikin ulospäin, joten mielestäni isot vahvarit ovat vähän sama asia kuin autoissa pitkä konepelti.



Vuonna 1956 Fender Tweed Deluxen sai hintaan 129,50$. Samaan vahvistimeen saatettiin kytkeä klubikeikalla laulu, sähkökitara, steelkitara ja ehkä vielä huuliharppu. Vuonna 1958 Fender Tremolux vahvistimen sai 70$ lisähinnasta, siis saman vahvistimen tremololla varustettuna. Listahinnaksi tällöin tuli 199,50$. Vuonna 2011 aloitettua uusintapainosta markkinoidaan käsinkytkettynä jo ihan muuhun hintaan.



Täytyy kyllä todeta että vahvistin täytti odotukset täysin. Se on sopivan pieni ja kevyt harjotuksiin sekä pikkukeikoille. Eikä yhdellä potikalla hoidettavaa sävyn säätöä tarvii olla ruuvaamassa alvariinsa, hehe.

Vahvistin toimii niin klassikkomallin- kuin budjettikitaroiden kanssa tosi hyvin. Se tuottaa haluttua "vanhaa" soundia johon korva on nykyään kallellaan. Tämä on uskomaton 10 tuumainen, laulaa hyvin ja on ehdoton ykkönen pikkuvahvistimissa. Kiitoksia kovasti Karille vieläkin kytkennästä!



torstai 20. marraskuuta 2014

VOIMA R 100

Olin tuossa Pauli Lundénin kanssa yhteyksissä ja hän kertoi omistavansa  2 kpl VOIMA R100 -vastavaihekytkennällä (Radiot 3/2011) toteutettuja päätevahvistimia. Lisäksi pakettiin kuuluuvat kaiuttimet sekä ENGL neliputkinen etuaste.


Olisi se röyheä lähteä keikalle tämän paketin kanssa, ei tulisi joka paikassa samanlaisia vastaan. Tai saada nämä Köykän keksinnöt sitten studioon talteen. Tämä pari on palvellut uransa alkuajan käsittääkseni Savonlinnan oopperoissa. Tapio Köykän paja jota kutsuttiin radiotehtaaksi sijaitsi kivijalassa Helsingissä Sipoonkatu 11.


Kaiuttimena kaapissa näyttää pötköttävän Celestion G12 Vintage 30 pari. Oikein sopivat elementit VOIMA vahvistimen jatkeeksi.


R100:n tausta on muista firman vahvistimista tutuksi tulleen näköinen.


Konepellin sisälle on liimattu kytkentä ja siellä näyttää olevan huoltomiehen merkintä 20 päivä huhtikuuta vuonna 1961.


Eipä uskoisi että putkenkannat ovat 60-luvun alusta! Onnekseen tällä laitteella on näköjään ollut aina hyvä huolenpito.


Laitehuone etupuolelta kuvattuna. Ei ole korroosio eikä edes hapettuminen päässyt tulemaan!

Jos muistan oikein, niin Köykän jälkeen Voimaradio oy:tä pyöritti hänen entinen työntekijänsä Kari Koivunen? Sitten nuoremmat polvet jatkoivat toimintaa Espoossa Kimmeltie 1:ssä? Ja kuluvan vuoden aikana 2014 toiminta päättyi. Nimen muututtua EKS nimiseksi valmistettiin vuosituhannen alkupuolelta lähtien mm. Otus-merkillä DJ-laitteita vuoteen 2014 asti. Eli kauas on entisestä tultu. Mutta palataanpas lähtöruutuun.

.
R100 naamapuolelta. Remu Aaltonen oli innostunut muistelemaan Paulille taannoin heidän yhteiskeikalla 60-luvulta tutuksi tulleita VOIMA vahvistimia! (Pauli vinkkasi että hän saattaisi olla halukas päästämään VOIMA-vahvistimensa hyvään kotiin jatkamaan soittoa). Muista yhteyksistä olen sittemmin kuullut että VOIMA-vahvistimet ovat olleet yllättävänkin tärkeitä laitteita Hurriganesien alkuvuosien keikkakalustossa.

VOIMA R100
Valmistusmaa: Suomi
Tuotemerkki: Voima, Voimaradio oy Helsinki
Valmistettu: ennen vuotta 1961
Tyyppi: Päätevahvistin
Putket: ECC85 ECC85 ECC85 EL34 EL34 EL34 EL34
Kaiuttimet: erilliset tässä Celestion G12 Vintage 30 pari
Teho: 100 W
Kotelointi: Metalli
Mitat: 390 x 315 x 215 mm / 15.4 x 12.4 x 8.5 inch
Patenttinumero: 27332&33483.
Luokan "B" vahvistin. Kohina alle -76dB. TIM-särö eliminoitu.
Paino: 18 kg / 39 lb 10.4 oz (39.648 lb)



perjantai 2. toukokuuta 2014

Combo-vahvistimet Charvell sekä Line 6 Flextone

Aloitettuani tanssibändissä vuonna 1994 rock-käyttöön laitettu kitaravahvistimeni oli vanha, aivan ylisuuri ja epäkäytännöllinen kuljettaa. Alkoi siis näppärän pikku combon etsintä. Varastotiloja ei ollut joten entinen joutui lähtemään. Kuopiosta löytyi uusi Charvell 400SC. Olin päässyt yli ELK-transistorivahvistimen aiheuttamasta traumasta ja taas kelpasi transistorivahvistin. Reilussa kymmenessä vuodessa oli tekniikka kehittynyt joten tanssimusassa tarvittava puhdas soundi oli laitteessa ihan ok. 


Charvell Combo.

Laite oli näppärä koska muuntaja sekä elektroniikka ei ollut painavaa. Kotelointi oli myös jostain puristelevystä mikä sekin on kevyttä. Eli kaikkineen laite oli kepoisa kanniskeltava. Vahvistin yritti ratsastaa kasarihevistä maineeseen päässeellä Amerikkalaisella Jackson/Charvell nimellä. Se lienee ollut merkin viimeinen yritys vahvistinpuolelle. Pesunkestävästä itämaiden tuotteesta on joka tapauksessa kyse.



Vahvistin oli siis Koreassa valmistettu. Siihen kuului High ja Low sisäänmenot. Kaksi kanavaa Drive sekä Clean. Molemmalla kanavalla omat Gain ja Volume säädöt. Vaihdon tapahtuessa mikrokytkimellä tai polkimella. Equalisation oli varustettu kolmella potentiometrillä. Ne olivat Treble, Middle ja Bass. Mukana vielä perinteinen, halvasti toteutettu jousikaiku sekä Chorus varustettuna Depth ja Rate säädöillä. Päällekytkentä tapahtui mikrokytkimellä. Viimeisenä etupanelissa oli kuulokeliitäntä kotiharjoittelua varten. 

Kaiutinverkkokehys oli kiinnitetty paikalleen takiaisnauhalla. Takana löytyi esivahvistettu lähtö vasemmalle ja oikealle. Lisäksi koneeseen oli laitettu muotiin tullut efektiluuppi. Kilvessä kehuttiin olevan tehoja 75W. Kaiuttimet oli muistaakseni halvat ja merkittömät. 
Luulen että tämä vahvistin on ollut hankintahinta/tuotto mittauksessa kautta aikain paras hankinta. Musiikin tuottamisessa ei ollut pääasia laatu vaan määrä.


Digitech RP-1.

Hankin efektiksi Digitech RP-1 efektilaudan, joka oli tullut juuri muotiin. Myöhemmin asensin kitaraan vielä Midin. Nyt oltiin korvia myöten digissä. Tein lisäksi MIDI-musiikkia tietokoneella. Aikani leikittyäni näillä vaihdoin ne vielä Line 6 POD "munuaiseen". Se on ilman kaiutinta oleva vahvistin efektiyhdistelmä. 
Sitten halusin palata takaisin perusasioihin eli kitara-vahvistin yhdistelmään.





Hankin vähän aikaisemmin markkinoille tulleen Line 6 Flextone vahvistimen hieman käytettynä 1999. Sarjanumero oli FLXT 005582 481424. Tämä malli oli varustettu 1X12" Custom Eminence kaiuttimella ja tehoa luvattiin 60W. Vahvistin oli täysiverinen transistori mihin oli mallinnettu digitaalisesti eri klassikkomallien putkisoundi. Mielestäni mallinnus oli tehty kohtuullisen mallikkaasti, joten soundi kelpasi usemmaksi vuotta. Mukaan liittyi neljä nappulaa sisältävä jalkaohjain. 


Flextone säätimet.

Laitteeseen oli laitettu repullinen efektejä josta huolimatta se oli yksinkertainen sekä selkeä käyttää. Putkivahvistinta huomattavasti kevyempi paino ei haitannut myöskään keikkamuusikon jatkuvassa roudauksessa. Jarmo Nikku ja Esa Kuloniemi vakuuttivat vielä, sekä lukuisat menestysarviot musiikkilehdissä. Tein vahvistimelle lisäksi kuljetuskotelon. 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

VOX AC 50 ja Music Man Sixty-five

Pari vuotta kitaraa soitettuani 80-luvun alussa alkoi vahvistimeni transistori soundi ärsyttää toden teolla. Bändikaverilla oli putkivahvistin jollaista soundia halusin itsellekin. Kuinka ollakaan sain viimein koottua säästöjä. Huomasin maakuntalehdestä Savon Sanomista yksityishenkilön ilmoituksen. Siinä sanottiin myytäväksi "vahvistin sekä kova-ääninen". Sain houkuteltua isäni kuljettajaksi käyttämään Kuopiossa. Paikan päällä selvisi, että kyseessä oli joku vanha Vox-niminen vahvistin sekä 2X12" kaiuttimella varustettu kaappi. Laite oli ollut urkujen vahvistimena ja omistajan kuoltua perilliset hävittivät jäämistöä.

