Kirjanpitoa muinaisesta Mesopotamiasta 1800-luvun Savoon

Mikäli kirjanpidoksi määritellään hyödykkeisiin liittyvä järjestelmällinen muistiin kirjaaminen on kirjanpitoa harrastettu jo tuhansia vuosia! Kolme tuhatta vuotta ennen ajanlaskua nykyisen Irakin alue oli muinaista Mesopotamiaa, josta tunnetaan toistaiseksi maailman vanhin palkkakuitti savitauluun kirjoitettuna. Rahaa ei vielä tunnettu, mutta työmies sai palkkansa oluena. Viini oli tuolloin jo ikivanha keksintö.

Vanhin tunnettu palkkakuitti.

Jokunen vuosisata myöhemmin Egyptissä ryhdyttiin merkitsemään muistiin esimerkiksi varastoa käyttäen hieraattista kirjoitusta. Kirjurit olivat varsin arvostettu ammattikunta, sillä kansasta vain muutama prosentti osasi lukea ja kirjoittaa. Siksi usein myös ylhäiset saattoivat kuvata itseään mielellään kirjureiksi, vaikka ilman taitoa.

Thot mittamassa kirjurin sydämen puhtautta.

Egyptin kirjanpitäjilla oli oma jumalansa Thot, joka kirjanpitäjän kuollessa kirjasi totuuden sulalla ylös tämän sydämen painon. Jos sydän painoi höyhenen verran pääsi kirjuri elämään, jos ei niin joutui krokotiilin syömäksi.

Kirjureilla oli käytössään paletti, jossa kahta eriväristä mustetta eli musta ja punainen. Kirjoitukset laadittiin ohuista papyruskaislan suikaleista ristikkäin liimattuille papyrusarkeille. Egyptin kuivan ilmaston ansiosta niitä on jäänyt myöhemmille ajoille ihmeteltäväksi. Arkisemmat kirjoitukset, kuten verokuitit saatettiin tehdä saviruukun palasille.

Egyptiläisen kirjanpitäjän työkalut.

Pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskua nykysen Kreetan seudulla vaikutti Minoalainen- sekä nykyisen Kreikan alueella Mykeneläisen kultturin kansa. Minoalaiset ja Mykeneläiset hankkivat vaurautensa kaupankäynnillä välimeren ympäristössä. He olivat oppineet myös kirjoitustaidon, jota he käyttivät pääasiassa kirjanpitoonsa. He pitivät kirjanpitoaan savitauluihin. Näin 1500 vuotta ennen ajan laskua taito oli jo levinnyt kauppiaiden keskuuteen Etelä-Eurooppaan.

Välimeren ympäristössä kauppiaat olivat pitäneet, kuten muuallakin,  yhtenä arvoikkaimmista vaihtokaupan välineinä metalleja tinaa, hopeaa, kuparia ja pronssia. Kun Lyydialaiset 650 vuotta eaa. keksivät alkaa lyödä näitä hopea- ja kuparimetallinkappaleita tietyn mittaisiksi ja leimaamaan ne hallitsijan leimalla arvon vakuudeksi, he olivat tulleet keksineeksi rahan!

Lyydialainen kolikko n. 550 eaa.

Nykyisen Kreikan alueella olleiden sotaisten "pimeiden vuosisatojen" jälkeen Kreikan alue nousi taas uuteen kukoistukseensa 450 eaa. ja kuinka ollakaan, kaupankäynnin tuoman vaurauden ansiosta.

Kirjoittamisen taito jatkoi etemistään seuraavaksi syntyneeseen "ikuiseen" Rooman valtakuntaan. Sen ajan vanhimmat Suomesta tavatut Roomalaiset metallirahat ovat hopeadenaareja ja kuparirahoja sata-luvulta. Tuon ohella suositumpi kaupan muoto oli vaihtokauppa, joka säilytti asemansa vielä pitkään.

Kiihtelys (40 kpl) oravan nahkoja.

Novgorodin turkiskauppiaalta jäi
käynnistä solki muistoksi
Varpaisjärven Korpijärjelle 200 jaa.

