lauantai 28. joulukuuta 2013

Stagg SG, Lyle SG ja Marlin SG

Kautta aikain ensimmäinen kitarani oli Stagg merkkinen Japanissa tehty Gibson SG kopio. Sain äitini ostamaan kitaran parin vuotta kestäneen suostuttelun jälkeen loppuvuodesta 1980. Kuopiossa oli musiikkiliike nimeltään Svengi, josta löytyi oikeakätinen käytetty viininpunainen kitara. Myyjä vakuutti sen käyvän hyvin vasenkätiselle ensi soittimeksi. Hinta oli 300 mk eli tämän päivän (2013) rahaksi muutettuna noin 70€. Soitin kitaralla seuraavat kolme vuotta.

Ismo ja Stagg SG kevättalvella 1982, aika on syönyt
kuvasta kitaran viininpunaista väriä.

Aloin etsiä tarkempaa tietoa soittimesta ja selvisi että tämä mutkikkaampi juttu. Nimittäin nykypäivän Stagg on perustettu 1995 ja on aivan eri yhtiö kuin tuo kitaran valmistaja. Asiaa täytyy taustoittaa.

Lyle 70-luvulta.

Nimittäin Japanissa toimi 70-luvulla Matsumoku Industrial niminen puunjalostusyhtiö (1900-1987). Se oli alkanut valmistaa akustisia kitaroita viisikymmentäluvulla. Kuusikymmentä luvun alussa kitaravetoinen instrumental rock kuten surf-musiikki tunnetuimpana esimerkkinä The Ventures ja The Shadows sai aikaan eteenkin Japanissa kitara-buumin. Jollaisia kitaroita siellä myös alettiin valmistaa. Myöhemmin tätä nostetta jatkoivat The Beatles. Yhtiö alkoi valmistaa taitavien käsityöläisten ja kehittyneiden tuotantolinjojensa ansiosta varsin laadukkaita soittimia. Niitä pystyttiin tekemään suuria sarjoja edulliseen hintaan.

Kaulalevyssä luki yleensä pelkkä Japan.

Seitsemänkymmentä-luvulle tultaessa tuotanto oli jo vakiintunut. Yhtiö toimitti soittimia alihankkijana monille eri tuotemerkeille. Esimerkiksi Amerikkaan kitaroita toimitettiin Lyle merkillä, Englantiin Marlin ja Australiaan sekä manner-Eurooppaan merkillä Stagg. Lisäksi tehtaalla tehtiin osittain tai kokonaan esimerkiksi merkkien (Hoshinon Gakki) Ibanez, (Nippon Gakki) Yamaha, Aria, Washburn, (Gibsonin tytäryhtiö Norlin) Epiphone-kitaroita. Matsumokun valmisteeksi soitinta ei siis huomannut kuin vasta -70 alkaen, sittenkin huomaamattomasti kaulan osissa tai ääniaukossa. Soittimet muistuttivat paljon länsimaisia soittimia hinnan ollessa jopa vain kahdeksasosa alkuperäisestä.

Toinen Lyle 70-luvulta.

Soitinmarkkinoiden kasvaessa räjähdysmäisesti alalle tuli useita muitakin yhtiöitä. Niissä oli tärkeää massatuotanto, ei laatu. Näin ollen Aasialaisten kitaroiden maine meni tosi heikoksi.

Käräjoinnin aiheena ollut lavan pään ns.
"avoin kirja" muotoilu eli "viikset".

Matsumoku SG kopiot tehtiin vielä 70-alussa pulttikaulaisiksi Tämä Fendereistä tuttu kaulan kiinnittäminen pulteilla on varsin toimiva tekninen ratkaisu. Mikrofonit ovat kaksi yksikelaista humbucker-kuoriin piiloteltuna. Lisäksi soittimessa oli erikoinen vibrato-mekanismi. Joten ei voi puhua täysin kopiosta.

Marlin 70-luvulta.

Myöhemmin alettiin tehdä suoria kopioita. Vuonna 1975 Amerikassa nostettiin oikeusjuttu, jossa oli Norlin (Gibsonin tytäryhtiö) vastaan Elger ( Hoshino Gakki - Ibanez Amerikan yhtiö). Norlin syytti Gibsonin lavan muotoilun kopioimisesta. Asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella ja tämän jälkeen Japanilainen muotoilu siirtyi selvästi erottuvaksi alkuperäisistä. Lisäksi alkoi tulla omaa desingiä. vuoden 1978 jälkeen täyskopioita ei enää tavattu.


Myöhemmin myyntipalstoilla on alettu käyttää termiä ns. oikeusjuttu-kitara. Tällä tarkoitetaan näitä Japanilaisia vintage-kopioita, jossa on tuo ns. avoin kirja-lapa. Ne on kohtalaisen laadukkaasti tehty ja niiden hinnat ovat nousussa. Useimmiten soittimeksi paljastuu kuitenkin huono kopio samalta aikakaudelta, joten on helppo tulla huijatuksi.

Lyle erikoisine tremoloineen.
Jos sattuu omistamaan oikean "oikeusjuttu" SG:n, kannattaa toimia kuten ainakin vintage soittimien kanssa. Eli jos on tarvetta tehdä muutoksia, niin tekee muutokset säilyttäen alkuperäiset osat. Eikä tee rakenteellisia muutoksia soittimeen lainkaan. Eli se on palautettavissa täysin alkuperäiseksi. Muut kuin täysin alkuperäiset ovat lähes arvottomia.

Tässä blogissa esitellyt Lyle, Marlin ja Stagg SG:t ovat keskenään täsmälleen samanlaisia. Eniten hakuja tulee Lylestä, sitten Marlinista eikä yhtään Staggista. On luultavaa että Matsumoku valmisti kitaraa varsinaisesti Lylen alihankkijana. Kun sitten mallisuoja-asia sovittiin 1977, niin loppuerät sai ostaa jaettavakseen mm. Pan tai Kent. Lisäksi tuolloin marketeissa myytävistä kitara ja vahvistin paketeista tuttu Stagg-merkki.

Luultavasti kitaran lapoihin vain täydennettin tukkukauppiaan oma tuotemerkki. Se on aika helposti poistettavissa ja suuresta osaa kitaroista se on raaputettu kokonaan pois. Näitä kitaroita valmistettiin ainoastaan vuosina 1970-75 joten niitä on nykypäivinä jäljellä rajallinen määrä. Tosin jos keräilee vintage-kitaroita, voi olla jalompaa kerätä alkuperäistä desingiä.

Tänä päivänä on olemassa paljon vanhojen Japani-kitaroiden harrastajia. Olisipa hauska tietää minne vanha nyttemmin harvinaisuudeksi osoittautunut kitarani on kulkeutunut. Niin ja jos satut tietämään jotain aiheeseen liittyvää olisi mukava kuulla.


2 kommenttia:

  1. Hei! mistä erottaa ns. "oikeusjuttu kitaran" saman aikakauden halvasta kopiosta?

    VastaaPoista
  2. Tuossa yllä olevassa blogauksessa Marlin videon jälkeen teksissä on linkitetty "oikeusjuttu". Se johtaa mielestäni aika kattavaan selostukseen aiheesta. Lyhyttä patenttivastausta on siis vaikea antaa. Ehkä tiivistettynä kyse on 70-LUVUN JAPAN-kopiosta joita tehtiin (ainakin matsumoton tehtaassa) JOITAIN sarjoja merkeille Ibanez, Tokai, Greco, (Fernandes, Takamine, Westone, Aria) ja halutumpana Burny.
    Tarkkaan ottaen "oikeusjutussa" (Gibsonin omistanut) Norlin haastoi Ibanezin Amerikan maahantuojan. Kyseessä siis Gibson-lapa sekä logo-tyylittely. Tämä oli ennakkotapaus joka johti kopioiden muuttumiseen niin että ne eivät voineet enää harhauttaa soitinmerkkejä heikommin tuntevia.
    Tietysti soittotesti auttaa tässä asiassa paljon. Soittimista laadukkaimpia ovat jotkut väittäneet rohkeasti paremmiksi kuin aikakauden alkuperäisiä. Enimmäkseen markkinoilla olevat soittimet osoittautuvat tarkemmin tutkittuna joksikin muuksi. Kuten vaikkapa saman merkkiseksi Korean valmisteeksi 80-luvulta. Ja myyntihinta puheineen paljastuu näin pelkäksi hypetyksi.

    VastaaPoista