Tässä samanlainen Vox kuin minulla oli.

En ymmärtänyt vahvistimista juuri mitään, eikä myyjä osapuoli ollut sen viisaampi. Internet myös tulisi iloksemme vasta vuosikymmenien päästä. Saimme kuitenkin selville että laitteella voi vahvistaa urkujen lisäksi kitaraa ja bändikaverillani tiesin olevan saman merkkinen laite, eli VOX malliltaan AC 30. Tuolloin 80-luvulla Voxit eivät olleet erityisen suosittuja, mutta ajattelin vehkeen olevan ihan ok. Eikä hintakaan ollut kallis.

HIWATT kaiutinkaappi.

Mukaan tuli 2X12" kaiuttimella varustettu kaiutinkaappi. Sen etuseinässä luki HIWATT ja muistaakseni TOP 100. Laitteet olivat kovin painavia ja hankalia nostaa kyytiin, mutta viimein päästiin kotimatkalle.
Kamat vietiin bändikämpälle ja alkoi soitto. Harmitti vähän että säätimiä oli niin vähän eikä sisäänmenojakaan ollut kuin kaksi. Mutta soundi oli kyllä mahtava.

Soittelin yhdistelmällä noin vuoden päivät, kunnes eräänä kertana bänditreeneihin mentyämme vahvistin ei lähtenytkään toimimaan. Lähin vahvistinlaitehuolto oli tunnin ajomatkan päässä Kuopiossa, jonne se sitten toimitettiin. Valmista sanottiin olevan kuukauden päästä. Enpä arvannut että tämä olisi viimeinen kerta kun näen vahvistimen. Aika tuntui kestävän ikuisuuden. Kun viimein mentiin hakemaan laitetta, minä innosta puhkuen tuli vastaan pettymysten pettymys. Musiikkiliike jonka yhteydessä huolto oli sanottiin että Voxista oli mennyt muuntaja, eikä uutta ole saatavana! Eikä vahvistinta voi korjata ollenkaan!! WTF!

Music Man Sixty-five

Sieltä tarjottiin tilalle Music Man Sixty-five transistori etuasteella ja putki päätteellä olevaa käytettyä yleisvahvistinta. Kun aioin ottaa mukaani Voxin raadon, sanottiin ettei sillä tee enää mitään ja romusta tarjouduttiin hyvittämään vähän, niin että saisin musarin edullisesti tilalle!
Ei siinä auttanut kuusitoistavuotiaan pojan muuta kuin tyytyä kohtaloonsa. Music Man soundi oli kyllä hyvä, mutta mielestäni se ruma vanha vahvistin soundasi paljon paremmalle.
Aikaa myöten asia ei enää tuntunut niin dramaatiselle ja totuin musariin. Niin vahvistin olikin käytössä seuraavat kymmenen vuotta luotettavasti toimien.

Jälkeenpäin on selvinnyt että tuo omistamani Vox oli varsin harvinainen ja salaliittoteoreetikot ovat heittäneet ilmaan ajatuksen huijauksesta. No oli asia niin tai näin, se ei enää muuksi muutu.
Tosin en ole osannut surra hirveästi täkäläisen musiikkikaupan viime vuosien alennustilaa netin tuomassa kansainvälisesssä puristuksessa.

torstai 23. tammikuuta 2014

ELK kitaravahvistin ja 60-luvun matkaradio

Ismo, ELK ja Washburn keikalla 1984

Saatuani ensimmäisen kitaran 1980 jouduin olemaan joitain kuukausia ilman vahvistinta. Sinä aikana kehitin pahimpaan hätään vahvistimeksi äitini matkaradion 60-luvulta. En muista oliko se merkiltään tarkkaan ottaen Luxor, Asa vai Helkama, mutta väriltään se oli punaruskea. Muistan hyvin kuinka siihen oli sijoitettu säätimet kanteen, jossa oli samalla hauskasti eri paikkakuntien nimiä sisältänyt kanavapaneeli. Transistorilaitteeksi siitä irtosi vasin maukkaat pikku soundit.

Matkaradio toimii myös hätä-apu kitaravahvistimena.

Ensimmäinen varsinainen kitaravahvistimeni oli Kuopiosta musiikkiliikkeestä ostettu käytetty, pari vuotta vanha ELK. Se oli niin sanottu puolijohde eli Solid State, transistorivahvistin ja kun aloin hakea tuotemerkistä tarkempaa tietoa osoittautui se olevan hankalampi juttu. Hakemalla tietoa asiat alkoivat kuitenkin pikku hiljaa selvitä.

"Vanha" laitekilpi.

Japanissa alkoi 1953 Miyuki Ind. Co valmistaa putkivahvistimia "Echo" nimellä. Ne olivat saaneet hyvin paljon vaikutteita mm. Fenderin vahvistimista ulkonäköä ja logoa myöten. 60-luvulla suuren instrumentaali-rock eli surf buumin myötä merkki alkoi valmistaa lisäksi ELK-kitaroita sekä siirtymäkautena "Elk Echo Amp" vahvistimia. Myöhemmin vahvistimien nimeksi vakiintui pelkästään ELK. Nämä Vintage putkivahvistimet ovat haluttuja laitteita. Vuonna 1969 tehtaalla oli tuhoisa tulipalo.

Logo "vanha"
Logo "siirtymäkausi"
Logo "60's"
Logo "70's"


70-luvun laitekilpi ELK EM-11 kaiusta.
70-luvun laitekilpi Ibanez EM-11 kaiusta.








Seitsemänkymmentä-luvulle tultaessa. ELK tuotemerkin omistajaksi siirtyi ilmeisesti HoshinoGakki, joka on Ibanezin sekä Taman omistaja. Ibanezin catalogissa vahvistimia esitellään kautta aikain ensimmäisen kertaa vuonna 1974. Ne ovat nimeltään Stage Master ja ovat identtisiä aikakauden ELK vahvistimien kanssa.

Vuonna 1978 markkinoille tuli lisää identtisiä ELK ja Ibanez laitteita, kuten EM-11 kaikulaite.

ELK EM-11 Echo-kaikulaite.

Ibanez EM-11 Echo-kaikulaite
 Saman vuoden 1978 esitteessä on ensi esitelty kitaravahvistin eli IBZ-sarja, joka on tuotannossa edelleen. Tämän lisäksi täysi-transistori LE-sarja joka yllätys yllätys, on täysin samanlainen kuin ELK vahvistimeni!


Näissä ensimmäisissä täys-transistoriahvistimessa oli sävysäätöjen lisäksi jousikaiku sekä EHX BigFuzz klooni FUZZ efekti! Ne olivat tosi halpoja rakentaa täysputki vahvistimeen verrattuna. Soundi oli puhtaalla kohtalaisen ok, mutta yliohjattuna se oli jotain aivan erikoista. Eikä se johtunut Fuzzista. Vahvistimeen ei ollut ylipäätään mahdollista saada aikaan kelvollista yliohjausta! Viiltävä treble, ohut keskialue ja kumiseva basso. Soundivertailussa bändikaverilla oli vanha VOX AC-30.

En suoraan sanottuna ihmettele lainkaan, että tämä vahvistin on hävinnyt markkinoilta täysin. Onneksi tekniikka on kehittynyt transistorivahvistimissa tämän jälkeen. Eikä traumani jäänyt pysyväksi. Hehe.

Ilmeisesti Euroopan perukoille laivattiin kautta aikain viimeiset, täysi transistorina valmistetut ELK-vahvistimet. jollaisen omistaja minäkin sitten olin parin vuoden ajan.

perjantai 13. joulukuuta 2013

VOIMA vahvistimia ja vähän muuta

Tapio Köykän paja valmisti VOIMA vahvistimia, joista tässä muutamia. Kaikki ovat tietenkin putkikoneita ja täysin toimintakunnossa:
Ensimmäisenä niin sanottu varavoimani, hehe. Se on merkinnän mukaan käynyt huollossa vuonna 1965.

VOIMA 405


Vasemmalta säädetään sävyä, keskellä virta kytkin
ja oikealla säädetään voimaa




Takapaneelissa hienoja yksityiskohtia,
DIN-liittimiä ja valovirtatöpselin mitoilla kaijutinlähtö muun muoassa.



Seuraavat vahvistimet ovat Vepsäläisen Karin kokoelmista.
Malli A 15W


Korkeat, matalat, voiman säätö ja valintakytkin.


Sama laite toiselta puolen.



Seuraavana malli K 40-2

Kallistettu säätöpaneeli.





Tässä on puolestaan pääteaste mallia P-40 ja E-5 etuaste





Olisi kyllä mukava saada kerättyä tänne kaikenlaista tietoa Voima vahvistimiin liittyen.

Loppuun oli pakko lisätä hienoa muotoilua samalta aikakaudelta eli Philips EL 6420. Tässä ns. leivänpaahtimessa on oikein paahtorivat. Hehe.