Sata-luvulta eteenpäin Suomeen tuli rahoja ulkomailta vaihtelevasti ja usein myyntiartikkeleina olleet turkikset vaihdettiinkin suoraan suolaan, balttialaisiin korouihin tai germaanisiin aseisiin. Korut saattoivat olla taidokkaita sormuksia, kaula- ja rannekoruja. Tulipa maahan Roomalaisia yleellisyystavaroitakin, kuten lasisia juomasarvia tai pronssinen viinikauha. Kauppayhteyksiä oli myös Skandinaviaan. Käytössä kaupantekijöillä oli riimukalenterit, jonka perusteella pystyttiin sopimaan seuraava tapaaminen. Kesällä liikuttiin limsaumaveneellä ja järvien jäädyttyä jääkansia pitkin liikuttiin hevosen vetämällä reellä.

Tuontitavaran lisäksi osattiin tehdä järvimalmista pienissä harkkohyteissä rautaa, josta valmistuivat esimerkiksi metsästyksessä käytettävät nuolet, puukot ja kirveet. Itsepuolustukseen tarvittiin viikikiajalla 850-luvusta eteenpäin esimerkiksi miekkoja joita hankittiin frankeista. Maksuvälineinä käytettiin esimerkiksi islamilaisia hopearahoja.


Kauppayhteyksistä tärkein suunta oli Balttia ja Saksa. Levottoman viikinkikauden jälkeen ja Hansaliiton myötä kauppayhteydet Saksalaisten kauppiaiden kanssa vahvistuivat uudestaan 1200-luvun alusta. Nykyisen Suomen alueen merkittävänä vientiartikkeleina oli kala, jota katolilaiset söivät paastonsa aikaan. Germaniaa puhuneet hansakauppiaat toivat tänne mukanaan Eurooppalaisten vaikutteiden lisäksi esimerkiksi kirjallisuutta ja muotia. Hansalle tärkeät kauppapaikat täällä olivat Turku ja Viipuri. Ruotsalaisten tultua valtaan noin 1350 kaupankäynti rajoitettiin täällä maalailla ainoastaan edellä mainittuihin kaupunkeihin ja muualla maassa kaupankäymisestä tuli laitonta.

Hansan kolmimastoinen koggi

Ensimmäiset kirjanpidon kirjalliset lähteet nykyisen Suomen alueelta ovat nykytiedon mukaan 1300-luvulla kirjatuista kauppakumppanuus- ja luotonantojärjestelmistä (Grandell, Axel: Äldre redovisningsformer i Finland. En undersökning av den företagsekonomiska utveckling i Finland intill 1800-talets slut. Företagsekonomiska forskningsföreningen, Helsingfors 1944).

1300-luvun alussa Italiassa kirjattiin kautta aikain ensimmäistä kertaa täysi kahdenkertaisen kirjanpidonperiaatteen mukainen kirjanpito, kun Firenzen kauppiaiden pääkonttori Giovanno Farolfi & Company kirjasi tärkeimmän asiakkaansa arkkipiispa Arlesin kanssa suoritettuja tapahtumia. Tähän asti kirjanpidot oltiin laadittu pergamentille, mutta uutta keksintöä paperiakin alkoi pikku hiljaa olla saatavilla, tosin hyvään hintaan.

Vanhin löydetty täydellinen kahdenkertaisen kirjanpidon mukainen kirjanpito on vuodelta 1340 Genovan kaupungin rahastonhoitajan tilit.

Myöhemmin Benedetto Cotruglin teki vuonna 1458 opinnäytetyönsä samasta aiheesta: Della mercatura e del mercante perfetto. Vuonna 1494 Venetsialainen munkki ja mateematikko Luca Pacioli, jota on sanottu Leonardo Da Vincinkin työtoveriksi, julkaisi edelleen samasta aiheesta teokseensa: Summa de arithmetica, geometria. Proportioni et proportionalita. Siitä tuli kahdenkertaisen kirjanpidon kantateos.

Vaikka Lucan teoksessa ei ole mitään omaperäistä sen ansio on siinä, että se on Latinasta poiketen kirjoitettu kansan kielellä eli Italiaksi sekä juuri keksityn kirjapainotekniikan tuottama teos, jolloin tieto pääsi leviämään aikaisempaan verrattuna todella tehokkaasti. Siitä lähtien kahdenkertainen kirjanpito (Double-entry bookkeeping) onkin jatkanut voittokulkuaan maailman joka kolkalle levinneeksi kirjanpitojärjestelmäksi.

Tiedon leviämisestä saa kuvaa aiheesta julkaistujen teosten määrän muodossa. 1500-luvulla Richad Brownin mukaan julkaistiin ympäri eurooppaa 30 eri kahdenkertaista kirjanpitoa käsittelevää teosta. 1600-luvulla Teoksia julkaistiin hieman enemmän eli 47 kappaletta.

Niihin sisältyy myös vuonna 1646 ensimmäinen Ruotsissa painettu laskentatoimenkirja Henrik Olofsson Hortulanus "Räkne-Book", jonka oppeja toteutettiin silloisessa Itämaassa luultavimmin ainakin emämaan organisoimassa verojen (vastikkeettomassa) keräyksessä. Räkne Bookin käytöstä on myös olemassa viitteitä kolme vuotta myöhemmin perustetun Fiskarssin tilikirjoissa. Toinen taho olivat Viipurin Saksalaista ja Ruotsalaista syntyperää olleet kauppiaat, joiden kautta kahdenkertaisen kirjanpidon oppeja todennäköisesti levisi maahan niin ikään (Grandell 1944).

Vuonna 1746 Brynolf Brunou oli 27 vuotias Rantasalmelaisen ratsutilallisen Bruun Bruunupojan ja Gertrud Perintytär Herkepaeus (Härkäpää) poika. Suvussa oltiin oltu kauppiaita monessa polvessa, sillä jo ukki oli ollut aikanaan "kirjanoppinut" käyden kauppaa mm. Tukholmaan.

Nuori mies Brunou matkusti Tukholmaan hankkien kuninkaalta luvan perustaa syvälle Savon erämaihin masuuni-rautakankipajayhtiön. Brunoun lisäksi perustettavaan yhtiön 8 henkiseen omistajaryhmään kuului Savonlinnan ja Lappeenrannan kauppiaita Simon Esping, Johan Åberg ja Johan Ruut. Lisäksi vielä Kapteeni Simon Kalitin, Kuruunuvouti Johan Vilhelm Meinander, Kuopion Kirkkoherra Henrik Argillander ja (edellisen poika) Kappalainen Zahris Argillander. Kirjanpitäjäksi yhtiöön tuli Brynolfin veli Carl. Tarmokas ja käjilläkin usein esiintynyt Brynolf eteni urallaan nopeasti aina keskisen kihlakunnan varamanttaalikomissaariksi ja kruununvoudiksi asti. Hän kuitenkin kuoli pian, vain kolme vuotta tehtaan perustamisen jälkeen!

Masuuni-rautakankipajayhtiö
eli Srömsdalin ruukki (1.)

Vuonna 1746 Brynolf Brunoun masinoima Strömsdalin ruukki oli ainoa Ruotsinvallan aikana Suomeen perustettu järvimalmia hyödyntävä ruukki ja samalla aikansa ainoa tehdas Savossa! Kymmenessä vuodessa ruukkiyhteisön väkimäärä kasvoi lähemmäksi sataa henkeä.

Vuonna 1775 Kuopiolle myönnettiin kaupunkioikeudet. Paikkakunnalle määrättiin 9 virkamiesperhettä, aptekki, posti ja piirilääkäri. Kruunun myöntämään käsityöläiskiintiöön sisältyi yksi suutari, säämiskäntekijä ja puuseppä (1.)

Kirkkoherra Henrik Porthanuksen optimistisesti otskoituun "för Cuopio Stad" kirkonkirjoihin merkittiin vuoden päästä uudisasuttajien jälkeläisiä palveluskuntineen 53 perhettä. Hallinto ja kauppa keskittyi tuolloisen Kustaantorin, siis nykyisen Snelmannin puiston ympärille. Vieressä sijainnella nykyistä korkeammalla kukkulalla sijaitsi tuomiokirkkoa edeltänyt vanha lapinlinnan mäen "raunio" sekä tuulimylly. Ruukilla kirjanpitäjänä oli Lars Erik Dahlström.

Kuopion keskusta 1806 (1.)

Suomen ensimmäinen upseerikoulu Haapaniemen sotakoulu toimi kaupungissa vuonna 1780 ja 4.3. 1782 Kuningas Kustaa III myönsi Kuopion asukkaille 20 vuoden verovapauden harjoittaa kauppaa vapaasti. Tampere oli toinen erioikeudet saanut kaupunki. Samana vuonna valmistui Vehmasmäen-Laukaan maantie ja triviaalikoulu muutti Rantasalmelta kaupunkiin ja perustettiin kruunupolttimo(1.)

Savolaisia talonpoikia Kuopion
seudulla1800-luvun alussa (1.)

Pohjois-Amerikassa uudisasukkaiden jälkeläiset julkaisivat ensimmäinen kirjanpidon oppikirjan vuonna 1796. Aikalaisen maantiedonkirjan mukaan Kuopion seutu oli Ruotsin väkirikkain seurakunta (Tuneld 1792)?! Pari vuosikymmenentä kestänyt verovapausonni loppui Kuopiossa Ruotsin vallan myötä, kun Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta vuonna 1809. Kolme vuotta myöhemmin Tsaari Aleksanteri I korotti 4000 asukkaan Helsingin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. Valtion taloudessa muutokset eivät tarkoittaneet suuria kehitysaskelia, vaan sama maakauppalain rajoittama kitulias kehitys jatkui edelleen.

Savolaisnaisia 1800-luvun alusta (1.)

Juantehtaan ruukille aikakausi oli hyvä, koska tuotteita meni ilman tullia Pietariin hyvällä kysynnällä. Tehtaan haasteena olivat vieläkin seudun talonpojat, joiden kanssa oli vahva eturistiriita käytettävistä metsistä sekä alalle tulleet kilpailevat ruukit. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi oli jäänyt viimeisten vuosisatojen kehityksessään suorastaan kehitysmaaksi.

Vuonna 1840 Kuopioon tuli Säämingistä eli nykyisen Savonlinnan-Punkaharjun seudulta uudella kulkumuodolla eli sisävesilaivalla Kustaa Raninen. Hän aloitteli uraansa J.V. Snellmanin ystävän O. W. Roeringin kaupassa alkuun juoksupoikana edeten myymäläapulaiseksi ja edelleen yrityksen kirjanpitäjäksi. Kahdentoista vuoden kuluttua tämä tarmokas nuorimies perusti yrityksen Gustav Ranin nimellä. Tukkukaupan myötä liikkeestä tuli Kauppahuone, joka on Savon vanhin ja samalla Suomen vanhimpia.

Aleksanteri II nousi Venäjän johtoon vuonna 1855. Vuoden päästä avattiiin Saimaan kanava, jolla oli suuri vaikutus lähivuosikymmenien kehitykseen. Kuopiossa Kustaan torin ympärillä oli kuusi kauppaa. Maaorjuuden kotimaassaan Venäjällä lopettanut uudistaja-tsaari pyrki kehittämään valtakuntansa taloutta muuallakin, kuten Suomen Suur-Ruhtinaskunnassa. Täällä hän suosiollisesti myönsi vapauttaa lopullisesti Ruotsin ajoilta alkaneen ja viisisataa vuotta kestäneen maakauppa-kiellon eli kauppoja sai alkaa perustaa ympäri maata!

Vaatimuksista mainittiin seuraavaa: "Asetus kauppa-puotien asettamisesta maalle ja miten niissä kauppaa tehtäköön, annettu Helsingissä 19.12.1859  
§3 Jos mielii saadaksensa lupaa, maalla kauppapuotiansa pitää, vaaditaan että hakija on Suomen kansalainen, ripillä käynyt, hyvämaineinen ja omassa vallassansa sekä omaisuutensa haltija, kuin myös taitaa selvälukuisesti kirjoittaa, lukua laskea ja tilikirjoja yleisen kauppa-tavan mukaan hoitaa").

Samana vuonna Juantehdas siirsi ruukkiyhteisöönsä kuuluneen rautakaupan kaupunkiin. Puodin mukana kaupunkiin tuli nuori myymälänhoitaja John Carlson. Tuotevaliomassa oli tehtaan tuotantoa eli uunin luukkuja, silitysrautoja ja vastaavaa rautakauppatavaraa. Myöhemmin Carlson osti osti liikkeen ja tästä alkoi Carlson-yhtiön tarina.

Vuonna 1862 julkaistiin ensimmäinen Suomenkielinen kirjanpidon oppikirja Augusti Liliuksen "Käytännöllinen opastus Yksinkertaisessa kirjanpidossa varsinkin tehdastelijoille ja Ammattilaisille". Voidaan sanoa että tiedosta oli huutava pula.

Aleksanteri II myösi myös pidettäväksi autonomian ajan ensimmäiset lakeja säätävät valtiopäivät, vuonna 1863. Saatiin asetus nimettomistä osakeyhdyskunnista, asetus äänettömistä eli kommandit-yhdyskunnista 24.11.1864 sekä Keisarillisen Majesteetin  Armollinen Konkurssisääntö Suomen Suurruhtinaskunnalle.

Välineet mahdollisivat myös uuden yritteliäisyyden kansallisen heräämisen innostamassa maassa. Päästiin mukaan höyryvoiman keksimisestä käynnistyneeseen "teolliseen vallankumoukseen". Kuopiossa aloitti uraansa Christian Hiltusen sekatavarakaupassa kauppa-apulaisena Herman Saastamoinen. Hermannista kehittyi myöhemmin menestynyt liikemies ja Syväniemen rullatehtaasta merkittävä työllistäjä. Edward Wallenius perusti kaupunkiin kenkäliikkeen.

Japanissa julkaisiin ensimmäinen kirjanpidon oppikirja vuonna 1873. Kuopiossa muutaman vuoden myymälänhoitajan kokemuksen jälkeen  Birger Hallman  perusti ensimmäisen liikkeensä vuonna 1875. Hallman yhtiö on pysynyt kehityksessä edelleen hyvin mukana ja tänä päivänä se sijoittaa digiteknologian yrityksiin.

Victor Basokevitschin ottama aikalaiskuva
Kuopiolaisesta myymälästä.

Vuonna 1887 perustetustettiin Kuopiossa Suomen ensimmäinen Suomenkielinen kauppakoulu. Koulun ensimmäinen rehtori oli Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta juuri valmistunut Kalle Aho, kirjailija Juhani Ahon veli. Ensimmäiseen johtokuntaan kuului myös monipuolinen kulttuurivaikuttaja sekä liikenainen Minna Canth.

Minna Canth Victor Barsokevittschin ottamassa kuvassa.

Vuonna 1887 aloitti myös toimintansa J.F. Dahlströmin virvoitusjomatehdas. Kaksi vuotta myöhemmin avattiin Savon rata, joka nosti ihmisten sekä rahdin liikkumisen aiempaan verrattuna aivan uudelle tasolle.

J.F. Dahlströmin virvoitusjuomatehtaan
ilmoitus vuonna 1891.

Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 verotulot alkoivat jäädä vuosisatojen korpivaelluksen jälkeen kotimaan hyväksi ja olemme onnistuneet kehittymään sadassa vuodessa Euroopan toisiksi köyhimmästä kolkasta monella mittarilla maailman menestyneimpien joukkoon. Eikä vähiten koulutuksen ansiosta.

Kuopion kauppakoulu 1906-1916 Kuva: Victor Barsokevitsch

Tänä vuonna Kuopion kauppakoululle tulee täyteen pyöreät 130 vuotta ja tuona aikana Kuopiossa on Savonian-ammattikorkeakoulun koulutusvastuujohtaja Kaija Sääsken mukaan valmistunut yhteensä yli 40 000 kaupan-, hallinnon- ja liiketalouden osaajaa (SS 30.10.2017 B3). Tiedon saantia ja yrittämistä ei ole täällä siis haluttu rajoittaa.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Nykyisen Suomen alueelta on ollut kansainvälisiä kauppayhteyksiä vuosituhansien ajan. 1500-luvulle asti täältä vietiin riistatalouden tuotteita ja tuotiin esimerkiksi suolaa. Seuraavaksi vientiin liittyi maa- sekä metsätalouden tuotteet suomalaisten nauttiessa tuotikahvista. Teollisen vallankumouksen myötä on tuotu ja viety erilaisia teollisuuden tuotteita. Tänä päivänä viedään teknologiaa ja ajetaan tuontiaudeilla. Suomalaista osaamista tarvitaan myös tulevaisuudessa.

(1. Kotiseutuni Savo Suomen maakuntajulkaisu Oy, Kirjapaino Oy Savo Kuopio 1972)