maanantai 23. joulukuuta 2013

Monochord, Psalmodikon ja Virsikannel

Tuli tuossa mieleen miten olen kuullut kerrottavan entisaikaan isoukkini Heikin (1847-1934) soittaneen ikänsä virsikanteletta. En ollut koskaan ennen kuullutkaan moisesta soittimesta, joten täytyi selvittää mikä vehje se oikein on. Kun jaksoi penkoa internetin ihmeellistä maailmaa, niin alkoi löytyä tietoa. Kyseessä on siis yksikielinen soitin, mitä soitetaan näppäillen tai jousella. Saadakseni virsikanteleen haltuun täytyi selvittää asiaa laajemmin.

Kielisoittimien historian aamuhämärä alkaa 2500 vuotta sitten, kun antiikin Kreikassa Pythagoras suoritti kokeitaan ja mittauksiaan kahden puomin yli viritetyllä jänteellä. Hän teki keksinnön. Nimittäin jännettä jakamalla tietyssä suhteessa sai aikaan aikaan harmoonisia musiikillisa sävyjä eli intervalleja, joista kehittyi matemaattisesti järjestäytynyt sävelasteikko.

Kuva: Franchino Gafori,
Theorica Musice (Milan, 1492)

Pythagoraalla oli filosofis-matemaattinen koulu, johon kuului lisäksi uskonnollista mystiikkaa. Sen johdannaisena vielä tänä päivänä on olemassa runsaasti meditaatio, eli niin sanottua uskomushoitomusiikkia sekä harrastusta tai muuta pohdintaa.

Tuhat vuotta myöhemmin eli viisisataa jkr. oltiin kehitetty edellisestä jo yksikielinen soitin, johon kuului (A=432 Hz viritetty) jänne sekä äänen vahvistamiseksi resonaatiolaatikko. Soitinta soitettiin näppäillen toisen käden painellessa kevyesti puun palan avulla kieltä. Soittimen kanteen oli merkitty haluttujen sävelten asemat.

Soitin oli nimeltään Monochord ja muun muoassa Roomassa Boethius (Severino Boezio 480 – 526) teki filosofian lisäksi matemaattisia sekä musiikillisia tutkielmia soittimella kehitellen musiikin teorioita. Käytössä tuolloin oli pelkästään Pentatoninen eli viisisävelasteikko A,B,C,D,E, jota tänä päivänä kuulee sanottavan vaikkapa blues-skaalaksi. Nykyään nuo edellä mainitut sävelet ovat nimetty A,C,D,E,G. Ja löytyvät mm. kitarasta A kieletä kuin monochordista ikään 0-3-5-7-10 nauhoilta. Näihin aikoihin monochordista kehiteltiin myös mekaanista muunnelmaa, pianon esi-isää.

Kuva: Boethius 1200-luvun käsikirjoituksessa
Cambridgen yliopiston kirjasto, Englanti)
Viisisataa vuotta myöhemmin eli ensimmäisen tuhat luvun täyttyessä Italialainen benediktiinimunkki ja muusikko Guido Arezzo (n. 990-1050) oli ensimmäinen, joka keksi käyttää Monochordia kuoropoikien laulun opetuksessa. Monochordilla hän sai esiin kirjoitetun. Pystyen havaitsemaan virheet ja korjaamaan epäpuhtaita säveliä. Hän myös keksi niin sanotun "laulavan käden". Noihin aikoihin käytössä oli jo myös useamman kielen sisältänyt hammered dulcimer joka aloitti eriytymisen clavicordiksi ja siitä pianoksi.

Benediktiinimunkki Guido Arezzo vas.
soittaa monochordia ja Piispa
Theopald Arezzo ohjeistaa 1025.

1500-luvulta eteenpäin yksikielisen Monochordin rinnalla oli eteenkin Englannissa suosittu samalla periaatteella toiminut Tromba Marina. Siinä oli myös yksi kieli eikä nauhoja. Sointi on säröinen ja nykypäivän kitarasärö muistuttaa sitä. Soittimen  kolmesataa vuotta, eli varsin pitkään kestänyt suursuosio päättyi nopeasti 1800-luvun alussa.

Tomba Marinan soittaja toimessaan.

-------------------------------------------------------

Näin on päästy virsikanteleen alkuvaiheisiin.

Ruotsi oli lyöty ja köyhtynyt suurvaltakautensa päättäneissä pitkään kestäneissä sodissa 1800-luvun alussa tavattomasti. Pikku valtioksi kutistuneen maan sisäisissä valtakamppailussa taloudenpito oli myös hunnigolla. Seurakunnilla ei ollut varaa hankkia edes urkuja. Virren veisuun johtaminen seurakunnan mölistessä epätahtiin oli hirveää ja eri puolilla maata laulettiin samat virret aivan eri nuotilla.

Tanskassa monocord koki uuden tulemisen opetusvälineenä, kun se keksittiin ottaa käyttöön vähitellen yleistyvissä kouluissa 1823. Sen avulla kohennettiin koululaisten laulutaitoa alkuun Kööpenhaminassa ja siitä tuli nopeasti suosittu myös kirkon piirissä.


John Dillner

Ruotsissa kappalainen John Dillner teki laitteeseen muutoksia, kuten laittoi siihen kromaattisesti jaetun 30 nauhaa käsittävän otelaudan. Skaalan piitudeksi tuli näin  kaksi ja puoli oktaavia. Mikä on laulamiseen riittävä. Nauhat hän numeroi. Soitinta soitettiin sitten numeronuottikirjoista. Kielen viritys oli C. Käytettäväksi tuli jousi jolla saatiin aikaan virsien laulamisessa tarvittavia pitkiä ääniä. Erikoisen nopeita sävelkulkuja ei soittimella sen rakenteesta jotuen voi esittää. Mutta virsien säestykseen unisonossa laulumelodian kanssa se oli optimaalinen. Tälle soinniltaan alttoviulumaiselle laitteelle hän antoi nimen psalmodikon jonka hän sitten esitteli kotimaassaan.

Psalmodikon.

Vaatimukset soittimelle oli että sen tuli olla halpa ja että sen voi rakentaa helposti kuka tahansa. Eli nykypäivän DIY. Lisäksi kenenkä tahansa tuli oppia soittamaan sillä vaivatta puolessa tunnissa kokonainen virsi. Edellä mainitun helppouden ansiosta psalmodikonista tuli erittäin suosittu.



Ruotsista psalmodikon, salmodikon levisi myöhemmin entisiin alustamaihin Suomeen, Norjaan ja Balttiaan. Neljän vuosikymmenen aikana Ruotsista muutti miljoona siirtolaista Amerikkaan. Heidän mukana soitin kulkeutui uudelle mantereelle.

Ei ole tiedossa kuka toi soittimen Suomeen ja antoi nimen (mielestäni harhaanjohtavasti) virsikantele, virsikannel. Opetuksen lisäksi sitä käytettiin myös täällä paljon kirkollisten toimitusten yhteydessä ainoana soittimena. Usein virren melodia saatettiin "esitellä" esilaulajan sekä soittimen yhteisenä unisonona. Samalla seurakuntalaiset saattoivat kuulla oikean sävelkorkeuden. Tämän jälkeen seuraväki yhtyi veisuun ja säestyssoittimen ääni saattoi hukkua helposti kuuluvista.

Tämä on virsikantele myyntipalstalta. Soitin on
luultavasti reilun sadan vuoden takaa ja körttiväreissä.

Mikä seikka heränneiden joukoissa se oli paremminkin etu (alkaa 3:00 kohdalta). Tuolloin uuteen herännäisyysaatteeseen kuului olla korostuneen vaatimattomasti. Ja oli paheksuttavaa tuoda itseään esille millään tavalla. Lisäksi kaikinpuolinen koristeellisuus oli pahasta. Ja ketkä eivät kuuluneet heränneiden joukkoon olivat "suruttomia". Tälle runsaasti siionin virsiä sisältäneitä seuroja pitävälle joukolle virsikannel oli mitä optimaalisin laite. Jossain päin Suomea jokaisen rippikoululaisen tuli opetella soitin.

Isoukkini Heikki Pentikäinen oli syntynyt 1847 herännäisyyden ydinalueella ja vain muutaman kilometrin päässä asunut herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen oli elänyt vielä isoukin lapsuusvuosina. Joten ei ole suuri ihme mihin herännäis kodissa lapsen musikaaliset taipumukset johti.

1927 Aulis Rissasen matkakertomuksesta Savon perukoilta Juankoskelta.

Suosiota soittimella kesti aina 1800-luvun loppupuolelle saakka, jolloin sen syrjäytti yleistyneet polkuharmoonit. Syrjäseuduilla muutos tapahtui myöhemmin. Syy suosion menetykseen oli sama mikä sen oli aikanaan tuonut suosituksi. Helppo aloittaa ja yksinkertainen jatkaa.

Musiikin perusteet opittuaan musisoijat hankkiutuivat monipuolisempien soittimien pariin. Näin soitin niin sanotusti unohtui parissa sukupolvessa. Polkuharmoonin otti vallan vähitellen yleistyvissä kouluissa.
Niin soiton aloittamisen kynnys nousi taas korkeammalle ja harvempien ikään kuin etuoikeudeksi. Noin ajatellen psalmodikon, suomalaisittain virsikannel edusti oman aikansa punk-aatetta.

Psalmodikon elää vielä 2013. Tässä hippi-henkinen esitys

No miten soitin voi tänä päivänä? Ruotsissa sekä Norjassa on pieni mutta aktiivinen porukka, joka pitää musiikia elävänä. Lisäksi Ruotsista löytyy yksittäisiä harrastajia ja aiheeseen keskittynyt museokin. Suomessa soitinta löytyy enimmäkseen enää museoista ja siellä täällä varastoihin hylättyinä.
Saksassa melodikon on tehnyt taas historiansa ties monennenko uuden tulemisen ja soitinta käytetään kuinka ollakaan, menestyksekkäästi musiikin perusteiden hahmottamisessa!

Toimiva ratkaisu musiikin opetuksessa,
Steckbund-Monochord!

Amerikassa psalmodikon tunnetaan myös nykypäivänä hyvin ja se on antanut runsaasti vaikutteita mm. Appalachian Dulcimer soittimeen, jossa nauhat ovat järjestyneet diatonisesti kuten 500-luvun monochordissa! Siihen vain lisätty kaksi kieltä lisää ja viritys on kaikkiaan muodossa D-A-D.







Yksikielisen soittimen ideaa on johdettu bluesiin tai sikaarilaatikkokitaroiden "kaikilla on lupa tehdä musiikkia" DIY-aatteeseen. Omanlaisensa monochordin/psalmodikon 1900-luvun johdannainen on myös Lap Steel!




Voidaan näin todeta, että 2500 vuotta vanha idea soi vielä tänä päivänä varsin tuoreesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti