sunnuntai 20. elokuuta 2017

Vasurikitaramiitti

Olen Juhan kanssa pitänyt yhteyksiä jo joitain vuosia ja yllätys yllätys, kitaroistahan on riittänyt juttua. Lähes koko ajan on ollut puheissa myös tapaaminen soitinten kera. Suunitteluasteella se on ollut erinäistä syistä johtuen, joista ei varmaan pienin ole 400 kilometrin maantieteellinen etäisyys. Kuinka ollakaan tänä kesänä heinäkuussa miitti saatiin järjestymään. Viime talvena luovuin useasta klassikkokitarasta mutta siitä huolimatta ja Juhan ansiosta soitimia saatiin runsaasti koolle vielä sittenkin.


Oma lukunsa on Juhan tekemät special-kytkennät, joista esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Clapton backie. Soittimen mikitys ja kytkentä on muuten sama kuin tehdas-versiossa sillä erotuksella että siitä sai paljon laajemman kattauksen Erickin käyttämiä kytkentöjä buusteineen muineen. Samalla ajatuksella oli Santana PRS konstruktio tai Pete Townshend Gibson. Ja luonnollisesti toteutettuna ilman hurinoita tai rätinöitä. Tuntui kyllä erikoiselle kun aina vain löytyi uusi asetus Juhan opastaessa kytkentöjen valitsemisessa. Ehdottomasti mielenkiintoiset ja tutustumisen arvoiset toteutukset.


Mukana paikalla myös Markku niin saatiin bassoakin joukkoon. Kiitosta vaan kummallekin mukavista soittosessioista! Muistoksi jäi pari kuvaa ja täytyy sanoa etten ainakaan minä ole koskaan aiemmin nähnyt moista määrää vasurikitaroita koolla samaan aikaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti