torstai 1. toukokuuta 2014

Soittouran alku, Nightmare ja Bengal (vuodet 1980-1994)

Saatuani muistutuksen elämisen rajallisuudesta ajattelin kirjailla tapahtuneita tänne muistiin siltä varalta että niille olisi joskus vielä jotain käyttöä. Se taas, löytyykö on ihan sitten oma juttunsa. Minulla on kuitenkin ollut ikäni tapana arkistoida musiikkiuraa koska jostain syystä musiikki on ollut vain aina tärkeää. Luulen kyllä että tästä muumipapan muisteluksesta saattaa olla hupia muillekin.

En tosiaan tiedä yhtään mikä ainainen polte tässä on ollut musiikkiin. Meillä ei harrastettu musiikkia kotona, eikä ollut soittimia kuten ei naapureissakaan. Ainoa mistä musiikkia tuli oli radio, joka soikin sitten aamusta iltaan. Äidilläni tyyli on muuten jatkunut tänne asti. 70-luvun alkuvuosina siellä soitettiin päivän iskelmiä ja rokkia. Radion lisäksi väylänä maailmaan oli  mustavalkotelevisio josta näkyi tasan yksi kanava. Asuttiin kaukana maalla ja uudet ilmiöt ja asiat juurtuivat sinne hitaasti. Keljutti kyllä kun naapurin pojilla näkyi juuri aloittanut kakkoskanava pikkukakkosineen.

Alaluokilla koulussa oli musiikkiin erikoistunut opettaja joka rohkaisi aiheeseen. Kolmannella tai nelosluokalla tapahtui ensimmäinen solistinen esiintyminen koulun pikkujoulussa. Ennen joulua harjoiteltiin kahdestaan tyystin uusi biisi "Varpunen Jouluaamuna". Paikalle tultiin perheittäin ja lauloin vapisevalla äänellä opettajan säestäessä urkuharmoonilla . Kuulin myöhemmin että esitys oli liikuttanut väkeä. Vielä myöhemmin ymmärsin että liikutus oli johtunut muusta kuin tulkinnasta.

Vuonna 1982.

Sitten tuli ensimmäinen soitin nokkahuilu, jota kaikkien piti alkaa opetella soittamaan koulussa. Olin kuullut nuorisoseuran talolla peli-illoissa käydessä vinyylisoittimesta Hurriganesien muutama vuosi aiemmin julkaistua "Roadrunner" levyä, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Alun rumpalihaaveet kumisevine öljytynnyrirumpuineen vaihtuivat pian kitaraan. Samalla alkoi maanitteluvaihe saada sähkökitara. Purkaakseni toimintatarmoa väsäsin ensimmäisen DIY-soittimeni. Seuraavaksi jouluksi tilattiin soitin postimyynnistä, mutta suuren suosion takia ne olivat loppuneet. Lopulta äitini suostui soittimen hankintaan musiikkiliikkeestä. Mikä olikin hyvä päätös. Sieltä löytyi halpa mutta hyvin soiva Stagg "SG" kopio.

Aukeama "kitarakirjasta".

Alkoi innokas soiton harjoittelu. Maailmalla oli levinnyt punk-aate, joka tuntui puhuttelevan. Sitä seurannut uusi aalto oli aloittelevalle soittajalle mitä sopivinta perässä harjoiteltavaa tuona lyhyyenä mutta intensiivisenä ajanjaksona. Bändejä oli Sex Pistols, Pelle Miljoona, Eput, Sleepy Sleepers ym. Kotiin saatu c-kasettisoitin oli tärkeääkin tärkeäämpi väline tuossa vaiheessa. Toki mukaan mahtui instrumental-rock standardeja 60-luvulta. Saman tien perustettiin bändi UD-80 toteuttamaan omia biisi-ideoita. Ehkä se oli kuitenkin enimmäkseen haave bändistä, koska soittimena oli sähkökitara, akustinenkitara ja urut. Vahvistimena minulla oli transistori ELK. Samalla kun harjoittelin tein itselleni kitaransoiton oppikirjaa, johon merkkasin kaikki tärkeät asiat.

Suunnittelin bändille heti logon.

Syksyllä alkoi ylä-aste ja saatiin koottua jo oikea rokkibändi. Alkuun treenattiin Taskisessa sitten Nuorisoseuran talolla. Samalla alkoi soiton opiskelu kansalaisopistossa. Opettajana oli Pekka Nyyssönen joka oli sähkökitaran soiton opettaja. Hän sai innostettua hakeutumaan opistoon jonne pääsin. Seurasi akustisen kitaran hankinta, joten vähät säästöt ei siis mennytkään levariin ja levyihin. Jatkoin ysiluokasta opistossa samalla opettajalla ja klassisen kitaran linjalla. Pop-linjaa ei ollut konservatoriossa.


Lisäoppia tuli Nilsiän musiikkileireiltä jossa toisena kesänä tulin valituksi oikein leiripojaksi. Klassisen kitaran opiskelu jäi yhteen vuoteen jonka keväällä soitin kevätjuhlassa J.A. Muron Studyn. Viimeisen tunnin jälkeen totesin peruskoulun ja klassisen opiskelun loppuvan tähän. Opettaja taisi hämmentyessään vastata hieman harkitsemattomasti. Klasarin hyödyllisyys selvisi minulle vasta myöhemmin.


Nightmaren ensimmäinen keikkailmoitus.

Tutustuin neljäntoista vanhana Jorma Laitisen kanssa. Hän oli minua useamman vuoden vanhempi ja hänellä oli vinyylisoitin ja kaikkia niitä hyviä levyjä. Tästä aukeni suora väylä maailmaan! Hänen kanssaan kuunneltiin sunnuntait levyjä kuten esimerkiksi Eric Clapton, Cream, Thin Lizzy, JJ Cale, Lynyrd Skynyrd, ZZ Top, Black Sabbath, Jimi Hendrix, Deep Purple, Van Halen, Led Zeppelin, Ted Nugent, Molly Hatcet, Blackfoot, tai Frank Marino. Oli mahtavaa että hän äänitti minulle vielä parhaat palat! Vähän myöhemmin vanhempani luottivat minut Jorman mukana Iloharjulle ja Huvikumpuun aikakauden ykkösbändejä tsekkaamaan. Myöhemmin vielä festareille maailmanluokan staroja ihmettelemään.

Hienoja bänditarroja painettiin tottakai.

Sävellykseni "Kauniit unelmat".

Nightmare eli lyhyen mutta kiihkeän luomisen kauden vuosina 1983-1984. Ohjelmistossa oli peräti parikymmentä sävellystäni sekä muutamia lainakappaleita. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuului Jari Taskinen kitara, Hannu Keinänen basso, Helena Taskinen rummut sekä minä kitara ja laulu. Sitten Helena jäi pois ja Väinö Oinonen tuli rumpuihin ja Marco Tammes urkuihin. Syksyllä hankittiin laulukamat ja kitaraksi oli vaihtunut Washburn.


Lehtileike paikallislehti Pitäjäläisestä vuonna 1984.

Alkoi esiintymiset diskoissa, jossa soitettiin lopussa bändin kanssa. Ne olivat todella jännittävä hetki. Tuolta bändiltä ei valitettavasti jäänyt yhtään tallennetta mutta sanavihko kuitenkin. Opiston kevätjuhlassa esitin Juan Antonio Muron etydi e-minor. Lisäksi oli koulubändissä solistina ja kevätjuhlassa jännitti hirveästi esiintyä koko koululle. Tein vielä Nuoren voiman liittoon äänitteen lauluntekijänä. Sieltä Pekka Nissinen lähetti kehittävää palautetta.

Nightmare huhtikuussa 1984 kuvassa myös Reijo Oinonen.

Nightmaren toiminta päättyi keväällä 1984 yllättäen. Reilun puoli vuotta soitimme Hannun kanssa hard rock bändissä Bonfire. Sen muut jäsenet olivat Harri Saastamoinen kitarassa sekä Jape Ahonen rummuissa. Syksyllä soittelimme lisäksi Jarin ja Hannun kanssa mm. Sököpiuha tai The Burns nimellä Mirja-Liisa Oinosen ollessa rummuissa. Treenikämpäksi vakiintui Nuorisoseuran talon yläkerrassa sijainnut huoneisto. Olin saanut hankituksi Vox-vahvistimen.

Ryhdyimme sitten keväällä 1985 säestämään vanhempaa kaveriamme lauluntekijä Reijo Oinosta. Bändin nimeksi tuli Reijo Oinonen & Lovers. Osallistuimme bändileirille, jossa oli soittajia seutukunnasta. Reijolla oli kyllä hyviä juttuja. Minua hän tuki soittajana ja kannusti omien laulujen tekemisessä.


Syksyllä 1985 aloin soitella Hannun kanssa ja rumpuihin tuli pikkuveljeni Heikki. Olin 17 vuotias, Hannu 16 ikäinen ja Heikki 13 vuotta. Bändin nimeksi tuli Bengal. Kaveripiirissä oli keksitty epävirallinen "mustanaamio-kerho" jonka kotipaikka on Bengalsissa. Toisekseen bändin nimi oli kuin tyhjä taulu jolle alettiin luoda sisältöä.

Taitelemani logo.

Harrastin kovasti piirtämistä tuohon aikaan joten aloin suunnitella bändin visuaalista puolta samalla.

Ensiesiintyminen oli jo muutaman
kuukauden päästä Kaavin Iloharjulla


Bändin ohjelmisto oli osittain omaa osittain lainakappaleita. Lauloin säröäänellä josta hyvästä ääneni meni oikeasti huonoon kuntoon. Hyvä ettei lopullisesti. Mutta hauskaa oli. Lainoja oli esim. Ted Nugent - Cat Crash Feaver, Rolling Stonens - Honky Tonk Woman, Thin Lizzy - I'm Rocker tai ainoana hitaana Rainbow - Vielleicht Das Nachste Mal (Maybe Next Time).

Sarkastisia osattiin olla jo silloin. Kuva: Ismo Pentikäinen

Kokoonpanoksi tuli trio Hurriganesien ja Peer Guntin tapaan. Se vaatii soittajilta enemmän kuin iso kokoonpano mutta on notkeampi toimintaan. Musiikillisea viitekehyksenä oli  ZZ Top-Southern rytmiblues Lynyrd Skynyrd-meininki. Lyriikat liikkuivat nuorille poikamiehille kautta aikain tärkeissä asioissa, kuten usein tupakka-viina-naiset akselilla ja hauskan pidossa.

Biisilista keikalta.

Bändin kanssa keikkailu laajeni kauemmas kun sain ajokortin. Soittamassa kierrettiin Pohjois-Savon alueella ja Pohjois-Karjalassa. Arto Kallio-Kokko oli suureksi avuksi keikkojen järjestymisessä. Kerran meni Heikillä tarkalle kun kävi rippikoululeiriä ja ehti ravintolakeikalta juuri konfirmaatioon. Hyvin muistaa kuinka yöllä kotiin tultua Hannun luona tehtiin aina tuhdit valkosipulileivät.

Keikkajuliste.

Keikkoja sekä harjoituksia taltioitiin ja live-nauhoja tehtiin. Kuten kellariravintolassa Nurmeksessa tai Lieksan Puustellissa vuonna 1987. Käytiin myös äänittämässä demo Suonenjoella oikein studiossa. Rumbassa tuli pyyhkeitä joka laski liidon maan pinnalle. Sen lopuksi bändi arvioitiin kehitykelpoiseksi joten toimintaa kehitettiin! Nuorisosihteeri Jouko Lehtolainen jaksoi kannustaa nuoria urhoja. Kitaraksi vaihtui Ibanez.

Hyviä tuttja tuolta ajalta (1987) on mm. Keijo Korhonen.


Nuorison taidetapahtuma 1988


Osallistuimme taidetapahtumaan josta pääsimme jatkokisoihin Leppävirralle vuonna 1988. Pääsin armeijasta lomille keikalle ja vaikka putosimme jatkosta Bengalin laulajana saatu kunniakirja lohdutti. Tämän intensiivisen kolmen vuoden jakson (1985-1988) jälkeen bändi meni tauolle jäsenten muuttaessa eripuolille Suomea.

Metsäkeikalla.

Liityin hard rock bändiiin Bonfire Jape Ahosen (rummut) sekä Ari Ärmänen (basso ja laulu). Heidän kanssa soitin puolisen vuotta. Sitten kokeilin kaikenlaista, kuten basson soittoa Markku Niirasen tanssibändissä. Muutaman vuoden jälkeen Ari Vyörykän tultua bassoon teimme taas jonkun Bengal-keikan sekä äänitimme demon vuonna 1992. Tämän jälkeen ei ole Bengal toiminut.

Rumba 2/1992

Vuonna 1992 asuin Joensuussa, jossa aloin perehtyä rytmibluesista kiinnostuneena vanhaan bluesiin. Tämän aksustisen kitaramusiikin löytämiseen oli Jukka Savolaisella paljon osuutta. Innostuin musiikista niin että hankin Hannu Ohtosen kanssa katusoittoluvan jota sitten tuli käytettyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti