Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pedaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pedaalit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tuunattu Crybaby wah-wah

Olen pitkään suunnitellut wah-wah pedaalini tuunaamista. Viime viikonloppuna viimein otin Dunlop Crybaby efektin esille ja aloin työstämään. Sen soundi on tuntunut kovin ohuelle ja pois päältä ollessaan se syö puhtaan soundin suorastaan piloille.

Ensimmäiseksi halusin päästä eroon tuosta puhtaan soundin pilaantumisesta. Se tapahtuu tekemällä bypass-kytkentä. Siihen tarvitaan yhdeksän napaa sisältävä 3PDT jalkakytkin, merkkivaloksi LED sekä 1.5K ohmin etuvastus! DIY-hommia varten löytyy esim you tubesta videoita.



Bypass valmis ja jatkotestejä tekemään.

Nykypäivän globaalia tiedonvaihtoa ei voi kyllin kiitellä, sillä googlettamalla tietoa saa helposti ja runsaasti yhdellä klikkauksella. Maailmalla tietoa ei pihdata, ei sitä harhaan johtavaakaan. Mutta esim. tällä sivulla on mielestäni kiteytetty asiat hyvin.

Kuva on Vox and Crybaby sivustolta.

Bypass kytkennän jälkeen suositellaan muuttamaan 68K vastusta aina 47K asti. Testailtuani parhaalle tuntui 56K ohmin vastus. (Liian pieni arvo voi lisätä radio-häiriöitä, jonka voi puolestaan poistaa lisäämällä 10-20 pF kondensaattorit joka transistorin kollektorille.)
"Vocal Mod" eli laulua lisää sain muuttamalla 33K vastuksen 68K:si. Tämä oli tosi hyvä muutos!
Kolmanneksi sain keskialuetta paksummaksi muuttamalla 1K5 vastus 2,2K ohmiseksi.

"Sweep Range" on kytkentä jolla wahista saa räyhääjää säyseämmäksi. Muuttamalla 0,01uF kondensaattori 22nF on kitarakäyttöön mielestäni riittävä. Bassokitaralle modifioitaessa voi mennä jopa 0.068uF! Kokeiltuani muutoksia pysyin alkuperäisessä.

Jos haluaa soundiin lisää gainia sekä bassoa. Niin sen saa vastuksen muuttamalla joka on alunperin joko 390-470 tai jopa 510 ohmia vuosimallista riippuen. Kuvassa vasemmalla alhaalla (390R). Tätä voi kokeilla 270-330 ohm. Minun pedaalissani tuo vastus on 290 ohmia, joten muutokset ei kosketa tätä laitetta.

wah-wahin testailua signaaliketjussa.

Muutoksien kokeilu on mukavaa ja mielenkiintoista näpertelyharjoitusta kaikille DIY-harrastajille. Soundimuutosten testailu halpaa ja kytkentöjen palauttaminen on helppoa.
Muutokset tehtyäni kelpuutin crybabyn vakituiseen käyttöön.

Innostuin samalla rakentelemaan efekteille pysyvämpää kuljetusalustaa. Sen sai helposti leikkaamalla vanerilevy joka mahtuu juuri alumiinisalkkuun. Levyyn tarranauhaa nitojalla varmistettuna. sekä hihnanpätkät salkusta nostamista varten. Pedaalien mitoituksesta ja signaalitiestä johtuen kokoonpanosta tuli tällä kertaa enemmän pitkä kuin leveä. Tarranauhakiinnityksen ansiosta efektien järjestyksen muutoksia on jatkossa helppo tehdä.

Soudin muokkausosasto.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Käsintehty TS-808 kitarapedaali

Minulla tuli vuonna 2008 vaihe, jolloin halusin alkaa käyttää lukemattoman monien kitaristien (esim. Stevie Ray Vaughanin aikanaan) suosimaa klassikko Overdrive-säroefektiä nimeltään Tube Screamer TS-808. Ja kuten arvata saattaa, niin ne alkuperäiset vanhat "Vintage" pedaalit ovat arvossa arvaamattomassa. Vepsäläisen Karilta sitten kuulin, että on mahdollista saada samaa soundia järkevään hintaan itse tekemällä!

 Himoittu Ibanez Tube Screamer TS-808 säristin.

Haa! Tässäpä olisi ratkaisu pulmaan. Custom Sounds välittää builtyourownclonen eli tuotenimeltään B.Y.O.C rakennussarjoja, ja kun on tullut harrastettua tähän ikään myös juotosliitosten tekoa. Niin ei kun rohkeasti tilausta tekemään. Onhan omatekemässä muutenkin aina se tietty "fiilis".


Pikkupaketti tuli viikon kuluessa postissa ja innokkaasti tutkimaan, että mitä sitä tulikaan tilattua. Selvisi rakennussarjan olevan viimeisen päälle laadukas! Piirilevyllä komponenttien paikat oli merkitty selkeästi. Metalliosat täysin sopivat ja sarjan valmistajan kotisivuilta sai tulostaa pdf tiedostona täydellisen rakennusohjekirjasen osaluetteloineen. Ja autenttisuuden takaamiseksi komponentit olivat täysin samat kuin alkuperäisessä, tavoitelluimmassa versiossa. Jossa mm. käytettiin JRC4558D lastua eli IC-piiriä! 
Eikä tässä vielä kaikki "boutique builders"ejä ajatellen mukana oli muutama modifiointi vaihtoehto komponentteineen sekä vinkkejä. Yksi huono puoli sarjasta löytyi. Se että kaikki oli pelkästään Englannin kielellä. 

Yksi ilta meni laitetta kootessa. Muuta ei tarvittu kuin huolellisuutta ja hieman sorminäppäryyttä. Ja voilaa, säristin oli valmis!

Ismon TS-808 klooni modauskomponentteineen sekä manuaali.

Seuraavassa linkissä on soittoani pedaalin valmistumisen ajalta tuoreeltaan
Bendix - Laiskotellen.
Kitara: Fender Telecaster U.S.A. Seymour Dunchan Hot tallassa.
Efektit: TS-808 (100% handmade)
Vahvistin: Voima 405

Ja tuoreempaa soittoani 
Saunaband - Mies matkallaan. Intro aloitus, oikealta soittaen sekä soolo.
Kitara: Gibson ES-355
Efektit: TS-808 (100% käsityö)
Vahvistin: Voima 405 

Nyt kun olen testaillut laitetta viiden vuoden ajan, voin suositella pakettia muillekin juotostöitä harrastaville kitaristille. Tähän saakka laite on ollut täysin huoltovapaa! :)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Stompin Bass - Tamppaa bassoa

Noita perinne blues-soittajia seuratessa tulin vuosia sitten kiinnittäneeksi huomiota siihen, kun mies soittaa kitaraa ja laulaa sähköisesti vahvistettuna. Niin lisäksi kaiuttimista kuuluu jalan tamppaus, ikään kuin bassorumpu. Jumpseen tullessa myös vahvistettuna.

Hetkinen, niin mitenkäs tämä on saatu aikaan? Asiaa soittajilta kyselemällä selvisi että he ovat perinnetietoisesti (ja edullisesti) valmistaneet laittensa itse sikaarilaatikoon. Johon rustailleet mikrofonin sisään ja sieltä jympse vahvistimiin. Laitteita kuulemma on saatavissa tehdastekoisestikin.

Asia alkoi kiinostaa enemmän. Jos vaikka voisi kokeilla moista, että onko vaikeaakin? Siis soittaa, laulaa ja lyödä tahtia ("bassorumpua") samaan aikaan.

Kuinka ollakaan aikani haeskeltuani alkoi löytyä tietoa netin ihmeelisestä maailmasta. Huomasin laitetta löytyvän myös tehdasvalmisteisena. Vaikka tykkäänkin näperrellä kaikenlaista, tällä kertaa halusin päästä helpommalla ja  hankkia Shadowsin tehdasvalmisteen. Ohjehintana 2013 toukokuussa on 150 ekua, vaan eräskin Saksalainen liike ilmoittaa lähtevän alle satasella.

Stompin bass kaikkine hiluineen.


Pian alkoi innokas testailu. Yhdeksän voltin patteri lootan sisään ja plugipiuhalla piezomikin tuottamaa signaalia eteenpäin.
Heti selvisi, että basso tamppain on varsin herkkä peli. Perus-soundi on kopiseva ja kopero. Kuin onttoa vanerilootaa kopsuttaisi. Säätelemällä bassoa pintaan ja leikkaamalla keskialuetta saundi alkoi petraantua tuhnun bassorummun suuntaan.

Tietenkin tällä ei olekaan tarkoitus basaria imitoida, vaan tuottaa mahdollisimman luonnollisen ja miellyttävä rytmipoljentainen lautalattiasoundi. Tyyliin vakaa vanha väinämöinen. Mutta nimen omaan vahvistettuna. Kun siellä ravintoloissa kuitenkin on sitä mellakkaa.

Tein myös havainnon, että rytmittelyssä käytettävällä kengällä on väliä. Sukkasillaan kuten myös Reinot jalassa saa hyvän soundin. Joten keikalla lavalle hypätessä voi muuten niin komeat bootsit aiheuttaa yllärin.

Tein laitteen testailusta oikein oman demon. Kopsuttimen ääni tulee siis 12" kajarilla sekä torvella varustetun aktiivilaulumonitorin kautta. Täytyisi jatkaa testiä vielä basso(kitara)combon läpi soittamalla. Luultavasti saundiin saisi näin kaivattua ryhtiä ja napakkuutta.
Kappalevalinnassa halusin testailla kopsuttimen käyttäytymistä totutusta hieman räyhäkkäämmässä ympäristössä.

Laitteen sijoittelu on myös tärkeää, koskapa se pohjaan liimatusta kumimatosta huolimatta on taipuvainen lähtemään liikkeelle huolimattomaan läpsyttelykulmaan asetettuna.

Soittamiseen ja laulamiseen tuo yllättävästi lisähankaluutta tasaisen poljennon ylläpitäminen. On toki hyödyllistä harjoitusta, vaikkei olisikaan aikomusta juuri nyt onemanband tai trio tuolimieskitara-keikoille.
Viimeiset kolme vuotta laite on odottanut, että hemppa joutaisi reenaamaan akustisen setin ja sinne torin laidalle. Vaan ehkäpä sitten viimestään eläkkeellä..